perjantai 28. kesäkuuta 2013

Suuret, pienet ja pääsi kokoiset

Photoshoppi on edelleen toisessa kaupungissa, joten Desun kuvaläjäystä saa vielä odotella. Sormia kovin syyhyttäisi vähän shoppailla, mutta en kyllä matkusta 300 kilometriä pöytäkoneeni luokse parin kuvan takia... ainakaan vielä.

Mutta siis ajattelin vähän pohdiskella, että mitä tämän Desun jälkeinen elämä tuo taas tullessaan. Tulevia tapahtumia ovat Animecon, Anime Seminaari (jos saan itseni maailmalta takaisin siinä vaiheessa), Tracon ja vasta ilmoitettu Chibicon Oulussa. JEAAAH tapahtumien aika ei ole ohi! Kaikkiin tuskin teen uusia asuja joka päivälle, mutta aina voi toivoa. ヽ(゜∇゜)ノ


Cielo on tällähetkellä pienellä huilaushetkellä, koska olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä peruukin tekemistä. Ei yhtään huvittaisi ruveta tilaamaan uutta peruukkia ja sitten laittamaan sitä palasiksi ja liittämään tuohon jo valmiiksi kuitua pursuavaan kasaan. Nggghhhaaaa ei huvita ei yhtään. Ehkä vaikka Traconiin...

Fiilikseni Cielon peruukin suhteen
Animeconiin ei myöskään tule Sphintusta koska: Kaksi kerrosta vaatetta + ihomaalaus + perinteinen musiikkitalon kuumuus = NOUP
Ehkä sekin sitten myöhemmin. Asu on myös kääremineen ja sauvoineen kuitenkin vähän liian isotöinen asu tehtäväksi näin vähässä ajassa.

MUTTA mitä sitten tuleman pitää, jos ei kumpaakaan jo blogissa aiemmin höpöttämistäni hahmoista?

Pixie - Megami Tensei pelit (mm. nocturne ja personat)

Pixien tekemisen sinetöi oikeastaan eräs Animeconiin tuleva ohjelma: Diabolus ex Machina: Shin Megami Tensei
KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ VIHDOIN OLI JO AIKAKIN (anteeksi tunteenpurkaukseni) (;▽;)
Eli siis Megami Tensei luento! En ole varmaan ikinä odottanut ohjelmaa näin kovasti. Hu hu huu!

Joten niin, Pixie oli aika obvious valinta, koska halusin ihan tuon luennon takia tehdä jonkin Megaten asun. Niin ja koska Pixien kankaat ja peruukki ovat lojuneet nurkissani jo pienen iäisyyden.

Asu myös sopii Musiikkitalolle, joka tunnetusti on hirveä pätsi, jos lämpötila ulkona on vähääkään korkeampi. Olen tosin vähän huolissani asun... no... pienuudesta. Ei tuossa muuten mitään, mutta...


Tuo peppu ;__; Ei minun peppuni tule ikinä näyttämään tuolta, nyyhkistä pyyhkistä.
Asuun löytämäni kangas on enemmän tuon itse pelistä löytyvän 'hahmomuotin' kankaan värinen kuin tuon piirretyn kuvan, mutta oli pakko ostaa, kun niin ihanaa extra-paksua joustavaa kangasta.

Se, miltä kangas tulee enemmänkin nyttämään
Jos Pixieltä ja muulta elämältä jää aikaa niin voisin tekaista myös toisen asun Animeconiin. Jos en saa muuta, niin uudelleenkäytän Valia uudestaan (ja toivottavasti myös miekan kanssa, koska sen aion rakentaa!)

Amulet Heart - Shugo Chara
Tässä asussa ei pitäisi olla mitään suurempia kompastuskiviä, kuin ehkä oikeanlaisten kenkien löytäminen ja niidenkään kohdalla en aio olla kovin nirso. Muuten asu sitten saa valmistua jos on valmistuakseen. Jos ei, niin jääkööt sitten johonkin myöhemmälle.

Niin ja asun värimaailman ottaisin tuosta mnagaversiosta, kun en ole koko animea edes katsonut. Cheerleading GO! (ノ◕ヮ◕)ノ*:・゚✧*:・゚✧


Lupasin puhua yhdestä uudesta ikuisuusprojektistani jossakin merkinnässä. Nyt minua syyhyttää kaksi muutakin isompaa rakennelmaa, joten kirjoittelen niistä tässä pian ihan omassa merkinnässään. Ah ja voih suuret suunnitelmat. ( ゚д゚)

- Woodi

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

1000% Hetero Desucon

Maanantain vietin nukkuen ja taidehistoriaa lukien. Eilen kävin Rovaniemellä kierroksen tenttimässä kyseisen kurssin ja nyt kun sekin on poissa päiväjärjestyksestä niin voin alkaa käymään läpi viikonlopun meininkiä. Nyt on myös vihdoinkin nukuttu ehkä tarpeeksi. (ᴗ˳ᴗ)

Ikävä kyllä en ole piirtänyt Desusta sarjispäivistä, eikä minulla tällä hetkellä olisi edes skanneria sen skannaamiseen. Jos tässä joku päivä joitakin hauskoja juttuja siitä piirrän niin skannailen ne jossain vaiheessa tänne.

Kuvia asuista nyt on jonkin verran. Myöhemmin saan niitä muokattua vähän enemmän niin laitan niitä sitten tänne erikseen vielä lisää.

PERJANTAI:

Perjantaina vedin niskaani siis Jun Kurosun Persona2sesta. Heti Sibeliustalolle päästyämme emme kuitenkaan päässeet kuvailemaan vaan käville "Animemaailman visuaaliset outopallot" luennolla, mikä oli vähän turruttavaa seurattavaa. Asia ja esitelmä oli ihan mielenkiintoista, mutta luennon vetäjien sanavaraston niukkuus ja puheen hitaus meinasivat tehdä minut hulluksi.

Luennon jälkeen etsin käsiini Novadillen, joka cossasi Tatsuya Suouta samaisesta pelistä. Tämän jälkeen lopun iltaa me sitten kuvattiin kyseisiä asuja plus jengimme muiden tyyppien asuja.

Kaikista persona kuvista saamme kiittää Fukkaa:

Kello on tärkeä. 

"Äskeinen välikohtaus oli hyvin kiihottava" luki kirjassa lolsnort 

SIIS minä olen maailman huonointa shoottiseuraa, koska vedän koko ajan jotain huonoa läppää tai repeilen vaan itsekseni. Antakaa anteeksi. saatiin me jotain oikeasti vakavia ja hienojakin kuvia:


Tatsua ei kinosta horoskoopit
Olin ainakin sisäisesti ihan intopiukeana, koska oon halunnu cossata Junia niin kauan. Eikä tuo kaulus edes lopulta kuvissa niin hirveältä näyttänyt. Hihihi ihanaa! (◕‿◕✿)


LAUANTAI:

Aamumme alkoi iloisesti, koska kahden joukkueemme jäsenen oli ihomaalattava itseään. Minä ja Rorune sitten istuimme aamun eteisen peilin edessä tuskailemassa.

Niin lauantaina laitoin päälleni Mustan Kreivittären. Näin jälkiviisaana olisin voinut laittaa naamaani pelkästään valkoista puuteria, koska vitivalkoiseksi pyrkiminen toi vaan aika epätasaisen lopputuloksen. Varsinkin kun valkoinen maalini ei ollut öljypohjaista. Hirveä kerros sitä ihomaalia oli myös yllättävän epämukava asia...varmaan epämukavinta juttu koko viikonloppuna.

Kävimme kuitenkin aamusta katsomassa luennon "hahmodesign pintaa syvemmältä", koska kyseisen luennoitsijan aiemmat luennot ja blogi ovat minut niin hyvin vakuuttaneet laadusta. Luento oli mielestäni todella hyvä, mutta spoilereista olisi voinut mainita jossain. Itse spoilaannuin onneksi sarjoista, mistä en niin välitä, mutta muita se varmasti saattoi häiritä.

Lauantaina oli aurinkoista, mutta hirveän tuulista. Varsinkin tuon Kreivittären hatun kanssa meinasi lähteä järki, kun se oli koko ajan kaatumassa tuulen takia. Aurinkoisen sään takia asustani oli myös vaikeampi löytää hyvää shoottipaikkaa, koska "hän pelkää valoa." Eipä suora auringonvalo muutenkaan ole paras kuvaussää.

Jengimme säätöä ennen kuvauksia
Löysimme kuitenkin Sibeliustalon läheltä hiukan puskaa, mikä sopi Kreivittärelle paremmin. Ottakaa pari hassua kuvaa:

Kuvaajana: Rorune
Tää on mielestäni hieno, kun tarkennus on noissa oksissa ja itse vain haamuilen taustalla epätarkkana. Kuvasi: Kide
Kreivittärestä haluan pitää paremman shootin joskus myöhemmin iltahämärässä. Ja tuli näitäkin kuvia enemmän en vain ehtinyt muokata kuin nämä, haha. Ja olen tosi iloinen, että lhatun kiinnityssysteemi ei näkynyt ja ihmiset ihmetteli miulle, miten se pysyy päässä. Minulla oli siis läpinäkyvää kuminauhaa (teurastetut läpinäkyvät tissiliivien olkaimet) vain vedetty leuan alta. Sattui, mutta toimi.

Tämä jälkeen oli tietysti päivän ja conin itselleni tärkein ohjelma: Eurocosplay-karsinta ja Hall Cosplay-kilpailu. IHAN PARASTA! Aah ooh oli niin hienoja esityksiä uuh. Voittajan esitys oli niin huippua katsottavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Onnea hänelle! (;▽;)

Lopun iltaa vielä taidettiin shootata ja sitten koomattiin. Lopulta kyllästyttiin koomaukseen ja päätettiin lähteä conipaikalta jo yhdeksän aikaan pois. Pitkään aikaan ei ole ollut niin ihanaa tunnetta kuin silloin, kun sai pestä tuon naaman meikit pois.

SUNNUNTAI:

Aamulla laitoin Valdriguen päälle ja huomasin: "Ei helkutti mä näytän ihan j-rockkarilta" jota seurasi "No niinpä näytätkin" ( ・◇・)

Taikapuput ja J-rock starat. Niistä  on hyvät homosarjat tehty. Rorune kuvasi.
EI SE NÄYTTÄNYT NOIN J-ROKKARILTA KUN KOKEILIN KOTONA ILMAN MEIKKIÄ asda asd asd ok ei se ehkä ole niin huono juttu. J-rokkarit on kuitenkin hyvännäkösiä niin siltä mun olikin ihan hyvä näyttää. Mut kukaan tuskin tunnisti mua ellei Ruruka ois hyppiny mukana. Hahah (──) 

Eli siis sunnuntai oli omistettu Crimson Spell asuille. Val oli ihan järjettömän mukava päällä (miinus kengät) ja tunsin itseni vieläpä tosi hyvännäköiseksi ja pitkäksi. Teen sen morphaavan miekankin vielä joskus niin on jotain, millä poseerata.

Heti aamupäivästä oli Cosplay-esityskisa, mikä myös piti käydä katsastamassa. Lempparini oli tietysti voittajan esitys, koska Star Driver lukeutuu lempianimeihini ikinä. Olin ihan hajota sen esityksen aikana!! Monet muutkin esitykset olivat hienoja, kuten paljon naurua nostattanut Mario esitys. Pisteitä hyvin käytetystä videosta! Kauhuesitykset ovat nyt näemmä in, kun niitä oli jopa kaksi.

Esityskisan takia minulla on nyt hirveästi pyörinyt päässä hinku tehdä joku esitys. Ryhmässä tosin, koska olen liian pelokas esiintymään yksin lavalla. Mutta ehkäpä tähän kutinaan saadaan pian helpotusta.

"You wanna play with my balls?" pääsi Fukkan suusta useammin kuin kerran. Val ei ymmärrä. Kuvasi: Rorune
Sitten olikin useampi tunti väliä. Shoottausta aallonmurtajalla ja ihmisten näkemistä sisälsi se. Ainiin ja ostoksia.

Val ei kyllä yhtään nyt ymmärrä flirttiä.  Rorune kuvasi.
Ison osan sunnuntaista vietin myös Fukkan kynsi poskessani. Toivottavati myöhempään muokkaukseen onnistui edes jokin niistä kuvista. Ottakaa yksi muokkaamaton:

*TÖKS* Rorune kuvasi jälleen
Kerrankin minulla oli myös vähän enemmän rahaa käytettävissäni. Onnistuin kuitenkin hillitsemän kuluttamishaluni aika hyvin. Ostin myyntipöydiltäkin vain yhden taidekirjan. Loput ostokset ovat taidekujalta.  (ノ>▽<。)

Siis hyvin käytettyä rahaa.
Kävimme myös Päättäjäisissä, mistä alkaa selvästi kehkeytyä perinne, vaikka en yleensä päättäjäisissä hirveästi jaksa käydä. Tähänkin oli syynä cosplay-asioiden lopputulokset.

Heti päättäjäisten jälkeen iski hirvittävä kaatosade: Desusään kosto!! Ajo takaisin Pohjoiseen oli väsynyttä, vaarallista ja ennen kaikkea märkää. Yksi rekka meinasi mm. kiilata meihin pahki ihan mukavissa nopeuksissa.

Taiteellinen näkemykseni paluumatkasta
MUTTA! Desu oli taas huippu. Auto helpotti elämää taas ihan hirvittävästi ja yöpaikka oli parasta vähään aikaan. Olen kaikkiin asuihin aikalailla tyytyväinen! Ohjelmaa tuli katsottua ihan hirveän paljon vähemmän kuin aikaisempina vuosina, koska se sisälsi esim. aikapaljon sarjoja, mitä en ole katsonut/lukenut. Pari ohjelmaa myös menivät päällekäin ja BL kekustelupaneeli oli täynnä. Niin ja animemelonit ohjelmaan en viitsinyt mennä, kun siellä olisi kuitenkin haukuttu pieniä tissejä ja olisi vain tullut paha mieli hahaha ( ´△`)

Elikkäs joo! A-conista ja Desussa otetuista kuvista asiaa varmaan sitten seuraavaksi. Odotellaas. (ノ◕ヮ◕)ノ*:・゚✧*:・゚✧

(ps. otsikko johtuu siitä, että cossasin Junia, joka on pelissä homovaihtoehto Tatsulle. Sitten cossasin vielä ihan BL sarjasta sunnuntaina. Ja sitten vielä pyysin ensimmäistä kertaa commissionia taidekujalla ja senkin mun otp:stä. Heiti homoläppää muutenkin koko viikonlopun, anteeksi)

- Woodi

torstai 13. kesäkuuta 2013

Väliaikatietoja (osa 4)

Olkoon Desun aika!

Tai no ei ihan vielä, koska pari asiaa on vielä tekemättä (kuten asiaan kuuluu)

Tämä nyt on viimeinen päivitys ennen Desua ja puhun vielä asuista. Jun tulee siis perjantaille, parinani Tatsuya. Valdrigue sunnuntaille, vaikka ehkä ansaitsisi tulla esitellyksi lauantaina. Parinani tällöin Ruruka.

Mutta voih, mikä onkaan lauantain puvun laita? Onko se Cielo?

No eipä ole Cielo.

Eikä minua edes ota päähän tämä lopputulos niin paljon, kuin se voisi. Cielossa päätin tehdä sen peruukin ensin, koska jos se menisi pieleen niin en laittaisi koko asua, vaikka se olisi kuinka valmis. Ja hyvä, että näin tein, koska eihän se peruukki valmistunut. Ja tähän ei ole syynä huonot skillsini eikä edes kamalasti ajan puute vaan kuidun loppuminen. Kuitua ei vaan lopulta ollut tarpeeksi siihen hirveään tukkahirviöön. Toista peruukkia vaan tilaamaan, jos sitä sitten olisi edes melkein.

Cielo tulkoot sitten johonkin muuhun coniin ehtimisen mukaan.

Viime perjantaina tämän Cielon puutoksen huomasin ja aloin miettimään, että mitäs minä sitten keksin lauantaille. Val toki on niin hieno, että sitä mielellään lauantainakin pitelisi. Kotonani minulla on kokonaan vain yksi toinen asu ja se on Judal. Judalkin olisi ollut mukava koska A. nyt ehkä joku olisi tunnistanut toisin kuin vuosi sitten ja B. paljaat jalat sibbetalolla on mielestäni maailman mukavin asia.

MUTTA tulipa idea päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta, koska erään asun tekemistä olen miettinyt koko kevään (ja ihan tosissani vieläpä)


Jos joku luopio ei hahmoa tunnista, niin hän on Musta Kreivitär mistäpä muustakaan kuin Muumeista. Tunnen jotain hengenheimolaisuutta kyseisen hahmon kanssa ("ja minä kun pidän puhumisesta") ja hahmodesigni on myös yksinkertaisuudessaan todella viehättävä.

Ja mikä parasta: asu on simppeli ja toteutettavissa parissa päivässä, jos oikein hyvä tsäkä käy!

Viikonlopun luin taidehistoriaa ja alkuviikosta olin rovaniemellä opastamassa pikkuveljeä pääsykokeisiin, joten asun aloitin tekemään vasta tiistaina kello neljä.

Morsiussatiinia. Metreittäin morsiussatiinia.
Ja tällä hetkellä asu on lähes valmis. Hihat kaipaavat vielä violetin lisäyksensä ja helmet vaaleanpunaisen värinsä. (sen lisäksi minulla on sata sivua tenttiaineistoa vielä lukematta mutta ah huomenna on koko päivä aikaa)

Asua on oli ihan himokivaa tehdä (paitsi yliluottelu, koska kangasta oli niin paljooon ja minulla ei ole saumuriaaa) ja otin siinä vähän taiteellisia vapauksia, mitä en yleensä tee ollenkaan:

Alusmekko on valkoinen tuon todella hailakan vaaleanpunaisen sijaan. Tämä koska en löytänyt tuon mekkoon käyttämäni ihanan kauniin upean morsiussatiinin väristä kangasta mistään enkä halunnut tehdä alusmekkoa samasta kankaasta. Eipä sekään alusmekko näy kuin hihoista ehkä välillä hahaha.

Hattu asettuu päässäni sen verran korkealle, että päätin jättää peruukkiin otsatukkaa (peruukki on muuten Spinelin) sen sijaan, että kulkisin otsa paljaana kuten hahmo tekee. En myöskään erityisemmin flippaa noita reunoja ylöspäin. Ne ovat niin nätit nyt.

Kreivittärellä on jalassaan semmoiset vaaleanpunaiset tossut, joiden kärki sojottaa ylöspäin (silleen arabialaisittain) Sain äidiltäni lainaan hänen ihanat hääkenkänsä, jotka minusta sopivat asuun ihan älyttömän kauniisti. Tossujen sijaan siis hääkengät blingi blingeineen.


Aika isoa juttua asusta en ole vielä kokeillut, nimittäin maskeerausta. Tiedän, että tämä on tosi hasardia ja voi tuhota koko puvun täysin, jos meikki näyttää naamassani ihan naurettavalta (mikä on hyvin mahdollista). Huomenna varmaan kokeilen vielä meikkejä. Niin ja tilasin tätä varten elämäni ensimmäiset vihreät piilolinssit.

En ole vielä kuitenkaan varma nähdäänkö Kreivitärtä Desussa. Asussa on pari osaa, joiden kestävyys hiukan epäilyttää minua plus tuo, että näytänkö lopulta meikkien kanssa vaan niin typerältä, etten viitsi näyttää naamaani missään. Jos Kreivitär jää matkalaukkuun (koska varmaan päätän tämänkin itku kurkussa vasta lauantain aamuna) niin laitan Valdriguen, koska asu ansaitsisi sen.

Asusta en ole ottanut noin yleensä edes mitään WIP kuvia kun ei siinä mitään erityisiä juttuja ollut. Voin ottaa myöhemmin ehkä jotain lähikuvia esim rusetista (mistä tykkään ihan törkeän paljon)

Niin ja kyllähän se vähän harmittaa, että kolmesta Desun asusta se vähiten aikaa vienyt pääsee päälle lauantaina! Harmittaa ihan sikana varsinkin Valin puolesta. Mutta käytän sitäkin sitten jossain toisessa tapahtumassa uusiksi! (minäkö otan asut ja niiden tunteet liian vakavasti, ehei...)


Desussa nähdään! Oli sitten Kreivitärtä päällä tai ei!

- Woodi

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Väliaikatietoja (osa3)

Tässä on tämä lupailemani päivitys Valista! Olen koko päivän rehkinyt hommia (lukenut niin maan hemmetisti), joten kukaan ei saa tulla urputtamaan "yy miksi kirjoitat blogiin voisit käyttää tän ajan vaikka cossien tekoon" Tämä on se minun 2 tuntia vapaa-aikaani tänään ja käytän sen ennen nukkumaan menemistä blogin päivittämiseen. Niin. Oho, tulipa tekstiä (──)
(Niin ja blogger sekoilee jotain. Eilen tämän julkaisin, mutta ei se enää tänään näkynytkään. Miksi tämä tekee tätä minulle koko ajan?)

Eli asiaan! Valin housut ja liivin sain jo valmiiksi aiemmin, joten jäljelle jäi kaikki muu. Kaikki muu sisältää: takki, "ruokalappu", peruukki, korvikset, kengät, koristekivi ja hanskat.

Takki tietenkin vei eniten aikaa. 

No hei ehkä tää onnistuu
Anteeksi tää kuva oli niin laaduton, että mun on pakko jakaa tämä teidän kanssa. Hurr durr.
Ensin suunnitelmissa ei ollut tehdä mitään muotolaskoksia koko takkiin, mutta sitten kun niitä kokeilin niin päädyinkin tekemään ne. En ole muotolaskoksissa mikään ammattilainen, joten teen ne aina ihna mututuntumalla. Ja takistahan ei ole takaapäin kuvaa olemassa, joten se on improvisoitua.

Tässä välissä etsin kunnollisen väristä vuorikangasta, joten sillä välin lähdin hihojen kimppuun. Ja hihoissahan on nuo ihanat jutut tuossa reunassa.

Siis nuo jutut
Hihaa ei näy kokonaan ja sen kiinnitys-systeemiä ei myöskään, joten improvisoin myös tässä! Hihat tein jälleen kahdesta osasta ja alan tekemään niin varmaan jatkossakin, koska se tuntuu istuvan paljon paremmin, kuin yhdestä osasta tehty hiha? 

Aloitin siis tuosta reunassa olevasta rypytyksestä. Ainiin ja kangasta on kaksinkertaisesti.

Noin paljon kangasta muuttui noin lyhyeksi rypytyksen ansiosta. Ihanaa.
Rypytyksen takia kangas meni ihan myttyyn, mutta silitys pelastaa
Aikamoiset pötköt
Sitten nämä rypytetyt pätkät piti kiinnittää hihaan. Toivottavasti kuvat kertovat tarpeeksi, koska olen sanallisesti vähän liian vajavainen tätä selittämään. Jo postauksen ensimmäisestä kuvasta näkee, että hihat ovat ylipitkät, mutta tälle on tarkoitus!

Rypytykset ommeltuna hihoihin
Sitten hiha kääntyykin asentoon, mihin se lopullisesti tulee
Päälle tulee "toinen hiha"

Ja tämä "hiha" nuppineulataan ja ommellaan rypytykseen kiinni
Tällä tavalla hiha on nätti sekä sisältä, että ulkoa (plus siitä tulee vähän jäykempi)
Tämän jälkeen otin vanhaa ylijäämäkangasta ja leikkasin siitä suokaleita, jotka maalasin kultamaalilla. Tämä siitä syystä, että kaikki asun kultaiset kohdat (varsinki vaatteessa) tulisivat olemaan samanvärisiä. Valmiit suikaleet sitten vain liimasin erikeeperillä rypytysten reunaan, koska tuo oli liian ohutta ja jäykkää ommeltavaksi. 

Näinikään
Ja kun kultaisista osista oli kyse, niin aloin tekemän myös kotitekoista kultaista kanttinauhaa takin reunojen kanttaamiseen.


Värit ovat taas kohdallaan



Niin. Sinne ne sit kiinnittyi. Takin alareunaan en laittanut kanttauksia, koska siitä olisi tullut liian jäykkä. Maalatutu kaitaleet toivat myös kaulukseen mukavaa jäykkyyttä, joten minun ei tarvinnut laittaa sinne sisään mitään jäykistävää matskua.

Löysin ja kiinnitin vuoren takkiin tässä välissä. Sopivaa väriä en lopulta löytänyt mistään, mutta voisi se olla kamalampikin. Hyvin se ainakin istuu ja ompelissa ei ollut mitään ongelmia. (^v^)

Tämän jälkeen aloin pohtimaan takkiin tulevia kuvioita. Mietin, että josko tekisin ne massasta, kirjailisin (HAH!) tai tekisin kankaasta niinkuin nuo kaitaleet tein. Mutta sitten tuli älynväläys ja muistin erään asian olemassaolon: kohokuviointivärit! Joskus myös kutsutaan 3d-väreiksi.

Kohokuviointi värit olivat juuri sopivia, kun halusin noihin kuitenkin tuommoisen epätasaisen tekstuurin, enkä vain lättänää pintaa. Meninpä siis ja löysin kohokuviointi värejä alennuksesta 1 euroa per pullo. Ostin kymmenen.


Tein kaavat takkiin tuleville kuvioille, jotka sitten yritin mahdollisimman tarkasti toistaa tällä mössöllä. Kopioin kaavapaperille piiretyt kuviot lyijykynällä kankaalle, mitä sitten mukailin. Aloitin hihoissa olevista pienistä kuvioista, ettei menisi ihan metsään koko homma. Samalla ompelin hihan lärpättävän osat kiinni toisiinsa pienillä pistoilla, jotka jäivät kuvion alle (onko tämä mitenkään ymmärrettävissä...)

Mössö kuivunut, maalattu ja lakattu.
Ja oma suosikkini: timantti lisätty
Hihan onnistumisen innoittamana aloin tekemään itse takin kuviointia. Ja koska olen vähän tämmöinen hassu, niin tein kuvioinnit myös sisäpuolelle?? Tätä perustelin sillä, että "noku se takki on tarkoitettu auki niin entä jos tuuli heilauttaa sitä sitten pitää upeat kuviot olla myös sisäpuolella" Hmm. Täydellistä.

Kauluksesta aloitin ettei menisi ihan kamalasti pieleen
Sitten alkoi itse isompi työ

Oli aika hidasta menoa, kun maalatakkin piti maailman pienemmällä pensselillä, ettei kankaalle osuisi
Sitten se oikeasti NÄKYVÄ puoli

HNNNNGGGG
JES
Näin! Kuvioihin meni useampi päivä. Tähän on syynä lähinnä se, että tuon kohokuviomössön kuivumiseen menee parisenkin tuntia. Sen lisäksi maalikerroksiakin piti olla ainakin kaksi, että se peitti kunnolla. Ainiin ja kyllähän tuossa vähän selkä ja hermot meinasi mennä, kun oli vielä se +28 astetta hellettä. Hahaha! 

Ottakaa vielä yksi lähikuva
Takkiin tein vielä yhden jutun. Kiinnitin pikkuriikkisen nepparin kauluksen niskaan, jotta se ei ihan hervottomasti menisi minne sattuu. Nepparia ei näe mistään suunnasta ja se estää kaulusta lerpahtamasta ikävästi.

Jossakin vaiheessa tein Valin korvikset. Itse lähdekuvassani näkyy vain toinen korvis, mutta Valilla on yleensä toisessa korvassa roikkuva pallo...tai  joskus molemmissa. Kyseinen pallo myös muuttaa muotoaan koko ajan.

Muutama esimerkki morphaavasta korvakorusta
Halusin toiseen korvaani tehdä Valin tunnusomaisen korviksen, joten improvisoin jälleen. Sinisen takin ja toisen sinisen korviksen nimeen halusin korvakorustanikin sinisen.

Tämmöisen ostin

Otin koukun pois ja korvasin pidemmällä, jonka kiinitin korvispohjan koukkuun
Korviksia ja koristekivi
Valmiista korviksista ei ole kuvaa, koska kamerani ei oikein osaa ottaa lähikuvia. Mutta liimasin kaksi noita muovisia koristehelmiä korvisten pohjiin. Tuohon kuvaan laitoin myös tuon ison kiven, joka tulee kaulalla olevaan ruokalappuun.

Helsingin Hobbypoint petti minut ja yritin etsiskellä muualtakin sopivaa enemmän kulmallista kiveä tuohon rättiin. Mutta enpä löytänyt, joten joudun tyytymään tuohon pisaran malliseen. Yritin myös hioa sitä Dremelilläni kulmikkaammaksi, mutta pinta olisi mennyt niin himmeäksi, että siitä olisi tullut vain ruma. Ei ollut sopivia välineitä minulla sen muokkaukseen. Mutta tuo nyt on ihan tarpeeksi close enough.

 Niin se rätti. Ompelin senkin tässä. En oiekin tiedä, miten semmoiset toimii, niin ompelin vaan jotenkin.

Hurja taidonnäyte
Yliluottelin reunat ja käänsin ne. Ja sitten tein samasta kankaasta tuon nauhan, millä solmin sen kaulaan. Kangas on viskoosia, koska se laskeutuu niin nätisti.

Viimeisenä asiana viimeistelin rättiin kiinnitettävän kiven. Tein kiven ympärillä olevat 'kuviot' paperclaysta, viilasin oikeaan muotoon viiloilla, päällystin läpinäkyvällä kynsilakalla ja maalasin kultaiseksi. Tämän jälkeen harsin rättiin piiloon ompeleita, jotta se menisi puffusti, ja kiinnitin kaksi nepparia. Kivi on siis kiinni rätissä kahdella nepparilla.

Huomatkaa, että kivi näkyy läpi. Siksi sen takan ei ole mitään massaa vaan kangasta vaan
Siel ne nepparit pilkistää
Rakastan tuota kiveä ja rättiä. Niinkuin rakastan koko asua muutenkin, hihihi

Niin, sitten ostin valkoiset hanskat ja hain kengät kellarista. En löytänyt kauniita sinisiä kenkiä, joten mustat saappaat toimivat siis kenkinä. Tuovat myös minulle hiukan lisäpituutta. Stailasin myös peruukin jossain tunnissa, mutta se kaipaa ehkä vähän vielä lakkaa ja saksia. Lahdessa sitten.

Minulla on pari kuvaa asusta kokonaisuudessa päälläni, mutta enpä laitakkaan niitä tänne! A. koska niistä tuli aika hirveitä, kun en jaksanut poseerata B. jää jotain odotettavaa Desuun (jos joku tätä muka odottaa olollol)


Rukoilen sään jumalilta viileää ilmaa, koska tuossa on aika monta kerrosta.

Cielon kohtalo on oikeastaan nyt selvillä! Siitä ja Desun lauantain asusta vielä ennen Desua tässä joku päivä päivittelen.

- Woodi