Tykillä Varpusia (AnimeSeminaari)

Moi moi!

Viime perjantaina ja lauantaina oli jälleen Oulussa Suomen yksi pienimmistä ja kuivimmista tapahtumista, eli AnimeSeminaari. Itsehän lähden kyseiseen tapahtumaan lähinnä shoottaamaan sekä ihan vain sillä, että "pitäähän pientä tapahtumaa tukea" meiningillä. Eihän tapahtuma ole ikinä mikään mieltäräjäyttävä ollut, mutta tällä kertaa se oli sitä vielä vähemmän. Tapahtuman siirtäminen kirjastolle oli ihan tappavaa, vaikka siinä ympäristössä olikin ihan mukavia nurmikenttiä ja rakennuksen seinää shootteja varten. Voi miten kaipaankaan Valvetta… tai vielä parempaa: Pohjankartanon koulua. Nyyh. Paikan viihdearvo oli vähän kyseenalainen varsinkin, kun ei ollut myyntipöytiä tai edes pelejä. Vain luentoja, vähän mangaa luettavaksi sekä origami-pöytä toisessa kerroksessa.

Mitäs nämä ernut täällä tekevät?

Shoottasimme molempina päivinä ihan hirveästi ja minulla on suuri määrä kuvia muokattavana. Sain vasta karsittua muokattavat kuvat omaan kansioonsa, joten kunnollisia shootti-kuvia saatte vasta myöhemmin (mutta hyvin pian?) Nyt saatte lähinnä paikalta otettuja kuvia ja tietenkin perinteisiä hölmöily kuvia ╮(─▽─)╭

Minun ja Rorunen oli tarkoitus lauantaina cossata Grandiasta, mutta voin hämmennyksekseni kertoa että osa Justinin asusta on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Suuremman luokan siivous ja asujen kartoitustaan ei ole auttanut ja yksi laatikollinen proppeja on hukassa. Möh! ಠ_ರೃ  Siispä oli varasuunnitelman vuoro. Kaivoin sisältäni vanhan Megaten-cosplay-hipsterin ja päätin laittaa shin megami tensei aiheiset asut molemmille päiville (oikeastaan syy oli siinä, että molemmat asut kaipasivat kunnon shoottia haha)

Salmiakkiaaaa feat Rorune

Perjantaina minä ja Rorune hilluimme suurimman osan päivästä kaksistaan ja otimme toisistamme kuvia. Itse tapahtumassa ei ollut oikeastaan yhtään mitään kiinostavaa ohjelmaa joten kävimme kirjaston sisällä, totesimme että jaa-a ja lähdimme shoottaamaan toiselle puolelle rakennusta ihanaisen ilmastointi-seinän viereen. Itselläni oli päällä tänä vuonna Cosvisioniin valmistunut Naomi (Shin Megami Tensei: Devil Summoner:) Soul Hackers pelistä ja Rorunella taas Desuconissa jo nähty Robin One Piecestä.

Shoottia jaksoimme vetää pari tuntia kunnes valuimme sisälle kirjastoon istumaan ja…istumaan. Söimme välillä jotain, juttelimme ja istuimme vähän lisää. Olisimme varmasti lähteneet vaihtamaan vaatteita aika sukkelaan, mutta kaksi asiaa tapahtui. 1. Fukka halusi tulla pyörähtämään asussa töiden jälkeen ja itse ainakin halusin edes yhden Typerät Kaverukset Cosseissa kuvan hänen kanssaan. 2. Minua ja Rorunea tultiin pyytämään myöhemmin alkavaan Cosplay-deittiin yuri-kierrokselle.

Ei tätä selvin päin kestä

Emme ole käyneet cosplay-deiteissä varmaan jotain kuuteen vuoteen. Syynä tähän itselläni ainakin se, että niissä heitetty läppä ja vitsit eivät vain kohtaa omaa huumoriani niin hyvin, että siellä kannattaisi käydä. Usein myös liian korkea myötähäpeäkerroin sekä ooc hahmot tappavat aikalailla ohjelman nautinnollisuutta ┐(￣ー￣)┌

No päädyimme kuitenkin myöntymään, koska osanottajien etsijät olivat aika epätoivoisen tuntuisia kun nais-cosseja ei paikalla hirveästi pyörinyt. Itselläni tosin oli se ongelma, että kukaan sadantuhannen kilometrin säteellä ei tuntenut hahmoa, mutta päätin kuitenkin että ihan sama. Tuskin olisin hauska, mutta ainakaan siellä ei olisi tyhjää penkkiä.

Deitti oli ohjelmassa vähän myöhemmin, joten istuskelimme kirjastolla ja yritimme epätoivoisesti tappaa aikaa. Fukka ja Kide saapuivat paikalle juuri ennen deitin alkua ja se oli menoa sitten.

Pakko ottaa vielä yksi

Deitti oli kaikin puolin vähän tuskainen kokemus, sekä katsojana että osallistujana. Tekniikan kanssa oli säheltämistä ja huumori jälleen sitä, mitä se usein deitissä on… jos sitä edes on. Paria kisaajaa oli mukava seurata (hetero-kierroksen moottorisaha-muikkeli oli sentään hahmossaan sekä ilmeili hauskasti haastateltavien vastauksille), mutta muuten meininki oli vähän kag,jfgnvsmhj  （￣へ￣）  En nyt sano, että oma esitykseni olisi ollut mikään maan mahtava (varsinkin kun Naomi on itselleni yksi vaikeimista hahmoista esittää ja päästä sisälle) mutta mööh. Lähdimme yuri-kierroksen jälkeen kalppimaan, jotta saisimme Fukkan asusta kuvia. Deitti ei ole oikein oma juttuni ja tuskin tulee koskaan olemaan, mutta tulipahan tehtyä jotain tapahtuman puolesta! Ja katsastettua tuokin ohjelmanumero pitkästä aikaa.

Jaa

Vaihdoimme Rorunen kanssa (vihdoin!) vaatteet ja lopun iltaa kuvailimme Fukkaa, söimme ja vietimme aikaa yhdessä. Päivä venyi paljon pidemmäksi kuin oli ollut tarkoitus ja pääsimme nukkumaan aika myöhään.
Niin muuten Cosplay Pukuhuone oli myös ihan omituisessa paikassa, sen ison salin jossain takana eikä sinne viitsinyt kesken ohjelman lähteä menemään. Asutkin vaihdetiin pois siinä pikkuisessa vessassa. Kuinka ihanaa.

Pakko jakaa ku oon niin fab

Lauantai aamuna nukuimme yksimielisesti vähän pidempään, koska kellään ei yllätys yllätys ollut mitään kamala hinkua päästä tapahtumapaikalle ajoissa. Kunhan päästäisiin vähän kuvaamaan jotain, niin ois hyvä. Haimme Kiden mukaan ja nyt meitä oli koko päivän jopa kolme cossaamassa.

Jatkoin Shin Megami Tensei-meiningillä ja laitoin päälleni vuonna 2012 Desucon Frostbiteen tekemäni Parvatin. Muistelin asun olevan ihan kamala ja hirveä ja ruma, mutta ei se oikeastaan ollutkaan! Jee! Minulla on joku ihme tapa, että muistelen asujen olevan paljon rumempia kuin ne ovatkaan. Parvati on edelleen yksi monimutkaisimmista asuistani, joten sen laittaminen Seminaariin tuntui vähän overdoing it meiningiltä, mutta ihan sama. Tulin paikalle kuvaamaan ja kuvia minä sain. ( ´ ▽ ` )ﾉ

Makoton waifut. Kide, Rorune ja mi

Pyörimme jälleen kirjaston ympäristössä ja tällä kertaa kävimme sisällä vain muutaman kerran, koska muuten Kiden miekka olisi pitänyt jättää narikkaan. Ja sisällä ei kuitenkaan mitään niin kiinostavaa ollut että siellä olisi kovin kauaa jaksanut olla. Ulkona olevassa jäätelökioskissakin oli halvemmat hinnat kuin kirjason kahviossa, joten sieltä saimme vähän parempaa vatsan täytettä.

Parvati oli siitä hauska asu, että siitä voi ottaa kuvia tosi monessa paikkaa. Monet Megaten pelit sijoittuvat post-apokalyptiseen tai sitten teknologisesti hyvin edistyneeseen maailmaan... tai johonkin näiden kahden välimaastoon. Toisaalta Parvati on hindu-jumalatar joten luonto ja kasvillisuus sopivat asuun myös paremmin kuin hyvin. En siis joutunut olemaan liian nirso kuvauspaikan suhteen. Näin ollen otimme kuvia sekä metallista tuuletus-seinää vasten, että pusikossa.

Tekisi mieli tehdä tästä kuvasta oma henk.koht. avatar mm. kaikkialle

Jäätelön syömisestä ei meinannut tulla mitään, kun koko ajan oli joku pyytämästä jostakusta meistä kuvaa. Oltiin siinä niin sopivasti selvästi hollilla, että oli hyvä tulla kysymään ja kaikki ohikulkijatkin näkivät meidät. Olisi silti ihan mukava syödä rauhassa, joten ensi kerralla jos odotetaan kiltisti että cossaajat saavat keholliset aktiviteetit tehtyä, laittavat asunsa taas kondikseen ja ovat valmiita poseeraamaan? Itse annoin nimittäin lopulta periksi ja poseerasin ilman kruunua ja kengät jalassa, koska en halunnut venkslata koko ajan niiden kanssa (⊙︿⊙✿)

Puska on jees

Tarkoitukemme oli aika pian hiipiä kämpille vaihtamaan vaatetta, mutta tapahtuman pääjärjestäjä äkkäsi meidät ja kysyi haluaisimmeko tulla Kalevan haastateltavaksi (Kaleva on Oulun sanomalehti) ja päätimme, että no totta kai mielellämme vähän haastattelua antaisimme. Ikävä kyllä haastattelu tapahtuisi vasta neljältä ja itse tapahtuma loppu jo joskus puoli kolmen aikaan? Taas venyi päivä suunnitellusta, mutta joskus käy näin (゜▽゜;) 

Sisälle emme hirveästi enää oikeastaan menneet ja lopulta istuskelimme ulkona kirjaston edessä olevalla penkillä. Ajan kuluksi otimme kuvia myös paikalla olevan taideteoksen päällä ainakin siihen asti, että alkoi satamaan. Lopun aikaa värjöttelimme kirjaston seinän vieressä katoksessa kunnes Kalevan haastattelija ja valokuvaaja saapuivat paikalle. Haastattelija oli mukava ja puhuimme hänen kanssaan todella paljon, josta suurinosa ei kuitenkaan päätynyt lopulliseen lehtijuttuun. Pari virhettä artikkelissa oli, mutta kokonaisuutena se on hyvä.

Juttu oli jopa neljännellä sivulla, wou!

Olin ihan tyytväinen, että laitoinkin sitten vähän näyttävämmän puvun, vaikka se oli vähän niinkuin tykillä ampuisi varpusia. Ainakin tuo pinkin määrä hyppää esiin tuolta sanomalehden sivulta. Ja yksi itseäni koskeva asiavirhe on tosiaan tuo, että en ole tehnyt yli 55 pukua vaan alle, mutta close enough (riippuu tietenkin miten laskee koska olen uusinut joitakin asuja 99% prosenttisesti) Haastattelija oli kyllä tosi mukava, vaikka ei ole kuulema kyseiseen harrastukseen aikaisemmin tutustunut. Hän myös tuntui olevan hämmentynyt, kun selitimme että tosiaan, asut on tehty itse koruja ja päähinettä myöten. On se ihana rikkoa ihmisten vääriä mielikuvia, ah!  (　´∀｀) 

Seminaari oli itsessään todella blääh, vaikka se antoikin loistavan tilaisuuden shoottailuun. Kuvien lisäksi tuli jotain muitakin saavutuksia: 1. Fitwok ja jäätelö on hyvää  2. Deitti ei edelleenkään ole minulle tarkoitettu ohjelma ja 3. Pääsin lehteen. Eli ei nyt ihan turha reissu!

Huomenna photoshoppaillaan kuvia ankarasti ja jatketaan mahdollisesti Traconin asua. Siitä lupasin jo kertoa, mutta taas se näemmä lykkääntyy. Bam bam baam! Jännitys tiivistyy (wink wonk olen vanhoissa suunnitelmissa siitä jo puhunut) Toivottavasti Tracon on vähän Seminaaria jännittävämpi, vaikka siihen ei kyllä paljoa vaadita.

- Woodi

Laine Laulaa, Aalto Soittaa

Hihii~

Huomenna on Anime Seminaarin ensimmäinen päivä. Paikalla ei ole mitään kovin erikoista, mutta menemme silti käymään siellä ainakin jonkinlaisella kokoonpanolla. Minulla ja Rorunella on ainakin tarkoitus ottaa molempina päivinä toisistamme kuvia kirjaston läheisyydessä.

Viime viikonloppuna kävimme Oulussa riehumassa ja ottamassa kuvia. Kuvia otettiin merenrannalla, pusikossa ja vähän keskustassakin. Itse tuskailin tosi pitkään, minkä asun laittaisin päälle, mutta merenranta houkutteli niin kovasti että päätin laittaa Mizunon.

"Ai eiks niitä puristeta ja väännetä tälleen?"

Mizunosta on kyllä kuvia Desuconista vuodelta 2012, johon asun tein. Päätin kuitenkin, että no mikäs siinä pääsee tämäkin asu eläkkeelle shootin jälkeen. Ompelullisesti asu ei edusta mitään kykyjeni terävintä kärkeä (tai lähinnä kangasvalinnat), mutta peruukkiin olen edelleen tyytyväinen. Se on ottanut paljon lämää ajan kanssa, mutta koska siinä on niin pirusti lakkaa niin se ei ole ollut moksiskaan ( ・◇・)

Aamulla koetin laittaa taas piilolinssejä silmiini. Kyllähän ne menivät, mutta jomottivat jälleen siihen malliin että otin pois. Pitänee kysyä optikolta, että mistäs nyt kiikastaa.

Kun olin saanut vedettyä asuni loputkin osat päälle, hypimme rantaan ja puskaan.

Möyh. Kaikki kuvasi: Rorune

Paikalla oli myös aimo annos lainelautailijoita, joita piti shoppailla pois. Tuuli kävi hyvin navakasti ja kravaattini käyttäytyi sen mukaisesti. Monessa kuvassa kraka viuhuu ihan missä lystää, vaikka se onneksi aika harvoin naaman eteen lensikin. Leveän "alapään" omaavana se ottaa todella herkästi tuulta alleen.

kraka COULD YOU NOT??

Puskaseikkailua

Rannan lisäksi hypimme läheisessä metsässä sekä ajoimme itsemme keskustaan. Olimme aika hyvää ensisoittoa huomenna olevalle Anime Seminaarille. Tietävätpähän, mitä on tulossa!

 Hhhööö? Kuvasi: Rorune

Kuvasi: Rorune

Keskustassa olennaisena kuvauspaikkana oli erään kaupunginosan suihkulähde (no ei se yl mitään suihkuta mut silti), jossa otimme aika pitkään kuvia. Minä ja Rorune myös heitimme sukat ja kengät mäkeen ja kastelimme jalkojalle vedessä. Itse myös kahlasin ja muutenkin läträsin, koska vesi on jees. Siinä pyöriessämme emme kyllä tainneet saada kommentteja, paljon katseita kyllä. Läheisestä alikulusta löytyi myös nuottiasioista (joiden luona meidän on ollut tarkoitus kuvata ties kuinka monta kertaa), jotka sopivat hyvin Mizunon hahmoon nähden.

Lits läts. Kaikki kuvasi: Fukka

Jjjeeeee crossovah! kuvasi: Fukka

No nyt Mizunosta on ainakin kuvia ja vieläpä vaihtelevissa maisemissa. Itse pääsin shootin aikana myös kuvailemaan ja olin hyvin tyytyväinen Fukkasta ottamiini Naruto kuviin. En tiedä sattuiko vain niin sairaan hyvä valo vai osaanko oikeasti ehkä jotain, mutta kuvista tuli mielestäni todella kivoja. Piu~

Hisseilyä. Kide juoksi portaissa.

Silkka pelkkä shootti oli kiva vetää vaihteeksi, kun semmoistakaan ei ole pitkään aikaan vedetty. Pitänee vielä Seminaarin lisäksi yrittää ängetä niitä aikatauluun, jos vain mahdollista. Rovaniemellä voisin myös lahjoa jonkun kuvaamaan minua mm. metallitavaran kaatopaikalla.

Ja huomenna kirjastolle seminaariin, woop woop! (´∀`)
(ps. sanokaa hep jos tunnistatte otsikon)

- Woodi

Lava, Tuomarit ja herranjumalaapua

Hör hör

Lupasin blogin enimmäisestä merkinnästä lähtien, että puhun vielä kisaamisestani. Siinä mainitsin kuinka en ole kovin suuri kisaaja-ihminen ja asiaan olen aina viitannut silloin tällöin matkan varrella. Tähän väliin päätinkin sitten rykäistä tämän tekstin.

Pakko aloittaa merkintä jollain kuvalla niin ottakaa söpö meriölli

Esittely-tekstissä totesin, etten kisaa kovinkaan paljoa ja kisaamis-historiani on hyvin vähäinen. Blogin aloittamisen jälkeen olen käynyt 11 eri tapahtumassa ja kuitenkin osallistunut yhteensä seitsemään eri kisaan. Huh! Siis valehtelin! Mitä on tapahtunut? ( ・◇・)

Nopealla laskutoimituksella ja cosplay-listan selaamisella sain vähän päälle 40 tapahtumaa vuoden 2006 Animeconista tähän päivään. Blogin aloittaessanikin olin jo käynyt paljon tapahtumissa ja tehnyt asuja, mutta kisaamiseni oli huomattavasti vähäisempää. Olin käynyt viidessä eri kilpailussa eli olen blogin olemassaolon aikana käynyt enemmän kisaamassa kuin blogia edeltäneenä kuutena vuotena yhteensä.

Selitän tätä aikalailla sillä, että olin vain niin pitkään tosi paska tekemään asuja, etten halunnut mennä kisaamaan. Useampi näistä viidestä aiemmasta kisasta eivät kaikki myöskään olleet mitenkään helliä näin aloittelevaa ja huonoa cossaajaa varten. Kerron lyhykäisyydessään jokaisesta kisasta jotain, vaikka ne kaikki eivät olleetkaan kamalia haha ╮(─▽─)╭

Sipsuttelin lavalla. Kuvaaja: Mika Valtonen

Ensimmäinen kisani ikinä oli Nekoconissa 2008 Hermeksen jäätävien siipien kanssa. Yksi syy kisaan menemiseen oli puhtaasti se, että saisin pitää asua kokonaisuudessaan päälläni edes jossain. Toisaalta halusin vain päästä kokeilemaan kisaamista. En muista kisan järjestelyistä oikein mitään, vain sen kuinka kuuma oli ja kuinka itku silmässä korjasin portaissa hajonnutta siipeäni lavalla yhteiskuvan jälkeen, kun kisa oli päättynyt. En sijoittunut, mikä kyllä tuolloin harmitti hyvin paljon. En kyllä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni koska olihan tuo asua aika karsea hahahhubs

Samana vuonna oli Kemin mangapäivät. Olin saanut vahvan liekin personoihin ja päätin tehdä Apollon sinne. Ja miksen osallistuisi kisaankin? Tapahtuma oli kyllä köykäisin ikinä, asuni oli köykäisin ikinä ja kisa itsessään oli köykäisin ikinä. Voittaja valittiin yleisön lappuäänestyksellä ja Death Noten L voitti. Kokonaisuutenakin päivä oli jo tosi masentava ja huono, joten ei siitä kisastakaan mitään parhaita fiiliksiä jäänyt. Ja vaikka olisin pärjännyt, niin tuskin se hirveästi olisi fiiliksiä nostanut.

Mangapäivien jälkeen meni useampi vuosi kisaamatta. Päätin siirtyä tekemään vähän helpompia, omaan taitotasooni nähden sopivampia asuja enkä nähnyt niitä sopiviksi kilpailuihin. Tein Etnan Bakaconiin 2009 ensimmäisenä itse valitsemanani naishahmona. Oikeanlainen peruukki ei tullut ajoissa, mutta eipä se haitannut kun olin muuhun puvussa niin tyytyväinen. Minua kuitenkin tultiin pyytämään Hall Cosplay-kisaan ja tietenkin menin suostumaan (koska sosiaalinen paine orz). Kisan tuomarointi venyi ja venyi ja oman vuoron odottelu kuumassa käytävässä oli tosi rasittavaa. Tuomareina olivat ainakin kunniavieras Pikminlink sekä tuolloin jo enemmän muodin puolelle hypännyt Mert Otsamo. Tuomaristossa oli myös kaksi muuta henkilö ja toinen oli kai jonkinsortin asiantuntija ompelussa tai jotain, en muista.

Etna osa 1. Kuva consplayereiden sivulta

Tuomaroinnissa tuomarit istuivat pitkän pöydän takana rivissä. Pöytien reunoilla oli pari, kolme tyyppiä. Tulkki oli kai ainakin yksi, ellen väärin muista. Kysyttiin haluanko puhua suomeksi vai englanniksi ja minä hölmö valitsin englannin. Ei siinä muuten mitään, kyllä englanti sujuu, mutta varsinkin tuolloin materiaalien ja tekotapojen nimet englanniksi olivat ihan hakusessa. Sen lisäksi päästin suustani pari kirosanaa, koska olin vain niin stressaantunut. Ärh  (。ヘ°)  
Sen lisäksi, että kerroin puvustani, niin tuomarit antoivat minulle palautetta. Rakentavaa kritiikkiähän sieltä tulikin, mutta ongelma oli lähinnä se, etten pyytänyt sitä. Häntäni sai iloisia nauruja, mutta minun olisi kuulema pitänyt ainakin käyttää ohuempaa nahkaa, hankkia oikenalaiset sukkahousut ja ehtiä tilata toinen peruukki sen tulemattoman tilalle. Nykyään olen aikalailla samaa mieltä kaikesta ja eihän tuo Etnakaan nyt mikään maailman kaunein asu esimerkiksi ompelullisesti ollut. Mutta en myöskään pyytänyt tätä palautetta ja ottaen huomioon, että se oli jo suuri saavutus itselleni valita kyseinen hahmo ja puristaa itseni kyseisiin vaatteisiin, oli virheiden luettelointi mielestäni vähän epäasiallista, varsinkin Hall-kisassa. Tuomarien pitäisi kuitenkin ymmärtää kuinka stressaava tilanne tuomarointi monelle on ja kuinka monia alottelijoita ja jopa ensikertalaisia Hall-kisoissa usein tulee mukaan. Rakentavan kritiikin tarkoitus voi olla hyvä, mutta sen vaikutukset voivat olla negatiivisia jos se esitetään väärin tai väärässä tilanteessa. Useiden ihmisten edessä virheiden huuteleminen tuntui enemmän julkiselta nolaamiselta kuin siltä, että sillä pyrittäisiin parantamaan kisaajan taitotasoa. Kritiikin erikseen pyytäminen ja omassa turvallisessa huoneessa lukeminen ovat paljon parempia ja tehokkaampia tapoja. Näin ohjeet ja ehdotukset myös muistaa paremmin. Tai sitten voi jättää pyytämättä palautetta, koska tietää jo itse mitkä osat asusta kaipaavat hiomista ja missä omat taidot eivät ole vielä kovin kehittyneet. (sivuhuomautuksena sanon, että pikminlink puhui hyvin vähän ja silloin kun hän puhui niin hän ei kommentoinut/kritisoinut asuani vaan kysyi kysymyksiä tai pyysi kääntymään, uguu sankarini)

En oikeastaan pahemmin lannistunut kyseisestä tuomaroinnista. Olin hyvin hämmentynyt, mutta se ei saanut minua alakuloiseksi enkä lopettanut nais-hahmojen cossaamista siihen.  Enemmänkin se vaikutti minun kuvaani cosplay-kisojen tuomaroinnista. Minua oli tuohon asti tuomaroitu vain lavalla seistessäni, ei näin yhdessä huoneessa tuomareiden kanssa. Tästä syystä sain sellaisen kuvan, että joo suurinosa tuomaroinneista on juuri tällaisia. Vähän aikaa tämän jälkeen kuulin myös juttuja siitä, kuinka tuomarit tulevat ja tarkavastavat sisäsaumat ja kaikki. Eli mielikuvani oli lyhyesti se, että tuomarit syynäävät kisaajan ylt ympäriinsä samalla, kun luettelevat virheet tälle, johon cossaaja voi vain hiljaa myöntyä ja nyökkäillä. Luin kyllä netistä kaikkia "tuomarit on tosi ihkui ei me purra <3"-tekstejä, mutta oma kokemus on kuitenkin jokaisella hyvin painavassa arvossa.

Parvati lavalla. Kuvasi: Tomi Väisänen

Menikin melkein pari vuotta vuotta ennenkuin menin taas kisaamaan. Tai siis minua pyydettiin. Vuoden 2012 Desucon Frostbitessä oli jälleen kerran Hall Cosplay-kisa ja minun Parvati asuni huomattiin väenpaljoudesta. En ole ikinä ollut niin epävarma ja "eipäs juupas" meiningillä kisaan menossa kuin tuolloin, varsinkin kun asussani oli useampi ihan hirveän päin prinkkalaa mennyttä kohtaa. Jännitin tuomareita ihan hirveästi ja jännitin lavaa ihan hirveästi. Lavalla tärisin kuin haavanlehti ja tuomaroinnissa… no, tuomarointi olikin oikeastaan aika kiva! Jännitin ihan sikana, mutta kappas keppanaa ei se ollutkaan samanlaista vihreiden syynäystä kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Tuomarit kysyivät kysymyksiä, pyysivät kääntyilemään ja kertoilemaan asusta ja tilanne oli muutenkin rauhallinen ja paljon kotoisampi kuin Bakan pöydän takaa tuijottavat arvostelevat silmät.

Sama toistui vuotta myöhemmin. Frostbite, Hall kisa ja minä kisassa Monalla. Mukava tuomarointi ja entistä mukavampi lavakokemus. Tämän jälkeen perustinkin blogin ja kisaamiseni on lisääntynyt huimasti.


Ihmiset aina puhuvat Hall Cosplay-kisoista ja siitä, ovatko ne hyödyllisiä vai eivät. Omalla kohdallani voin sanoa niiden olleen ja olevan hyvin tärkeitä. Viisi kahdestatoista kisakokemuksestani ovat olleet Hall-kisoja.
"Itseilmottauduttavista" kisoista neljä on ollut pienien tapahtumien kisoihin (kuten seminaarit, mangapäivät ja kitaconit) Pienien tapahtumien kisat mainitsen siksi erikseen, että niiden yleisö on yleensä hyvin pieni (lavalle meno ei jännitä niin paljon) ja tuomarointi usein cosplayta harrastamattomien nörttien käsissä (paitsi Chibissä, mutta sekin pieni).
Isompien tapahtumien kisoihin olen mennyt omin ehdoin vain kolme kertaa, kahtena kertana ryhmän kanssa esityskisaan. Joten olen isoon pukukisaan mennyt itse vain kerran, vuonna 2008.

Hall Cosplay-kisassa ei itse tarvitse alkaa puntaroimaan sitä, onko asu tarpeeksi vaativa tai hyvin toteutettu kisaamista varten, vaan joku muu asiansa osaava henkilö pääsee päättämään sen puolestasi. Näin myös kisan taso pysyy korkeana, eikä mitkä vaan veriset vamppyyri AU kaappicossit pääse lavalle (no offence) Epävarmalle harrastajalle pyyntö tulla kisaamaan on usein kuin lääkeruiske omaa epävarmuutta vastaan, vaikka kisassa ei lopulta sijoittuisikaan. Eräs conituttuni minulle sanoikin kerran, että "minun unelmani on joskus tulla valituksi hall-kisaan"
Joskus sitä tulee ihan totta puhuakseni miettineeksi con-paikalla, että "hmm nyt olen kyllä tehnyt aika kivan puvun olisi hyvin mahdollista, että mua tultaisiin pyytämään" ja kavereiden wink wonk asenne on tietysti ruokkinut tätä luuloa. Toisaalta en ole kyllä ikinä sitä odottanut ilman sen tapahtumista, joten kutinani on yleensä ollut oikeassa. Joskus taas koko Hall-kisaan pyyntö tulee puun takaa ja sitä on ihan hämmentyneenä että "yöäää ihna oikeastikko??"

Jo kerran blogissa nähty itsevarma lava-Sphintus. Kuvannut Cosplay Tour Europe

Kaikki blogin aloittamisen jälkeen tapahtuneet kisaamiseni ovat tapahtuneet alle vuoden sisään. Ensi viikolla oleva Anime Seminaari aloitti tämän pienen kisaamis-rumban, jossa olen osallistunut seitsemään kisaan (kaksi näistä hall-kisoja) ja sijoittunut niistä viidessä. Kaksi sijoituksista ovat olleen esityskisoista.

Jotain kummaa on tapahtunut ja minä olen löytänyt kauan piilossa olleen kisaajani kaikkien näiden seitsemän harrastusvuoteni jälkeen. Oli syy sitten siinä, että vihdoin teen kisaamisen arvoisia pukuja (mikä on hyvin mahdollista), olen vain kasvanut ihmisenä itsevarmemmaksi (mikä myös hyvin mahdollista) tai kisat ovat vain muokkautuneet vuosien varrella enemmän itselleni sopiviksi, niin kisaaminen on mukavaa. Sijoittuminenkin on mukavaa, mutta pääasiassa juurikin se itse kisaaminen on mukavaa.

Vielä jonain päivänä menen jonkin ison tapahtuman isoon pukukisaan täysin omin ehdoin! Siihen on hyvä tähdätä.

- Woodi

Satojen Sabluunojen Suo

Jou!

Minua patistettiin päivittämään, joten päivitetään sitten! A-conin riehumisista saatu cosplay-krapula on vihdoin laantunut ja viimein uskaltaa edes miettiä mitään tulevaisuuden asuihin liittyvääkään, saati sitten niitä A-conissa pidettyjä asuja. Leyla ja Leyli aka kaksoset sisältävät paljon kaikenlaista jännää ja jutustelen tässä merkinnässä siitä, että mitä tuli tehtyä ( ´ ▽ ` )ﾉ

Hattu on paras. Ja Selfie (ja melkein kolme vuotta vanhat meemit)

Kuukausi näiden pukujen tekemiseen oli kyllä äärettömän liian vähän aikaa. Molemmat meistä kävivät sen lisäksi töissä ja olimme aivan eri puolilla Suomea. Siispä jaoimme tekemistä niin, että osista saataisiin identtiset. Lopulta hommista tuli hyvin paljon sitä, että Kangaskasa oli kirjailumestari ja minä painamismestari. Kerron Kasan tekemistä osista niin paljon, kuin pystyn/tiedän (/koen tarpeelliseksi kiäh kiäh kiäh noei sentään)

WIP-kuvia tekemisestä on harmittavan vähän   (。ヘ°)   Ne mitä satuin ottamaan laitoin blogiini jo ennen A-conia ja sen jälkeen kuvia ei otettu hullun kiireen takia ollenkaan (plus itselläni on edelleen kamera-ongelmia) Saatte siis kuvia valmiista asusta (vain yhdestä, koska toinen on Kasalla) ja sitten raivoan siihen, miten ärsyttävä sitä kohtaa oli tehdä. Kuvien valotus ja värit elävät jotain ihan omaa elämäänsä, mutta niistä pitäisi saada ihan hyvän idean siitä, mistä on kyse.

Nyt asiaan eli Desuconin jälkeiseen elämään. Minun puuhaillessani korujen kanssa Kasa hoiteli alusmekot 100% täysinomaa yksin. Hän osti kankaat, kaavoitti, ompeli ja kirjoi. Kirjailu olikin hyvä, koska se asettui hänen päiväjärjestykseensä paremmin kuin omaani.

HIHAAAAaarg

On niin nätti pitsi ja niin nätti nouseva pääntie.

Miksi aloitimme tekemään asua kaikista niistä osista, jotka tulivat muiden osien alle? En tiedä, olemme vähän pölhöjä. Plus taisimme molemmat pelätä tuon päälle tulevan mekon aloittamista. No minä tein kuitenkin ne piilossa olevat korvikset, jotka saivat vielä väriä pintaansa sekä punaiset kivet 'reikiinsä' Suuret soljet kokivat saman kohtelun. Itse olin äärettömän tyytyväinen siihen, että kaikista hopeisista osista saatiin lopulta maalattua samalla hopealla (perjantai-iltana lattiamajoituksessa hubs)

Korvikset jotka pujotetaan korvanlehden ympäri (koska kasalla ei ole reikiä)

Vielä minä näihin patinaa vähän pensselillä sudin menemään

Helmikaulakorut, joihin tilasimme ihan simona helmiä ja ne eivät siltikään riittäneet

Hattujen kuului olla aluksi minun hommani, mutta lopulta se ei sitten ollutkaan. Sain toista hattua tehtyä tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten tapasimme ja jaoimme hommia ja hattujen tekeminen siirtyi Kasalle. Ihan hyvä, koska kaikki häne tekemänsä hatuissa näyttää niin paljon paremmalta kuin omat kötöstykseni. Oma ompelukoneen ei myöskään saa aikaan kovin leveää siksakkia, mutta Kasan kone saa, joten aikaakin säästyi. Kirjailuahan niihin hattuihin tuli ihan sairaasti ja voin vain kuvitella kuinka kipeänä kädet sen jälkeen ovat.

Look at all dat embroidery

Look at it

Good

Suurinosa hattujen kirjailuista on tehty alle viidessä päivässä. Yea, että semmoista! Ja koska hatut olivat Kasalla niin hän sai tehtäväkseen myös tehdä siihen kiinnitettävät otakoristeet. Kuulemma oli kamalaa säätöä kuumaliiman ja purkautuvien lankojen osalta! Ostimme tosiaan asuun muistaakseni 18 metriä tuommoista mukavaa narua lähinnä juurikin noita otsakoristeita varten. En ole täysin varma, että jäikö sitä yhtään jäljelle? No mutta kuitenkin, sitä oli paljon. Alkuperäisessä sarjakuvassa otsakoristeet saa irti hatuista, mutta me ompelimme ne käsin kiinni käytännöllisyyden nimeen. Harmiksemme iso läjä juuri sopivia kulkusia jäi matkalle eikä heistä varmasti tulla enää ikinä kuulemaan mitään. Jouduimme hätätapauksessa ostamaan askartelukaupan alelaarista vääränlaisia kulkusia, mutta ajoivatpahan asiansa. Vähän kyllä harmittaa, kun turhaa rahaa ja vaivaa siihenkin meni. 

Mysteerisiä salmiakkikuvioita ebayn perukoilta

Näin se lopulta asettui

Sen kerran kun pääsimme tapaamaan, oli meillä tarkoitus päästä mekkojen painamisessa jo hyvin pitkälle. Itse en kuitenkaan ollut siihen mennessä edes ehtinyt ommella koko mekkoa, joten siihenkin meni ylimääräistä aikaa. Ompelimme myös yhdessä kaulukset (joka meni itselläni reippaasti vinoon koska en ollut huolellinen) ja kun lopulta pääsimme itse painamiseen niin ei ollut aikaa enää hirveästi jäljellä. Kuvioiden koon arvoiminen, kuvioiden  piirtäminen ja sabluunojen tekeminen veivät niin paljon aikaa, että ehdimme painaa yhdessä vain jokusen kuvion. Minä sain harteilleni molemman mekon kuvioiden painamisen ja siinä se aika sitten rattoisasti menikin (oli mulla muutakin hommaa mutta se vähän sitten jäi)

Helmameininkiä

Mekkoihin tuli tehtyä yhteensä noin 340 eri sabluunaa, joiden koko ja monimukaisuus vaihtelivat ja jotka kaikki piti leikata erikseen. Luku on "noin" muodossa, koska en muista tasantarkkaan esimerkiksi kuinka monta erillistä palasta helman ympäri kiertäviin kuvoihin tuli. Näiden lisäksi pienimmät kuviot on maalattu käsin, kuten myös housujen lahkeissa olevat kuviot. Oma käteni on vähintään kohtuullisen vakaa, joten vapaalla kädellä piirretyt kuviotkin näyttävät hyvin jepalta (olen myös porukassamme yleensä se joka pääsee piirtämään muille tulevat tatuoinnit) 

Derp-kaulus nyyh olen huono

  

Kaulukseni vinoudesta johtuen jotkin kuviot asettuivat mekossani eri tavalla kuin Kasan versiossa. Näin käy joskus! Onneksi se on minun mekkoni joka vammaa, eikä Kasan. 

Olen tehnyt aiemminkin sabluunoita (mm. Parvatiin) joten niiden tekeminen oli jo ennestään tuttua. Ei tietenkään ihan näin suurissa määrin, mutta onpahan kuitenkin. Itse nautin painamisesta, eikä tästäkään nyt mitään hirveitä traumoja painamista kohtaan jäänyt. Se päivässä leikattavien sabluunoiden määrä saisi olla kyllä vähäisempi, koska saksilla leikkaamistakaan kädet eivät kestä ihan loputtomiin (Onneksi äiti suostui leikkaamaan jokusen rimpsun noita kukkia) Asuihin meni lähes kaksi täyttä rullaa kontaktimuovia. Aikamoinen menekki.

Hihat jee! Olen niin iloinen että ehdin tehdä käsin nuo valkoisen jutun ympärille tulleet kuviot

Kukkakaverit oli niin söpöi

Viimeisinä hetkinä käsin maalattuja asioita nuo "lokit" ovat

Painamisen takia oma shoecovereiden tekeminen jäi siihen, että varttia ennen lähtöä surautin jonkinsortin kangaslirpakkeet yhteen ja otin mukaan, että voisi majoituksessa sitten liimata ne kiinni. Rorune tarjoutui shoecover-mestariksi ja näin sain oikeanlaiset kengät jalkaani, kiitos ;_; Myös kulkusia töynnä roikkuvan pienen kaulakorun tekeminen jakautui useammalle ihmiselle, kun vähän kaikki tekivät sitä vuorotellen. 

Peruukkeja varten tilasimme neljä peruukkia: kaksi hyvää ja kaksi vähän sekundampaa. Kasa oli vastuussa peruukeista koska hei jos joku osaa tehdä peruukkeja niin hän. Ajan säästämiseksi hän päätyi menetelmään kaksi peruukkia päällekkäin sen sijaan, että itse weftejä olisi alettu irrottamaan ja ompelemaan. Taktiikka toimi hyvin, kuidut menivät sopuisasti sekaisin ja koko hoito näytti hyvältä. Lettien tekeminen pitkälle yöhön näytti näin sivusta katsottuna kyllä aikamoiselta urakalta (;´Д`)

Eli joo, tämmöistä se oli! Ihan kauhea kuukauden rykäisy (varsinkin kun nuo painaukset tuli tehtyä alle viikossa), mutta olen kyllä aika tyytyväinen lopputulokseen. Päästin lavalle ja sijoituttiinkin! Shoottia varten on tarkoitus parannella asuja vielä vähän sieltä täältä. 

Traconiin on tulossa ainakin yksi uusi asu. Jee jee jee!

- Woodi

Animecon 2014: Never Again

Aarg

Aaaarg

Animecon on ohi. Mitä sen jälkeen on? Edelleen jatkuva kesä-flunssa ja 500 sivua dashia. No onko muuta? Mahdollisesti.

Päivityksen tekeminen jäi tauolle, kun jäin odottelemaan vielä erinäisiä valokuvia anikin puolelta. Ja onneksi odotin, koska valokuvat ovat hulvattomia. Järkevämpiä kuvia plus hiukan asiaa asuista itsestään luvassa myöhemmin. Mutta siis, itse asiaan eli con-raporttiin.

Is this Dashcon?? No this is Animecon. kuvasi: Kangaskasa?

Nukkuiko woodi tätäkään conireissua edeltävänä yönä yhtään? DING DING DING oikea vastaus on, että ei! Rovaniemeltä keskiviikkona Oulun hujakoille kotiuduttuani jatkoin koko viikon jatkunutta loppurutistusta. Ei sitä tekemistä pitänyt olla näin paljon, olin ihan varma. Asiaa ei auttanut kamala kesä-flunssa, jonka takia jouduin ottamaan sairaslomaa töistä. Toisaalta jees, voi tehdä kotona pukua. Toisaalta ei jees, makaat puolikuolleena sängyssä ja yskit keuhkosi pihalle. ༼ ༎ຶ ෴ ༎ຶ༽

Perjantaina sain armonaikaa noin puolillepäivin, jolloin minua tultiin hakemaan ja ajoimme Kuopioon. Matka tuntui jäätävän lyhyeltä siihen verrattuna, että edelliset conireissut on tehty Turkuun ja Lahteen. Neljä tuntia autossa? Pff! Lastenleikkiä! (saatoin myös nukkua 90% matkasta)

Erinäisistä syistä päädyimme, kaikista vastustelemisistani huolimatta, lattiamajoitukseen. Minä vihaan lattiamajoituksia, mutta silti taisin nukkua ja ottaa koko tilanteen parhaiten ryhmästämme. Järjestelyissä oli jotain kummaa säätöä, ja jouduimme mitään kysymättä luokan sijasta saliin. Oh joy. Itse sain koko hoidon ilmaiseksi, koska olin pitämässä ohjelmaa.

RIP lattiamajoitus never again

Meillä oli perjantaina esityskisan lavaharjoitukset ja teimme illalla Kangaskasan kanssa asujamme loppuun niin myöhään, että totesimme "no ei huomiseksi niin paljon tekemistä nyt jäänyt" (spoiler: kyllä sitä jäi)

LAUANTAI:

Lauantai oli möllipäivä. Kierrätimme vanhoja K-ON! mekkoja, koska nyt saimme ryhmäämme viimeinkin Mion mukaan! HURAA! Asia, mihin olemme pyrkineet vuodesta 2012 kun ensimmäisen Keijjo-ryhmän kokosimme. Iskin aamulla ruskeat piilolinssit silmiini ja voi sitä tuskaa. Vähän aikaa yritin kestää ja hokea "aina se vähän kirpasee kohta helpottaa" mutta ei. Eikä se pelkästään kirpaissut, vaan oikeasti jomotti tosi syvää kipua. Mmmitä?

Ehkä ihan vähän liioiteltu mutta ei paljoa

No, menin sitten ilman piilareita. En ollut niin moe kuin olisin voinut, mutta terveys ennen kaikkea. Vuorokauden valvomisen kestän, silmävauriota en.  (。ヘ°)  

Kurautimme Musiikkikeskukselle ja hujautimme itsemme jonottamaan lippuja erinäisiin tilaisuuksiin, tärkeimpänä näistä Kaoru Morin nimikirjoitustilaisuuteen. Jono lirusi taas missä sattuu ja vieläpä siinä ällöttävän matalassa tilassa. Tilanne oli hyvin hektinen ja ahdistava, mutta ei onneksi kestänyt kovin pitkään ja saimme liput kaikkiin haluttuihin asioihin, whee!

Musiikkikeskus oli lähes samanlainen pätsi kuin muistinkin. Rakennuksessa suunnistamisessa ei minulla ole ikinä ollut vaikeuksia ja tälläkin kertaa sain onnekseni selvät ohjeet ("ovesta sisään ja sitten vaan menet portaita alas ja alas ja alas") Taidekujalle, joka oli mystisen salaisessa sala-salissa. Ooh.

Avajaisista kävin katomassa osan, kuten myös parempaa cosplay, luennosta jolta myöhästyimme ihan vaan Desu-pöydän pallomeren takia. Ei sieltä olisi niin millään halunnut lähteä.

Paras paikka. Kuvasi: mysteerinen desu-henkilö??

Luento paremmasta cosplaysta cossaajan ehdoilla oli (siitä asti mitä itse seurasin) kohtuullisen agressiivista ja hyökkäävää, vaikka kuvaus ym. saivat ymmärtämään, että se olisi ollut ehdotuksia ja mukavaa juttelua. Ihan kuin mooseksen kymmentä käskyä olisi saarnattu.

Luennon jälkeen omassa ohjelmassamme oli niin shoottailua kuin sunnuntain lavaproppien shoppailua keskustan marketista. Ulkona varjossa K-ON! asuissa ei lauantaina ollut erityisemmin kuuma ja Musiikkikeskuksen ympäristöstä löytyi paljon hyviä paikkoja ottaa kuvia. Viihdytimme myös ihmisiä istumalla koko porukalla Desun pallomeressä.

Ulkopuoliset yllytti meitä riehumaan! kuvasi: Tapio Matikainen

Jengiämme on aina jaksanut hämmentää se, että vaikka Animeconin cosplay-kisoihin ja muihin suuressa salissa tapahtuviin ohjelmiin jaetaan lippuja, niin silti ihmisillä on pakottava tarve jonottaa saliin. Animeconin pitäisi kuuluttaa ja muutenkin infota ihmisiä, että hei jos sulla on lippu niin miksi idiootti jonotat? Myös epämääräisten jonojen hajoittaminen alkutekijöissään auttaisi asiaa. Itse seisomme vieressä ja ihmettelemme, kun väki jonottaa ja tönii menemään, vaikka sisään pääsee 100% varmasti, kun on lippu.

Kääpägaalassa oli hyvää potentiaalia, mutta toteutus alkoi heti ensimmäisen kisaajan jälkeen kyllästyttää aikamoisesti. Noh, uutta on aina ihan kiva kokeilla? Itse pukukisa oli perinteistä lavajuoksua. Eniten häiritsi kyllä juonto, joka jatkui ja jatkui ja jaaaatkui eikä missään välissä voinut olla edes viiden sekunnin hiljaisuutta kisaajan poseeraamiselle, kun koko ajan piti löpöttää.

Kaoru Morin nimikirjoitus-tilaisuus alkoi lähes heti kisan jälkeen  (●´∀｀●)  Päädyimme jonon hännille ja käytävällä oli ihan sairaan kuuma odottaa. Odotus kuitenkin palkittiin ja saimme nimmarit! Oikea nimeni (Emma) sai aikaan myös hykertelyä ja joitakin kommentteja, joita en japania taitamattomana osannut tulkita. Jotain hyvää olettaisin? He myös tunnistivat meidän K-ON! ryhmämme ryhmän Mugin tullessa hakemaan nimikirjoitusta. Mugin kulmakarvat on niin tunnistettavat.

Söpöliinit laittaa toistensa hiuksia. Kuvasi: Fukka?

Illasta porukkamme vähän hajaantui. Itse lähdin syömään sekä lähtemään lattiamajoitukseen aikaisin, koska… no… sunnuntain asut eivät edelleenkään olleet täysin valmiita.

Ikinä ei ole kyllä näin viimetinkaan mennyt minkään asun tekeminen, että sitä saisi vielä lauantai-sunnuntai yönäkin tehdä. Suuret kiitokset menevät orjaryhmälle, joka meitä asujen viimeistelyssä auttoi. Ryhmään kuuluivat siis Rorune, Sohvi, Elviira ja Kide. He pääsivät tekemään kaikkea pikkupuuhaa, jota asuissa kyllä riitti. Kiitos heille! Ketään ei pakotettu hommiin ja he saivat lähteä nukkumaan sitten, kun halusivat. Emme harjoittaneet vapaudenriistoa!

Jollain ihmeen kaupalla saimme kaikki suunnitellut osat asusta oikeasti tehtyä valmiiksi へ(゜∇、°)へ Kasan kanssa menimme nukkumaan kello neljältä yöllä sen jälkeen, kun jätimme viimeiset painaukset kuivumaan lattiamajoituksen ruokasaliin. Herätys oli kello puoli seitsemän aamulla, joten unta tuli ruhtinaalliset kaksi ja puoli tuntia. (∪｡∪)｡｡｡zzz

Ei Enää Ikinä


SUNNUNTAI

Aamulla kokeilin taas samaisia ruskeita piilolinssejä silmiini, mutta edelleen ne tuntuivat niin äärettömän pahoilta, että oli pakko ottaa pois. Möh. Aamu aiheutti kaikille suuria epätoivon hetkiä ja kaikki tunsivat itsensä rumiksi ja kauheiksi ja ulisivat tuskissaan. Itse olin aika neutraalisti, koska olen kokenut usein tämän "laitan asun päälle ja tuntuu hirveältä ja näytän kamalalta" olon, joka yleensä helpottaa päivän mittaa ┐(￣ー￣)┌

Näytetään aika väsyneiltä. Kuvasi: Emilia Lahtinen

Väsymys ei itsessäni oikeastaan näkynyt päivän aikana hirveästi muuta kuin viittä minuttia ennen oman luentoni alkamista. Huomasin unohtaneeni simälasit lattiamajoitukseen. Soitin hätäpuhelun Rorunelle ja aloin hysteerisenä itkemään, vaikka mitään hätää ei ollut. Onneksi osaan jopa paniikissa itkiessäni itkeä tahdonvoimalla niin nätisti, että meikkejä ei juuri tarvinnut korjata（；へ：）

Nyt löpisen luennostani!! Skipatkaa jos ei kiinnosta!
En tiedä johtuiko tämä juurikin tästä itku-yhyy kohtauksesta vai mistä, mutta itse pitämälläni luennolla olin harvinaisen rauhallinen ja rento. Hermoilin tosin ääneni puolesta ja pari kertaa luennon lopulla se alkoikin hajoilemaan (kiitos flunssa!) eikä oikein kantanut enää niin hyvin kuin olisin toivonut. Mikin käyttäminen olisi ehkä ollut ihan järkevää. Ilokseni sain huomata, että luento oli täyteen ahdettu ja ihanat ihmiset istuivat jopa lattialla kuullakseen, mistä puhuin. Uguu ;__; Syytän unenpuutetta ja luennon aikana noussutta lämpötilaa siitä, että horisin pari kertaa vähän väärää tietoa, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut. En myöskään muista jokaista peliä täysin sana sanalta läpi, joten olen pahoillani vielä uber-hyper faneille, joita tietämykseni ei säväyttänyt. Peleihin perehtyessä tulee myös helposti sokeaksi asioille, jotka tuntuvat itselle itsestäänselvyyksiltä, mutta joita olisi varmasti pitänyt avata. Rakastin kuitenkin puhua aiheesta ja arvostin myös ihmisiä, jotka tulivat juttelemaan luennon jälkeen. Yhyy, kiitos. Haluan pitää lisää luentoja.

Naamani on tässä äärimmäisen pelottava, mutta se on todiste paikalla olostani. Kuvasi: Tapio Matikainen

Jos joku muuten ihmettelee, että miksi ohjelmalehtisessä luki että luento kestää kymmenestä kahteentoista ja tällä jäi esitys puoli tuntia liian lyhyeksi, niin aikani oli 90 minuuttia. Sai valita haluaako pitää 45 vai 90 minuuttia pitkän luennon ja otin tuon pidemmän. 120 minuutin luennoista ei ollut puhetta ja vartti noista molemmista on tarkoitettu luennon lopettamiseen ja seuraavan ohjelman valmisteluun. Hämmensi minuakin. Muuten järjestely Animeconin puolelta oli hyvää ja ytimekästä ja tiesin mitä tehdä ja milloin.

Ohjelmani jälkeen kävimme pienellä kierroksella bäkkärillä, jossa vastaan tuli kukas muukaan kuin itse Kaoru Mori. Aih ja voih~ Se oli niin kaunis hetki, etten pysty edes kuvailemaan sitä. Aiemmin hän oli kuulema hipelöinyt asujamme (minun pitäessä luentoa) ja kehui kovasti ja otti kuvia. Ja myöhemmin myös piirsi meidät. Iih. Törmäsimme Moriin pari muutakin kertaa bäkkärillä ja green roomissa ja hän oli aina yhtä upea ihminen ☆*･゜ﾟ･*\(^O^)/*･゜ﾟ･*☆

aarg  (twitter)

AARG (twitter)

Jäin samaiseen luentosaliin kuuntelemaan Kangaskasan luentoa siitä, onko anime totta. Toimin myös viuhkan heiluttajana hänelle, koska salin lämpötila nousi asut huomioonottaen todella korkealle. Luento itsessään oli hulvaton ja haluan nähdä sille jatkoa!

Sunnuntain aikataulu oli kokonaisuudessaan hyvin tiivis, koska kahdella ryhmäläisellämme oli luennot ja neljä meistä osallistui esityskilpailuun. Kävimme tuomaroinnissa ja Kasa ja minä syömässä, koska meillä oli ruokaliput green roomin antimiin. Ruoka oli aika mitäänsanomatonta ja sitä söi lähinnä siksi, että lopuksi päivää riittäisi energiaa.

Bäkkärissä hengailu oli päivän sana, koska siellä oli viileämpää ja ilma raikkaampaa kuin muualla. Emme saaneet ketään kuvaamaan asujamme (oli meillä ihan pari pientä hetkeä jolloin olis ehtiny), mutta olimmekin aika naatteja että sitten joskus myöhemmin erikseen. Bäkkärillä oli myös mukava jutella muiden kisaajien kanssa.

Ketään meistä ei tainnut jännittää ihan tuhottomasti ennen kisaa, koska menimme aika rennolla meiningillä. Itselläni ainakin oli hauskaa lavalla (siis hei pääsi syömään) ja esitys itsessään meni eteenpäin hyvin paljon omalla painollaan.

Siis RUOKAA!! kuvasi: Tapio Matikainen

Koska olimme kolmansina esiintymässä, pääsimme katsomaan ison osan muista esityksistä. Oli mukava huomata, kuin hienoja ja erilaisia esityksiä tällä kertaa lavalla näki! Olin hyvin tyytyväinen.

Pakko vielä mainita viimeisenä olleet venäläiset, jotka olivat hyvin suloisia bäkkärillä. Vaatii pokkaa tehdä yuri tai yaoi sarjasta cospay-esitys! Mietin myös, olisivatko he saaneet esittää kyseistä esitystä kotimaassaan, koska se olisi mahdollisesti ollut "homopropagandaa"? En tiedä, en ole perehtynyt siihen kuinka vahvasti nämä lait vaikuttavat Venäjän con-kulttuuriin.

Kisan jälkeen jaoimme esityksestämme ylijäänyttä ruokaa bäkkärillä nälkäisille kisaajille ja odottelimme päättäjäisten alkamista.

Siis mitä. Kuvasi: Kangaskasa

Tiedän, että päättäjäisissä on kiva viivytellä erinäisten kisojen tulosten kanssa, mutta ei niitä nyt ihan noin kauan olisi tarvinnut. Ei siinä, että niitä pitäisi heti esimmäisenä huutaa, mutta ihmisillä saattaa olla erinäisiä kulkuvälineitä lähdössä kotiin tai eivät vain halua istua tuhottoman kuumassa salissa yhtään ylimääräistä. Olen tosin hyvin iloinen siitä, että That Guy With The Glasses tulee ensi vuonna kunniavieraaksi (´∀`)  Veljeni halunee tulla taas ensi vuonna mukaan A-coniin tämän johdosta.

Ja JES! Me sijoituimme! Kolmanneksi! Sijoittujia oli hyvin vaikea arvioida etukäteen jo aiemmin mainitsemieni erilaisuuksien takia, mutta kyllä voin sanoa olevani iloinen. Toinen esityskilpailuni ja siinäkin tuli sijoitus. Ehkä en ole ihan mahdoton tapaus lavalla (ﾉ◕ヮ◕)ﾉ*:・ﾟ✧

Kolmanneksi, ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet. Kuvasi: Tapio Matikainen

Päättäjäisten jälkeen hiissasimme itsemme pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja pesemään ihomaalia pois. Lähdimme syömään ja ajoimme takaisin Ouluun samaa tietä pitkin kuin useampi vuosi sitten, jolloin matkalle sattui upea sumu. Nyt ei ollut yhtä upeaa sumua, mutta herpa derpa kuvia otimme silti.

Animecon oli ehkä con-historiani yksi hektisimmistä coneista. Toisaalta oli ihan hurjan kivaa ja jännää ja kaikkea tosi upeaa tapahtui, mutta toisaalta Ei Enää Ikinä tällaista kiitos ja hei (´°̥̥̥̥̥̥̥̥ω°̥̥̥̥̥̥̥̥｀)

Ngha

- Woodi