sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Monen Monta Kaappia

Nih!

Päivitän jälleen, koska voin. Voisin päivittää kaikesta matskusta mitä olen taas asuihin väkertänyt, mutta ehkä teen niitä vielä lisää niin sitten on vähän enemmän asiaa näytettävänä. Sen lisäksi voisin puhua omasta kisaamisestani (josta olen muuten luvannut puhua jo yli vuoden verran?? uah), mutta en jaksa alkaa kirjoittamaan niin teksti- ja pohdintapainotteista tekstiä ihan vielä.

Sen sijaan saatte vähän kevyempä matskua kaappicossien muodossa.

Ja ottakaa frosti matskua koska en halua tuota seuraavaa kuvaa ekaksi kuvaksi hahah
Cosplay-haaste on kiertänyt cosplay blogeja jo ajasta ikuisuuteen, mutta oman blogini lyhytikäisyyden takia en ole vielä sitä tehnyt tai kukaan ei ole käskenyt. Tumbluuri kuitenkin pelasti tilanteen, koska siellä taas kiersi haaste, jossa seuraajat(tai oikeastaan ketkä vaan) saivat ehdottaa hahmon ja sitten asu pitäisi tekaista kotoa löytyvistä tavaroista. Itselläni pyyntöjä tuli jopa viisi ja teinkin niistä kaikki.

Tumbluuriani seuraavat ihmiset ovat varmasti jo kyseiset asut nähneet, mutta miksipä en niistä ihan omaa merkintäänsä tekisi. Jokaisen asun kasaamiseen ja meikkaamiseen meni maksimissaan puoli tuntia, joten tämä menee hyvin yhteen cosplay-haasteen kanssa.


Kaappicossi #1: Sinbad sarjasta Magi: Labyrinth of Magic (ehdotus: pahasotaherra)

Tähän oli tietysti pakko valita se kaikkein oleellisin versio hahmosta.



Asiallista toimintaa. Vedin maailman hirveimmän violetin reuhkan päähäni, meikkasin, laitoin ihonväristä sideharvoa rintakehälle ja raahasin kukkaruukkuani ympäri kämppää. Kuvien laadustakin voi päätellä, että kello oli aika paljon. Olen vähän katkera, kun en tätä varten omistanut rengaskorviksia, mutta aina ei voi voittaa. Olen kuitenkin tyytyväinen luomukseeni. (゜▽゜;)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaappicossi #2: Tatsuya Himuro sarjasta The Basketball which Kuroko Plays (Nuorikko käski tehdä sen hahmon, mikä on sillä hetkellä ylinpänä dashillani)



Käänsin erään valkoisen perhospaidan ympäri. Meikkien kanssa leikkimiseen meni suurinosa ajasta, kun kaikki muu löytyi niin helposti. ╮(─▽─)╭

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaappicossi #3: Nemissa sarjasta Shin Megami Tensei: Soul Hackers (muupoo ehdotti)



Nemissassa ongelmallisinta oli se, että musta ja sininen kajali maistuvat aika pahalle. Niitä ei selvästikkään ole tarkoitettu huulille. Kaulalla oleva kangas on oikeasti musta sukka med hakaneula. Ja onneksi minulta löytyi vielä mustat rintaliivit, ne kun tuntuvat olevan itselläni nykyään jo harvinaiset. Lähes oikean värinen, vaikkakin väärän pituinen, peruukkikin sattui löytymään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaappicossi #4: Sailor Moon sarjasta Sailor Moon (muupoo jälleen ehdotti!)



Tässä asussa ehkä hauskinta oli se, että kaadoin koko koruarsenaalini lattialle ja aloin valitsemaan, mitkä sopisivat parhaiten Sailor Moonin kokonaisuuteen. Mikään ei oikein mätsää yhteen, mutta juuri se tässä onkin parhainta. Rusetti löytyi, sailor-kaulusta ei. ( ´∀`)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaappicossi #5: Link sarjasta Legend of Zelda (ehdotti Kattaro)



Etsin kaapistani vihreitä ja vihreänrusehtavia vaatteita ja vedin ne päälle. Pipo on äidin neuloma ja pitkän peruukin letti on tungettu sinne. Sateenvarjo toimittaa miekan virkaa.


Itse nautin kaappicossien tekemisestä ihan kympillä (voi kun olisi sattunut olemaan paikalla vielä joku, joka olisi ottanut kunnon kuvia. Vietin varmaan tunnin jokaisen kanssa yrittäen saada hyvää kuvaa itselaukaisimella) ja se onkin aika vapauttavaa tehdä tällaisia pienen vaivan ja vielä pienemmän budjetin asuja. Cosseihin menee kuitenkin aina rahaa, aikaa ja stressiä, joten tällainen irtiotto oli kyllä hyvin tervettä! (◡✿)

Tämän jälkeen on hyvä palata takaisin vaativien ja rahaa syövien asujen pariin… tai sitten opin tästä edes jotain ja pystyn vähän rentoutumaan.

- Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti