sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Menevä Kitacon 2016

Hei vaan!

Syksy on mennyt hirveässä opiskelu- ja vapaaehtoistyöputkessa, enkä ole ehtinyt kuin katsella cossattavien hahmojen listaa välillä. Ja ehkä suunnitella jotain twitterissä. Hehehe

Monen vuoden perinteeksi tullut Kemin Kitacon oli kuitenkin tulossa taas tänä vuonna syksyä piristämään, eikä sitä voinut jättää väliin. Päätin aiemmin kesällä, että haluan olla tekemässä tapahtumaa jotenkin ja näin ilmoittauduin pitämään ohjelmaa Rorunen kanssa. Myöhemmin sain sähköpostia siitä, että voisimmeko minä ja Fukka tulla taas cosplay-kisan tuomareiksi. Näin siis lähdin Kemiin sekä tuomaroimaan, että pitämään luentoa. へ(゜∇、°)へ

Koska mistään uudesta asusta ei voinut edes uneksia, oli taas edessä päätös jonkun vanhan asun laittamisesta. Pyörittelin noin viittä eri asua mielessäni pitkään, kunnes lopulta päädyin Likkuvan Linnan Sophieen. Asu on siisti eikä tarvinnut korjailuja, se on nätti ja monet tapahtumapaikalla ehkä tunnistaisivat sen ja.... oikeasti eniten vaikutti se, että mekko päällä pystyi istumaan autossa!

Aamulla oli PIMMEE hyi 

Launantai alkoi aikaisin meikkaamisella ja itseni keräämisellä. Sain kyydin Ouluun vanhemmilta (jotka kommentoivat, että minulla on päällä amish-vaatteet), josta lähdimme matkaan eteenpäin ConiAutolla. Fukka ei ollut saanut uutta asua valmiiksi, joten minulla odotti miäs autossa Haurun muodossa. Onni onnettomuudessa, pystyimme pariskuntailemaan koko päivän. ( ˘ ³˘)

Yksi pakollinen kuva itse conimestasta. Myyntipöytä-sali on hän, yläkerrassa oli taidekuja ja sali ohjelmalle

Kemissä oli kylmä ja tuulista, niinkuin aina. Perille saavuttuamme ilmoittauduimme paikallaoleviksi info-pisteelle ja siirryimme Fukan kanssa pian kuvauspisteelle tuomarointi-hommat mielessä. Paikalla oli meneillään pieni epävakaus, emmekä oikein saaneet selville mitä ja missä ja milloin. Lopulta päätimme vain, että joo no tuomaroidaan sitten vaan ja vaikka tässä, ja asetuimme huoneeseen. Tila ei kyllä ollut kovin ideaali, koska samassa kohdassa ilmoittauduttiin kisaan ja näin ollen minkäänlaista tuomarointi-rauhaa oli varsinkin aluksi vaikea saada.

Onneksi olen sen verran sivistynyt (nörtti-puolella), että tunnistin lähes kaikki hahmot ja sarjat, koska emme saaneet oikein mitään reffikuvia hahmoista. Lopulta kaivoin tiettyjä hahmoja varten oman puhelimen kuvien katsomista varten.

Noin muuten tuomarointi meni oikein mukavasti. Mukana oli paljon jännittäjiä, mutta suurinosa sai kerrottua asustaan meille mitä halusimmekin tietää. Ja oli oikeasti kiva jutella ihmisten kanssa heidän asuistaan!

Selfie vähän valoisammassa. Töttöröö tuomarointi-hommia
Tuomarointiin meni päivästä aika hyvä pala ja kun se oli tehty, ehdittiin nopeasti kiertää conipaikkaa ja asettua saliin alkavaa kisaa odottamaan. Kitaconin kisoissa ikävä asia on se, että taustalla soi aina tasapaksu jumputus ja se luo helposti vähän unettavan tunnelman. Mutta lähes kaikki saivat poseerattua tarpeeksi kauan ja kaikki meni hyvin, jee jee!

Ennen voittajien julkistamista oli pieni väliaika-show, mikä rakentui UKemi live-bändistä, joka soitti pelimusiikkia. Itse aina vähän epäilevästi suhtaudun tällaisiin juttuihin, koska niissä tunnutaan keskittyvän usein esimerkiksi pelkkiin nintendo-peleihin. Kyllähän sieltä mariotakin tuli, mutta oi että iski fiilistä itseeni kun soitettiin myös Silent Hillin teema-biisi (vaikken ole pelejä ikinä pelannut niin se on silti nostalginen) ja JA JA Crash Bandicoot 3:Warpedin teema-biisi. Oli kaunista, kiitos ヽ(;▽;)ノ

Voittajien julistaminen meni ainakin omalta osaltani esimerkiksi viime vuotta paremmin ja oi että olin tyytyväinen meidän kärki-kolmikkoon! Hyvä Kemi! Kaikkien kisaajien kuvat löytyvät Anikin kuva-arkistosta ( ´∀`)  

Kissaajat! Jee! Kuva on Kemin Lasten Kulttuurikeskus Sarjiksen facebookista

Kisan jälkeen jäimme antamaan palautetta sitä kaipaaville kisaajille. Blogillani tuskin nyt saa mitään kovin suurta yleisöä kiinni, mutta ihmiset kiltit antakaa tilaa palautteen antamiselle. Yritimme antaa palautetta joillekkin kisaajille, mutta ympärillä pyöri niin paljon ulkopuolisia tai kisaajien kavereita, että meni helposti pasmat sekaisin (ihan vaan jo siitä, että joku puhuu päällesi koko ajan...). Plus, älkää koskeko toisten asuihin ilman lupaa tai antako ulkopuolisina sitä palautetta, kun sitä on meiltä pyydetty. Kannattaa myös harkita, missä välissä tulee pyytämään valokuvaa ja kenestä. Kiitos.

Kun kello läheni neljää menimme takaisin saliin ja kokosimme itsemme ja alkavan ohjelmamme esittelykelpoisiksi. Pidimme siis luennon "Cosplayn Perusteet - Northern-edition!", jossa nimensä mukaisesti käsittelimme Rorunen kanssa cosplayn perusteita. Aikaa oli hurjat 45 minuuttia, joten ehdimme oikeasti käydä vain nopeasti vähän kaikkea cosplayhyn liittyen. Haastavaa, mutta hyvin se tuntui onnistuvan ja saatiin suurinpiirtein kaikki sanottua. Yleisöä ei ihan kamalasti ollut, mutta ehkä joku edes sai siitä jotain irti!

I Came Out to Have a Good Time and I’m Honestly Feeling So Attacked Right Now

Ohjelman päättymisen jälkeen aloimme keräämään itseämme, koska pitäisi vielä ajaa takaisin Ouluun katsomaan kissejä! Sanoimme moikat Kitaconille ja Kemille jälleen kerran ja lähdimme matkaan.

Kitaconissa on aikaisempina vuosina ollut vähän ikävä puolena se, että meinaa loppua tekeminen ja paikat, missä kuvata. Päätin siis jo viime vuonna, että asialle pitää tehdä jotain ja nyt olinkin sitten about koko päivän jossain hommissa ja jos en, niin ei ehtinyt tulla tylsää. Järjestelyt nyt ovat pienen tapahtuman luokkaa, mutta pääasiassa jäi hyvä fiilis kaikesta.

Sen lisäksi on miellyttävää olla osana rakentamassa pieniä tapahtumia täällä pohjoisessa! Ei voi sanoa, että mitään ei olisi yritetty.

Kiitos Kitasta! Nyt voisin yrittää kerätä itseäni sen verran, että saisin aloitettua ja jatkettua eri asuja. Jihuu! ╮(─▽─)╭

- Woodi