torstai 12. syyskuuta 2013

~Anna Hyvän Olon Näkyy~

Jou jou!

Nyt on hyvä fiilis!
Noin 12 tunnin päästä ollaan junassa ja asut on valmiina ja melkein jopa matkalaukussa asti! En ole asuihin ihan 100% tyytyväinen, mutta tunnen silti oloni hyväksi ne päällä. Kunhan ei myöhemmin tarvitse irvistellä valokuvia katsellessa. (──)

Sukat ovat maalattavana Oulussa
Ritsun mekko valmistui eilen (keskiviikkona) noin 12 tunnin ultimaattisputkiompelulla. Ja vitsi siitä tuli tosi kiva! (kiitos Kasalle kaavoista!) Istuu juuri sopivati ja on mielestäni todella hyvin ommeltu. Voisin harkita jopa käyttäväni ihan arkenakin. Kauluksen kanssa säädin jotain ihan omiani ja se ei varmastikkaan ole samalla tavalla kiinni kuin muilla, mutta oe voe. Yritin tehdä siihen jotain hienoa, mutta lopulta vaan hermostuin ja iskin sen groteskisti kiinni. HAH!  (ω;)

Ahihi se on niin mukava päällä
Gumi ei ole läheskään niin mukava päällä kuin Ritsu, vaan sieltä täältä kutittaa ja kiristää. Olisin myös halunnut vetää vielä pari metriä tylliä alushameeseen, mutta eipä ole enää tähän aikaan kangaskauppa auki.

Onpa epäimarteleva kuva hahaha 
Huomatkaa lievä liukuvärjäys
Peruukki onnistui ihan hyvin. Copicilla vähän sivelin kuitujen latvoja eri värisiksi, mutta en uskaltanut alkaa tekemään mitään kovin radikaalia, ettei se menisi ihan pilalle tai oudon näköiseksi. Se myös näyttää tällä hetkellä omassa päässäni tosi oudolta, mutta eiköhän oikeanlaiset meikit, vihreät kulmakarvat ja jäätävä läjä pinnejä auta asiaa.

Noin muuten olen tyytyväinen mm. siihen, kuinka hyvin mekon yläosa istuu. Tästä jälleen kiitosta Fukkalle, joka osaa tehdä parempia kaavoja kuin minä ikinä. Mekon malli näyttää vähän joltain raskaus-vaatteelta ja saa jostain syystä rintakehäni ja hartiat näyttämään ihan kauhean leveiltä. °;)

Samalla copicilla värjätyt ruusu ja sukkanauha

TULKOON TRACON WIUUU!!

- Woodi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti