torstai 19. syyskuuta 2013

Tracon 2013: Kun Woodi jännitti itsensä melkein hengiltä


No moe vaan!
Tracon päivitys tulee vasta nyt, koska alkuviikko meni ihan älyttömässä kiireessä kaikkien koulujuttujen takia. Traconin asujen takia siirsin kaikkien kouluhommien teon tälle viikolle ja loppua ei näy vieläkään, mutta kyllä nyt tässä yhdessä välissä ehdin tämän kirjoittaa (toisin sanoen: minua ei yhtään huvittaisi tehdä tuota yhtä tehtävää) `( )`*

Tracon on siitä jännä tapahtuma, että se on ollut minulle aina ihan kamala hengaus-tapahtuma, jopa enemmän kuin hengauksestaan tuttu Animecon. Jotenkin Traconiin tulee aina tuhat kertaa enemmän tuttuja, joita pitäisi kaikkia ehtiä nähdä kahden päivän aikana. Sen lisäksi Tamperetalon ympäristö on hyvää shoottialuetta ja viikonloppu nyt yleisesti on aina mennyt hujauksessa ohi. Plus hyvin usein Traconin jossain ohjelmassa käydessäni olen saanut pettyä aika pahasti ja sen takia pohtiessani johonkin ohjelmaan menemistä, tulee mieleeni "mjaa se yksi viimevuotinen samanalainen ohjelma oli kyllä ihan paska... taidan mennäkkin taidekujalle" joten näin. (╯▽╰)

Tarkoitus oli siis käydä vaikka missä, mutta lopulta menin molempina päivinä vain Cosplay-kilpailuihin ja yhteen tanssiohjelmaan. Hubs olen paha conihengaaja.

LAAVANTAI:

Ihanan pihana K-ON ryhmämme. Kuvaaja: Sohvi
 Lauantaina oli siis K-ON ryhmä! Ryhmämme on jotenkin kirottu, koska tälläkään kertaa emme saaneet Miota mukaamme  (´Д`゚)  Tällä kertaa asu ei vaan valmistunut. Photoshoottiin sitten!
Yui: Fukka
Azunya: Kangaskasa
Ritsu: woodi
Mugi: Rorune

Kuvaaja: Sohvi
Ollaan niin MOE <333 Kuvasi: Sohvi
Lauantai aamupäivän metsästin tuttuja ja poltin rahaa taidekujalla. Kävimme myös tanssimassa ulkona, jotta muilla ihmisillä ei olisi niin suuri kynnys liittyä mukaan. Ja olihan se kivaakin! Taisimme taltioitua myös aika monelle videolle. Välistä kävimme kuvaamassa asuja ja minun piti myös asu päällä käydä keskustan Verkarannassa hakemassa pari kesällä ostettua taideteosta, joten siihenkin kului aikaa.


Onneksi Ritsulle sopii urheilushortsit. Kuvasi: Kangaskasa
Etsimpäs taas välillä lisää tuttuja käsiini ja yritin vaihtaa kuulumisia ja menemisiä siinä pikapikaa, mutta sitten iski sellainen asia, mitä en oikein arvostanut.

COSPLAY-KISAAN JONOTTAMINEN. MIKSI?

Varsinkin kun jonotimme sopivasti niiden huutavien rytmipelien seassa. Mikun ääni raikaa korvissa edelleen ja minä en edes joutunut jonottamaan niin kauaa!

No jokatapauksessa, sisään päästiin ja ihna hyville paikoillekkin! WCS oli taas tasoltaan hieno ja osallistujiakin oli edellisvuotta enemmän. Voitto meni oikeaan osoitteeseen! Itse pidin myös hyvin paljon Shakinpeluuesityksestä, sekä Little Witch Academy esityksestä! (◕ヮ◕)*:・゚

Sisäinen natsini meinasi vetää conittajia turpaan, hups
Pitääkö muka jo mennä nukkumaan eikö otettais vielä kuvii?? ;__; Kuvasi: Kangaskasa
Minusta on tullut coneissa hirveä ikiliikkuja, koska en millään meinaa haluta lähteä illaksi yöpaikkaan. Haluaisin vain himmailla ympäri conpaikkaa ja käydä ohjelmissa ja mistä tämä mun virtani edes tulee? Lähdimme kuitenkin lähes suoriltatein takaisin hotlalle, jossa mm chillailin tavalliseen tapaani alasti ympäri huonetta. Onneksi jengi on jo tottunut siihen.

SOONONTAI:


Jos jollekkin ei ole vielä selvinnyt, niin jee osallistuttiin sunnuntaina Esityskilpailuun! Huu!
Kyseinen esitys oli siis ihan ensimmäinen cosplay esitykseni ikinä ever never ja oli ihan hermona puolet päivästä. Asiaa ei auttanut se, että aamulla otin pienen juoksun, kun säikähdin sadetta (Gumin peruukki ei kestä sadetta) ja muljautin vasemman jalkani pohkeen aika mukavasti. Se tyhmä on vieläkin kipeä. Pidin kuitenkin naamani kiinni, ettei muille tulisi huolta ja kävelin vaan menemään, että se lihas vähän oikenisi. Onneksi se esityksen alkaessa olikin jo hyvässä kunnolla ja pystyi juoksemaan päkiöilläni ilman linkkua. (nyt tää kuullostaa hirveeltä uliuuliuu jalkani nyyh mutta arg kerron vaan faktoja ei se nyt niin hirveää ollut)

Aamupäivä meni bäkkärillä juostessa, istuessa ja muiden peruukkeja harjatessa. Omassa asussani ei ollut mitään laittamista (no pari ihoteippiä kaulaan) joten auttelin vain muiden asujen ja peruukkien kanssa.

Tätä esitys-stressiä ei kyllä yhtään helpottanut se, että lavaa ei päässyt kertaakaan kokeilemaan musiikin ja valojen kanssa. Ymmärrän, että NCC ja konsertit ja näin, mutta ensikertalaiselle se olisi ollut kyllä ihan kiva (vaikka sitten yöllä kello neljä) Plus se oli kuitenkin ESITYSkilpailu, jossa arvioinnin pääpaino oli 99% esityksessä, joten aika hurr durr ettei sitä pääse testaamaan. Sentään voitiin pari minuuttia katsoa lavaa läpi, että millä paikoilla suurinpiirtein himmaillaan.

Pari tuntia ehti käydä ihmisten ilmoilla stressaamassa ja kuvaamassa vähän conivideota, kun piti hiipiä taas bäkkärille. Siellä sitten muut veti vielä asujaan kasaan ja minä stressailin ja venyttelin. Anteeksi kaikille, joita häiritsen ylimääräisellä stressaamisellani.  ;´Д`)

Takaa muiden esitykstä katsellessa pisti korvaani myös yleisön huutelun määrä. Pieni vitsailu nyt on jees, mutta ei se kyllä omaa oloani hirveästi helpottanut vaan mietin koko ajan, mitä sieltä tulisi meidän esityksen alussa/aikana/jälkeen. Olin tosin esityksen aikana niin keskittynyt siihen itseensä, etten muista oikein mitään yleisöön liittyvää. Ennen aloitusta useampi taisi tosin huudella "haaremi!"a, eikä mitään sen erikoisenpaa.

Niin se itse esitys tosiaan. Itse muistan vain pari juttua kuten "ei prkle lähdin liian aikaisin" ja "mistä se mua puristelee" sekä ihan lopun, jossa käännyin vielä katsomaan lattiaan iskettyä Gakupoa. Arg. Odotan edelleen Traconin suoraan edestä kuvattua videota, josta voisi tarkemmin katsoa, mitä oikein tuli tehtyä. Yleisesti se taisi kuitenkin tulla aika lihasmuistista, koska esitystä on jyystetty niin monta kertaa.

Tuun varmaan päivittämään tuosta esitysestä ja sen tekemisestä vielä jotain, koska ensimmäinen esityskisa ever pakko sitä on vatvoa ja pohtia. Plus jos se video ja kuvat tulis joskus.

Onks tää se Blurred Lines? *budum-tsiii* Kivasi: Kide
Gakupo: Fukka
Miku: Pipa 
Meiko: Rorune
Luka: Sohvi
Gumi: minäää

Ja näin kävi että
TULTIIN KOLMANSIKSI!! ☆*:.。. o(≧▽≦)o .。.:*☆


Oli superia koska no... elämäni toinen sijoittuminen ja ensimmäinen esityskilpailu, joten tietty se oli superia. Kiitosta vaan kaikille ja onnea muillekkin sijoittuneille! ヽ(;▽;)ノ

Lähtö takaisin kotia päin oli aika hysteeristä. Väki ravasi hirveällä kiireellä vaihtamaan vaatteita, hakemaan ruokaa ja etsimään tavaroita säilytyksestä kun juna olisi lähdössä jo kuudelta. Ensi kerralla kyllä lähtisin mieluusti sillä myöhemmällä, tai olisin vaikka ielä yhden yön Tampereella. Itse matkustin yöksi Ouluun ja lähdin aikaisin aamulla junalla Rovaniemelle ja junasta suoraan kouluun. Ah autuutta (not)

After Con fiilis (huomatkaa pizza-vuori) Kuvasi: Fukka
Tässä vielä video, jossa esiinnyimme:


Mitäpä kaikkea se tulevaisuus tuo tullessaan?! Ainakin Chibiconin, shootteja ja semmoista!

- Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti