Tykillä Varpusia (AnimeSeminaari)

Moi moi!

Viime perjantaina ja lauantaina oli jälleen Oulussa Suomen yksi pienimmistä ja kuivimmista tapahtumista, eli AnimeSeminaari. Itsehän lähden kyseiseen tapahtumaan lähinnä shoottaamaan sekä ihan vain sillä, että "pitäähän pientä tapahtumaa tukea" meiningillä. Eihän tapahtuma ole ikinä mikään mieltäräjäyttävä ollut, mutta tällä kertaa se oli sitä vielä vähemmän. Tapahtuman siirtäminen kirjastolle oli ihan tappavaa, vaikka siinä ympäristössä olikin ihan mukavia nurmikenttiä ja rakennuksen seinää shootteja varten. Voi miten kaipaankaan Valvetta… tai vielä parempaa: Pohjankartanon koulua. Nyyh. Paikan viihdearvo oli vähän kyseenalainen varsinkin, kun ei ollut myyntipöytiä tai edes pelejä. Vain luentoja, vähän mangaa luettavaksi sekä origami-pöytä toisessa kerroksessa.

Mitäs nämä ernut täällä tekevät?

Shoottasimme molempina päivinä ihan hirveästi ja minulla on suuri määrä kuvia muokattavana. Sain vasta karsittua muokattavat kuvat omaan kansioonsa, joten kunnollisia shootti-kuvia saatte vasta myöhemmin (mutta hyvin pian?) Nyt saatte lähinnä paikalta otettuja kuvia ja tietenkin perinteisiä hölmöily kuvia ╮(─▽─)╭

Minun ja Rorunen oli tarkoitus lauantaina cossata Grandiasta, mutta voin hämmennyksekseni kertoa että osa Justinin asusta on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Suuremman luokan siivous ja asujen kartoitustaan ei ole auttanut ja yksi laatikollinen proppeja on hukassa. Möh! ಠ_ರೃ  Siispä oli varasuunnitelman vuoro. Kaivoin sisältäni vanhan Megaten-cosplay-hipsterin ja päätin laittaa shin megami tensei aiheiset asut molemmille päiville (oikeastaan syy oli siinä, että molemmat asut kaipasivat kunnon shoottia haha)

Salmiakkiaaaa feat Rorune

Perjantaina minä ja Rorune hilluimme suurimman osan päivästä kaksistaan ja otimme toisistamme kuvia. Itse tapahtumassa ei ollut oikeastaan yhtään mitään kiinostavaa ohjelmaa joten kävimme kirjaston sisällä, totesimme että jaa-a ja lähdimme shoottaamaan toiselle puolelle rakennusta ihanaisen ilmastointi-seinän viereen. Itselläni oli päällä tänä vuonna Cosvisioniin valmistunut Naomi (Shin Megami Tensei: Devil Summoner:) Soul Hackers pelistä ja Rorunella taas Desuconissa jo nähty Robin One Piecestä.

Shoottia jaksoimme vetää pari tuntia kunnes valuimme sisälle kirjastoon istumaan ja…istumaan. Söimme välillä jotain, juttelimme ja istuimme vähän lisää. Olisimme varmasti lähteneet vaihtamaan vaatteita aika sukkelaan, mutta kaksi asiaa tapahtui. 1. Fukka halusi tulla pyörähtämään asussa töiden jälkeen ja itse ainakin halusin edes yhden Typerät Kaverukset Cosseissa kuvan hänen kanssaan. 2. Minua ja Rorunea tultiin pyytämään myöhemmin alkavaan Cosplay-deittiin yuri-kierrokselle.

Ei tätä selvin päin kestä

Emme ole käyneet cosplay-deiteissä varmaan jotain kuuteen vuoteen. Syynä tähän itselläni ainakin se, että niissä heitetty läppä ja vitsit eivät vain kohtaa omaa huumoriani niin hyvin, että siellä kannattaisi käydä. Usein myös liian korkea myötähäpeäkerroin sekä ooc hahmot tappavat aikalailla ohjelman nautinnollisuutta ┐(￣ー￣)┌

No päädyimme kuitenkin myöntymään, koska osanottajien etsijät olivat aika epätoivoisen tuntuisia kun nais-cosseja ei paikalla hirveästi pyörinyt. Itselläni tosin oli se ongelma, että kukaan sadantuhannen kilometrin säteellä ei tuntenut hahmoa, mutta päätin kuitenkin että ihan sama. Tuskin olisin hauska, mutta ainakaan siellä ei olisi tyhjää penkkiä.

Deitti oli ohjelmassa vähän myöhemmin, joten istuskelimme kirjastolla ja yritimme epätoivoisesti tappaa aikaa. Fukka ja Kide saapuivat paikalle juuri ennen deitin alkua ja se oli menoa sitten.

Pakko ottaa vielä yksi

Deitti oli kaikin puolin vähän tuskainen kokemus, sekä katsojana että osallistujana. Tekniikan kanssa oli säheltämistä ja huumori jälleen sitä, mitä se usein deitissä on… jos sitä edes on. Paria kisaajaa oli mukava seurata (hetero-kierroksen moottorisaha-muikkeli oli sentään hahmossaan sekä ilmeili hauskasti haastateltavien vastauksille), mutta muuten meininki oli vähän kag,jfgnvsmhj  （￣へ￣）  En nyt sano, että oma esitykseni olisi ollut mikään maan mahtava (varsinkin kun Naomi on itselleni yksi vaikeimista hahmoista esittää ja päästä sisälle) mutta mööh. Lähdimme yuri-kierroksen jälkeen kalppimaan, jotta saisimme Fukkan asusta kuvia. Deitti ei ole oikein oma juttuni ja tuskin tulee koskaan olemaan, mutta tulipahan tehtyä jotain tapahtuman puolesta! Ja katsastettua tuokin ohjelmanumero pitkästä aikaa.

Jaa

Vaihdoimme Rorunen kanssa (vihdoin!) vaatteet ja lopun iltaa kuvailimme Fukkaa, söimme ja vietimme aikaa yhdessä. Päivä venyi paljon pidemmäksi kuin oli ollut tarkoitus ja pääsimme nukkumaan aika myöhään.
Niin muuten Cosplay Pukuhuone oli myös ihan omituisessa paikassa, sen ison salin jossain takana eikä sinne viitsinyt kesken ohjelman lähteä menemään. Asutkin vaihdetiin pois siinä pikkuisessa vessassa. Kuinka ihanaa.

Pakko jakaa ku oon niin fab

Lauantai aamuna nukuimme yksimielisesti vähän pidempään, koska kellään ei yllätys yllätys ollut mitään kamala hinkua päästä tapahtumapaikalle ajoissa. Kunhan päästäisiin vähän kuvaamaan jotain, niin ois hyvä. Haimme Kiden mukaan ja nyt meitä oli koko päivän jopa kolme cossaamassa.

Jatkoin Shin Megami Tensei-meiningillä ja laitoin päälleni vuonna 2012 Desucon Frostbiteen tekemäni Parvatin. Muistelin asun olevan ihan kamala ja hirveä ja ruma, mutta ei se oikeastaan ollutkaan! Jee! Minulla on joku ihme tapa, että muistelen asujen olevan paljon rumempia kuin ne ovatkaan. Parvati on edelleen yksi monimutkaisimmista asuistani, joten sen laittaminen Seminaariin tuntui vähän overdoing it meiningiltä, mutta ihan sama. Tulin paikalle kuvaamaan ja kuvia minä sain. ( ´ ▽ ` )ﾉ

Makoton waifut. Kide, Rorune ja mi

Pyörimme jälleen kirjaston ympäristössä ja tällä kertaa kävimme sisällä vain muutaman kerran, koska muuten Kiden miekka olisi pitänyt jättää narikkaan. Ja sisällä ei kuitenkaan mitään niin kiinostavaa ollut että siellä olisi kovin kauaa jaksanut olla. Ulkona olevassa jäätelökioskissakin oli halvemmat hinnat kuin kirjason kahviossa, joten sieltä saimme vähän parempaa vatsan täytettä.

Parvati oli siitä hauska asu, että siitä voi ottaa kuvia tosi monessa paikkaa. Monet Megaten pelit sijoittuvat post-apokalyptiseen tai sitten teknologisesti hyvin edistyneeseen maailmaan... tai johonkin näiden kahden välimaastoon. Toisaalta Parvati on hindu-jumalatar joten luonto ja kasvillisuus sopivat asuun myös paremmin kuin hyvin. En siis joutunut olemaan liian nirso kuvauspaikan suhteen. Näin ollen otimme kuvia sekä metallista tuuletus-seinää vasten, että pusikossa.

Tekisi mieli tehdä tästä kuvasta oma henk.koht. avatar mm. kaikkialle

Jäätelön syömisestä ei meinannut tulla mitään, kun koko ajan oli joku pyytämästä jostakusta meistä kuvaa. Oltiin siinä niin sopivasti selvästi hollilla, että oli hyvä tulla kysymään ja kaikki ohikulkijatkin näkivät meidät. Olisi silti ihan mukava syödä rauhassa, joten ensi kerralla jos odotetaan kiltisti että cossaajat saavat keholliset aktiviteetit tehtyä, laittavat asunsa taas kondikseen ja ovat valmiita poseeraamaan? Itse annoin nimittäin lopulta periksi ja poseerasin ilman kruunua ja kengät jalassa, koska en halunnut venkslata koko ajan niiden kanssa (⊙︿⊙✿)

Puska on jees

Tarkoitukemme oli aika pian hiipiä kämpille vaihtamaan vaatetta, mutta tapahtuman pääjärjestäjä äkkäsi meidät ja kysyi haluaisimmeko tulla Kalevan haastateltavaksi (Kaleva on Oulun sanomalehti) ja päätimme, että no totta kai mielellämme vähän haastattelua antaisimme. Ikävä kyllä haastattelu tapahtuisi vasta neljältä ja itse tapahtuma loppu jo joskus puoli kolmen aikaan? Taas venyi päivä suunnitellusta, mutta joskus käy näin (゜▽゜;) 

Sisälle emme hirveästi enää oikeastaan menneet ja lopulta istuskelimme ulkona kirjaston edessä olevalla penkillä. Ajan kuluksi otimme kuvia myös paikalla olevan taideteoksen päällä ainakin siihen asti, että alkoi satamaan. Lopun aikaa värjöttelimme kirjaston seinän vieressä katoksessa kunnes Kalevan haastattelija ja valokuvaaja saapuivat paikalle. Haastattelija oli mukava ja puhuimme hänen kanssaan todella paljon, josta suurinosa ei kuitenkaan päätynyt lopulliseen lehtijuttuun. Pari virhettä artikkelissa oli, mutta kokonaisuutena se on hyvä.

Juttu oli jopa neljännellä sivulla, wou!

Olin ihan tyytväinen, että laitoinkin sitten vähän näyttävämmän puvun, vaikka se oli vähän niinkuin tykillä ampuisi varpusia. Ainakin tuo pinkin määrä hyppää esiin tuolta sanomalehden sivulta. Ja yksi itseäni koskeva asiavirhe on tosiaan tuo, että en ole tehnyt yli 55 pukua vaan alle, mutta close enough (riippuu tietenkin miten laskee koska olen uusinut joitakin asuja 99% prosenttisesti) Haastattelija oli kyllä tosi mukava, vaikka ei ole kuulema kyseiseen harrastukseen aikaisemmin tutustunut. Hän myös tuntui olevan hämmentynyt, kun selitimme että tosiaan, asut on tehty itse koruja ja päähinettä myöten. On se ihana rikkoa ihmisten vääriä mielikuvia, ah!  (　´∀｀) 

Seminaari oli itsessään todella blääh, vaikka se antoikin loistavan tilaisuuden shoottailuun. Kuvien lisäksi tuli jotain muitakin saavutuksia: 1. Fitwok ja jäätelö on hyvää  2. Deitti ei edelleenkään ole minulle tarkoitettu ohjelma ja 3. Pääsin lehteen. Eli ei nyt ihan turha reissu!

Huomenna photoshoppaillaan kuvia ankarasti ja jatketaan mahdollisesti Traconin asua. Siitä lupasin jo kertoa, mutta taas se näemmä lykkääntyy. Bam bam baam! Jännitys tiivistyy (wink wonk olen vanhoissa suunnitelmissa siitä jo puhunut) Toivottavasti Tracon on vähän Seminaaria jännittävämpi, vaikka siihen ei kyllä paljoa vaadita.

- Woodi

Laine Laulaa, Aalto Soittaa

Hihii~

Huomenna on Anime Seminaarin ensimmäinen päivä. Paikalla ei ole mitään kovin erikoista, mutta menemme silti käymään siellä ainakin jonkinlaisella kokoonpanolla. Minulla ja Rorunella on ainakin tarkoitus ottaa molempina päivinä toisistamme kuvia kirjaston läheisyydessä.

Viime viikonloppuna kävimme Oulussa riehumassa ja ottamassa kuvia. Kuvia otettiin merenrannalla, pusikossa ja vähän keskustassakin. Itse tuskailin tosi pitkään, minkä asun laittaisin päälle, mutta merenranta houkutteli niin kovasti että päätin laittaa Mizunon.

"Ai eiks niitä puristeta ja väännetä tälleen?"

Mizunosta on kyllä kuvia Desuconista vuodelta 2012, johon asun tein. Päätin kuitenkin, että no mikäs siinä pääsee tämäkin asu eläkkeelle shootin jälkeen. Ompelullisesti asu ei edusta mitään kykyjeni terävintä kärkeä (tai lähinnä kangasvalinnat), mutta peruukkiin olen edelleen tyytyväinen. Se on ottanut paljon lämää ajan kanssa, mutta koska siinä on niin pirusti lakkaa niin se ei ole ollut moksiskaan ( ・◇・)

Aamulla koetin laittaa taas piilolinssejä silmiini. Kyllähän ne menivät, mutta jomottivat jälleen siihen malliin että otin pois. Pitänee kysyä optikolta, että mistäs nyt kiikastaa.

Kun olin saanut vedettyä asuni loputkin osat päälle, hypimme rantaan ja puskaan.

Möyh. Kaikki kuvasi: Rorune

Paikalla oli myös aimo annos lainelautailijoita, joita piti shoppailla pois. Tuuli kävi hyvin navakasti ja kravaattini käyttäytyi sen mukaisesti. Monessa kuvassa kraka viuhuu ihan missä lystää, vaikka se onneksi aika harvoin naaman eteen lensikin. Leveän "alapään" omaavana se ottaa todella herkästi tuulta alleen.

kraka COULD YOU NOT??

Puskaseikkailua

Rannan lisäksi hypimme läheisessä metsässä sekä ajoimme itsemme keskustaan. Olimme aika hyvää ensisoittoa huomenna olevalle Anime Seminaarille. Tietävätpähän, mitä on tulossa!

 Hhhööö? Kuvasi: Rorune

Kuvasi: Rorune

Keskustassa olennaisena kuvauspaikkana oli erään kaupunginosan suihkulähde (no ei se yl mitään suihkuta mut silti), jossa otimme aika pitkään kuvia. Minä ja Rorune myös heitimme sukat ja kengät mäkeen ja kastelimme jalkojalle vedessä. Itse myös kahlasin ja muutenkin läträsin, koska vesi on jees. Siinä pyöriessämme emme kyllä tainneet saada kommentteja, paljon katseita kyllä. Läheisestä alikulusta löytyi myös nuottiasioista (joiden luona meidän on ollut tarkoitus kuvata ties kuinka monta kertaa), jotka sopivat hyvin Mizunon hahmoon nähden.

Lits läts. Kaikki kuvasi: Fukka

Jjjeeeee crossovah! kuvasi: Fukka

No nyt Mizunosta on ainakin kuvia ja vieläpä vaihtelevissa maisemissa. Itse pääsin shootin aikana myös kuvailemaan ja olin hyvin tyytyväinen Fukkasta ottamiini Naruto kuviin. En tiedä sattuiko vain niin sairaan hyvä valo vai osaanko oikeasti ehkä jotain, mutta kuvista tuli mielestäni todella kivoja. Piu~

Hisseilyä. Kide juoksi portaissa.

Silkka pelkkä shootti oli kiva vetää vaihteeksi, kun semmoistakaan ei ole pitkään aikaan vedetty. Pitänee vielä Seminaarin lisäksi yrittää ängetä niitä aikatauluun, jos vain mahdollista. Rovaniemellä voisin myös lahjoa jonkun kuvaamaan minua mm. metallitavaran kaatopaikalla.

Ja huomenna kirjastolle seminaariin, woop woop! (´∀`)
(ps. sanokaa hep jos tunnistatte otsikon)

- Woodi

Lava, Tuomarit ja herranjumalaapua

Hör hör

Lupasin blogin enimmäisestä merkinnästä lähtien, että puhun vielä kisaamisestani. Siinä mainitsin kuinka en ole kovin suuri kisaaja-ihminen ja asiaan olen aina viitannut silloin tällöin matkan varrella. Tähän väliin päätinkin sitten rykäistä tämän tekstin.

Pakko aloittaa merkintä jollain kuvalla niin ottakaa söpö meriölli

Esittely-tekstissä totesin, etten kisaa kovinkaan paljoa ja kisaamis-historiani on hyvin vähäinen. Blogin aloittamisen jälkeen olen käynyt 11 eri tapahtumassa ja kuitenkin osallistunut yhteensä seitsemään eri kisaan. Huh! Siis valehtelin! Mitä on tapahtunut? ( ・◇・)

Nopealla laskutoimituksella ja cosplay-listan selaamisella sain vähän päälle 40 tapahtumaa vuoden 2006 Animeconista tähän päivään. Blogin aloittaessanikin olin jo käynyt paljon tapahtumissa ja tehnyt asuja, mutta kisaamiseni oli huomattavasti vähäisempää. Olin käynyt viidessä eri kilpailussa eli olen blogin olemassaolon aikana käynyt enemmän kisaamassa kuin blogia edeltäneenä kuutena vuotena yhteensä.

Selitän tätä aikalailla sillä, että olin vain niin pitkään tosi paska tekemään asuja, etten halunnut mennä kisaamaan. Useampi näistä viidestä aiemmasta kisasta eivät kaikki myöskään olleet mitenkään helliä näin aloittelevaa ja huonoa cossaajaa varten. Kerron lyhykäisyydessään jokaisesta kisasta jotain, vaikka ne kaikki eivät olleetkaan kamalia haha ╮(─▽─)╭

Sipsuttelin lavalla. Kuvaaja: Mika Valtonen

Ensimmäinen kisani ikinä oli Nekoconissa 2008 Hermeksen jäätävien siipien kanssa. Yksi syy kisaan menemiseen oli puhtaasti se, että saisin pitää asua kokonaisuudessaan päälläni edes jossain. Toisaalta halusin vain päästä kokeilemaan kisaamista. En muista kisan järjestelyistä oikein mitään, vain sen kuinka kuuma oli ja kuinka itku silmässä korjasin portaissa hajonnutta siipeäni lavalla yhteiskuvan jälkeen, kun kisa oli päättynyt. En sijoittunut, mikä kyllä tuolloin harmitti hyvin paljon. En kyllä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni koska olihan tuo asua aika karsea hahahhubs

Samana vuonna oli Kemin mangapäivät. Olin saanut vahvan liekin personoihin ja päätin tehdä Apollon sinne. Ja miksen osallistuisi kisaankin? Tapahtuma oli kyllä köykäisin ikinä, asuni oli köykäisin ikinä ja kisa itsessään oli köykäisin ikinä. Voittaja valittiin yleisön lappuäänestyksellä ja Death Noten L voitti. Kokonaisuutenakin päivä oli jo tosi masentava ja huono, joten ei siitä kisastakaan mitään parhaita fiiliksiä jäänyt. Ja vaikka olisin pärjännyt, niin tuskin se hirveästi olisi fiiliksiä nostanut.

Mangapäivien jälkeen meni useampi vuosi kisaamatta. Päätin siirtyä tekemään vähän helpompia, omaan taitotasooni nähden sopivampia asuja enkä nähnyt niitä sopiviksi kilpailuihin. Tein Etnan Bakaconiin 2009 ensimmäisenä itse valitsemanani naishahmona. Oikeanlainen peruukki ei tullut ajoissa, mutta eipä se haitannut kun olin muuhun puvussa niin tyytyväinen. Minua kuitenkin tultiin pyytämään Hall Cosplay-kisaan ja tietenkin menin suostumaan (koska sosiaalinen paine orz). Kisan tuomarointi venyi ja venyi ja oman vuoron odottelu kuumassa käytävässä oli tosi rasittavaa. Tuomareina olivat ainakin kunniavieras Pikminlink sekä tuolloin jo enemmän muodin puolelle hypännyt Mert Otsamo. Tuomaristossa oli myös kaksi muuta henkilö ja toinen oli kai jonkinsortin asiantuntija ompelussa tai jotain, en muista.

Etna osa 1. Kuva consplayereiden sivulta

Tuomaroinnissa tuomarit istuivat pitkän pöydän takana rivissä. Pöytien reunoilla oli pari, kolme tyyppiä. Tulkki oli kai ainakin yksi, ellen väärin muista. Kysyttiin haluanko puhua suomeksi vai englanniksi ja minä hölmö valitsin englannin. Ei siinä muuten mitään, kyllä englanti sujuu, mutta varsinkin tuolloin materiaalien ja tekotapojen nimet englanniksi olivat ihan hakusessa. Sen lisäksi päästin suustani pari kirosanaa, koska olin vain niin stressaantunut. Ärh  (。ヘ°)  
Sen lisäksi, että kerroin puvustani, niin tuomarit antoivat minulle palautetta. Rakentavaa kritiikkiähän sieltä tulikin, mutta ongelma oli lähinnä se, etten pyytänyt sitä. Häntäni sai iloisia nauruja, mutta minun olisi kuulema pitänyt ainakin käyttää ohuempaa nahkaa, hankkia oikenalaiset sukkahousut ja ehtiä tilata toinen peruukki sen tulemattoman tilalle. Nykyään olen aikalailla samaa mieltä kaikesta ja eihän tuo Etnakaan nyt mikään maailman kaunein asu esimerkiksi ompelullisesti ollut. Mutta en myöskään pyytänyt tätä palautetta ja ottaen huomioon, että se oli jo suuri saavutus itselleni valita kyseinen hahmo ja puristaa itseni kyseisiin vaatteisiin, oli virheiden luettelointi mielestäni vähän epäasiallista, varsinkin Hall-kisassa. Tuomarien pitäisi kuitenkin ymmärtää kuinka stressaava tilanne tuomarointi monelle on ja kuinka monia alottelijoita ja jopa ensikertalaisia Hall-kisoissa usein tulee mukaan. Rakentavan kritiikin tarkoitus voi olla hyvä, mutta sen vaikutukset voivat olla negatiivisia jos se esitetään väärin tai väärässä tilanteessa. Useiden ihmisten edessä virheiden huuteleminen tuntui enemmän julkiselta nolaamiselta kuin siltä, että sillä pyrittäisiin parantamaan kisaajan taitotasoa. Kritiikin erikseen pyytäminen ja omassa turvallisessa huoneessa lukeminen ovat paljon parempia ja tehokkaampia tapoja. Näin ohjeet ja ehdotukset myös muistaa paremmin. Tai sitten voi jättää pyytämättä palautetta, koska tietää jo itse mitkä osat asusta kaipaavat hiomista ja missä omat taidot eivät ole vielä kovin kehittyneet. (sivuhuomautuksena sanon, että pikminlink puhui hyvin vähän ja silloin kun hän puhui niin hän ei kommentoinut/kritisoinut asuani vaan kysyi kysymyksiä tai pyysi kääntymään, uguu sankarini)

En oikeastaan pahemmin lannistunut kyseisestä tuomaroinnista. Olin hyvin hämmentynyt, mutta se ei saanut minua alakuloiseksi enkä lopettanut nais-hahmojen cossaamista siihen.  Enemmänkin se vaikutti minun kuvaani cosplay-kisojen tuomaroinnista. Minua oli tuohon asti tuomaroitu vain lavalla seistessäni, ei näin yhdessä huoneessa tuomareiden kanssa. Tästä syystä sain sellaisen kuvan, että joo suurinosa tuomaroinneista on juuri tällaisia. Vähän aikaa tämän jälkeen kuulin myös juttuja siitä, kuinka tuomarit tulevat ja tarkavastavat sisäsaumat ja kaikki. Eli mielikuvani oli lyhyesti se, että tuomarit syynäävät kisaajan ylt ympäriinsä samalla, kun luettelevat virheet tälle, johon cossaaja voi vain hiljaa myöntyä ja nyökkäillä. Luin kyllä netistä kaikkia "tuomarit on tosi ihkui ei me purra <3"-tekstejä, mutta oma kokemus on kuitenkin jokaisella hyvin painavassa arvossa.

Parvati lavalla. Kuvasi: Tomi Väisänen

Menikin melkein pari vuotta vuotta ennenkuin menin taas kisaamaan. Tai siis minua pyydettiin. Vuoden 2012 Desucon Frostbitessä oli jälleen kerran Hall Cosplay-kisa ja minun Parvati asuni huomattiin väenpaljoudesta. En ole ikinä ollut niin epävarma ja "eipäs juupas" meiningillä kisaan menossa kuin tuolloin, varsinkin kun asussani oli useampi ihan hirveän päin prinkkalaa mennyttä kohtaa. Jännitin tuomareita ihan hirveästi ja jännitin lavaa ihan hirveästi. Lavalla tärisin kuin haavanlehti ja tuomaroinnissa… no, tuomarointi olikin oikeastaan aika kiva! Jännitin ihan sikana, mutta kappas keppanaa ei se ollutkaan samanlaista vihreiden syynäystä kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Tuomarit kysyivät kysymyksiä, pyysivät kääntyilemään ja kertoilemaan asusta ja tilanne oli muutenkin rauhallinen ja paljon kotoisampi kuin Bakan pöydän takaa tuijottavat arvostelevat silmät.

Sama toistui vuotta myöhemmin. Frostbite, Hall kisa ja minä kisassa Monalla. Mukava tuomarointi ja entistä mukavampi lavakokemus. Tämän jälkeen perustinkin blogin ja kisaamiseni on lisääntynyt huimasti.


Ihmiset aina puhuvat Hall Cosplay-kisoista ja siitä, ovatko ne hyödyllisiä vai eivät. Omalla kohdallani voin sanoa niiden olleen ja olevan hyvin tärkeitä. Viisi kahdestatoista kisakokemuksestani ovat olleet Hall-kisoja.
"Itseilmottauduttavista" kisoista neljä on ollut pienien tapahtumien kisoihin (kuten seminaarit, mangapäivät ja kitaconit) Pienien tapahtumien kisat mainitsen siksi erikseen, että niiden yleisö on yleensä hyvin pieni (lavalle meno ei jännitä niin paljon) ja tuomarointi usein cosplayta harrastamattomien nörttien käsissä (paitsi Chibissä, mutta sekin pieni).
Isompien tapahtumien kisoihin olen mennyt omin ehdoin vain kolme kertaa, kahtena kertana ryhmän kanssa esityskisaan. Joten olen isoon pukukisaan mennyt itse vain kerran, vuonna 2008.

Hall Cosplay-kisassa ei itse tarvitse alkaa puntaroimaan sitä, onko asu tarpeeksi vaativa tai hyvin toteutettu kisaamista varten, vaan joku muu asiansa osaava henkilö pääsee päättämään sen puolestasi. Näin myös kisan taso pysyy korkeana, eikä mitkä vaan veriset vamppyyri AU kaappicossit pääse lavalle (no offence) Epävarmalle harrastajalle pyyntö tulla kisaamaan on usein kuin lääkeruiske omaa epävarmuutta vastaan, vaikka kisassa ei lopulta sijoittuisikaan. Eräs conituttuni minulle sanoikin kerran, että "minun unelmani on joskus tulla valituksi hall-kisaan"
Joskus sitä tulee ihan totta puhuakseni miettineeksi con-paikalla, että "hmm nyt olen kyllä tehnyt aika kivan puvun olisi hyvin mahdollista, että mua tultaisiin pyytämään" ja kavereiden wink wonk asenne on tietysti ruokkinut tätä luuloa. Toisaalta en ole kyllä ikinä sitä odottanut ilman sen tapahtumista, joten kutinani on yleensä ollut oikeassa. Joskus taas koko Hall-kisaan pyyntö tulee puun takaa ja sitä on ihan hämmentyneenä että "yöäää ihna oikeastikko??"

Jo kerran blogissa nähty itsevarma lava-Sphintus. Kuvannut Cosplay Tour Europe

Kaikki blogin aloittamisen jälkeen tapahtuneet kisaamiseni ovat tapahtuneet alle vuoden sisään. Ensi viikolla oleva Anime Seminaari aloitti tämän pienen kisaamis-rumban, jossa olen osallistunut seitsemään kisaan (kaksi näistä hall-kisoja) ja sijoittunut niistä viidessä. Kaksi sijoituksista ovat olleen esityskisoista.

Jotain kummaa on tapahtunut ja minä olen löytänyt kauan piilossa olleen kisaajani kaikkien näiden seitsemän harrastusvuoteni jälkeen. Oli syy sitten siinä, että vihdoin teen kisaamisen arvoisia pukuja (mikä on hyvin mahdollista), olen vain kasvanut ihmisenä itsevarmemmaksi (mikä myös hyvin mahdollista) tai kisat ovat vain muokkautuneet vuosien varrella enemmän itselleni sopiviksi, niin kisaaminen on mukavaa. Sijoittuminenkin on mukavaa, mutta pääasiassa juurikin se itse kisaaminen on mukavaa.

Vielä jonain päivänä menen jonkin ison tapahtuman isoon pukukisaan täysin omin ehdoin! Siihen on hyvä tähdätä.

- Woodi