maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kannatti pakottaa - Kitacon 2014

Jou jou jou!

Sopivasti näin Frostin perään tulee Kitacon päivitys. Tämän jälkeen toivottavasti tulee joskus jotakin muutakin kuin coniraportteja. ╮(─▽─)╭

Kitaconiin mentiin vanhalla asulla. Tapahtuma oli kaksipäiväinen, mutta ei hirveästi inspiroinut lähteä paikalle sunnuntaina ja Kemissä yöpyminen ei myöskään ollut tähän hätään ensimmäisenä mielen päällä, joten lauantaina vain paikalla pyörin.

Lauantaina lähti Rovaniemeltä kaupungin kulttuuritoimen järjestämä linja-auto Kemiin varta vasten tätä tapahtumaa varten (linja-auto asemalla huomai onneksi heti, että on oikeassa paikassa). Hyppäsin taas kyseisen kuljetuksen kyytiin matkalukkuineni, koska lähdin suoraan Kemistä sitten hiihtolomalle. Laitoin asun päälle jo kämpillä, minkä takia linja-autossa nukkuminen ei tullut kyseeseen tällä kertaa.
Koska tässä asussa pystyy raahaamaan matkalaukkua ja istumaa linja-autossa. Kuvaaja: Santtu Pajukanta
Laitoin siis päälleni Frostista jo tutun Rein ja ryhmämme Nagisa (Kangaskasa) tuli parikseni. Kuljimmekin koko päivän peräkanaa paikasta toiseen.

Tapahtumapaikka oli tällä kertaa uusissa tiloissa, mistä en ole ihan varma mitä mieltä olisin. Tilaa oli ehkä himpun verran enemmän, mutta happi meinasi loppua ja pari kriittistä tilaa sijaitsivat ihan typerissä paikoissa (lue: aulan vessat, cossaajien pukuhuoneet). Sen lisäksi pukuhuoneen ikkunaa ei saanut auki. Toisaalta maid-cafe oli hyvässä paikassa ja paikalla ei myöskään ollut esim kirjastoon läpikulkumatkalla olevia taviksia ja juoppoja niin paljon, kuin edellisessä puljussa. Vänkärit olisivat voineet kyllä hajoittaa oviaukkoihin asettuneita hengailurinkejä vähän enemmän. (」゚ロ゚)」

Kasan peruukkiensiavusta päivää. Kuvasi: minäh
Puhuimme Fukan ympäri osallistumaan cosplay-kisaan ja lähtimme myös itse mukaan taistoon paricossilla, jotta voisimme backstagella taputella Fukkaa selkään. Ennen kisaa himmailimme kuitenkin ympäriinsä ja kävimme mm. Maid-Cafessa. Kitaconin meidokahvila on siitä mukava, että siellä meidoilla ja butlereilla on jokaisella oma (-dere) erityispiirteensä. En ole varma kuinka nämä piirteet käytännössä toteutuvat, mutta ainakin heitä on kiva listalta tsekkailla. Itse tilasin Uguu-vohvelin mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja butlerimme piirsi siihen vielä sydämen suklaakastikkeella. (◡✿) Kaakao oli ikävä kyllä edelleen vesikaakaota.

How do i hands?? Kuvasi: Fukka
Tämän jälkeen oli sitten itse kisa, mikä olikin (kuten useat ovat varmasti jo eri blogeista lukeneet) varmasti elämäni hämmentävin cosplay-kisa. Väki seisoi puolikaaressa lavan verhon takana ja paikka oli suurimmaksi osaksi lähes pimeä. Ainoa tilassa oleva valo oli pinkihtävän violetti. Ja tsup paikalle ilmestyvät tuomarit tuomaroimaan asuja hyvin lyhyessä ajassa, hyvin ahtaassa tilassa ja mahdollisimman surkeassa valossa (+ilman reffikuvia). Yksi tuomareista sentään kyseli vähän asioita, mutta toisilta saimme kuulla vain "haha varmaan ainoa sarja mitä en oo näistä kattonu" että jaa. Itsehän olimme Kasan kanssa mukana hommassa jo muutenkin niin puolivillaisesti, että nauroimme vaan koko tilanteelle että haha mikä kisa, mutta veikkaan monen muun nuoremman kävijän olleen hyvin hämmentynyt. Ei nyt mitkään parhaat puitteet kyllä. (。ヘ°)  

Miten olisi seuraavaksi vuodeksi asiansa osaavia tuomareita ja kunnon aika ennakkotuomaroinnille?

En ehkä kestä
Lavalla käytiin himmailemassa ja sitten syöksyttiin yleisöön katsomaan väliaikashowta. Tanssia jee jee! Kisan lopputulokset saivat tuntemaan kyllä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä ja niistä ja tuomaristosta saikin burgeroinnin aihetta lopuksi iltaa. Fukka tosin ansaitsi voittonsa, koska paras Naruto 10/10  (/^▽^)/

Kunniamaininta, toinen sija, ensimmäinen sija ja kolmas sija. Kuvasi: minä
Kisan jälkeen otimme salin hienoissa valoissa pari PARTY HARD kuvaa sekä jäimme seuraamaan Lolita muotinäytöstä. Nättejä tyttöjä näteissä mekoissa. Juonnon puute vähän hämmensi, mutta eipähän esitys sitten sisältänyt mitään turhapäiväistä läpinää vaan mentiin suoraan asiaan.

Omou yō ni sei! sei! sei! a-oh Kuvaaja: Santtu Pajukanta
Kisan ja esityksen jälkeen kävimme lähinnä trollaamassa kuvauspalvelua ja palelluttamassa itseämme ulkona kuvaamalla toisiamme. Ostin myös rannekkeen Cosvisioniin, hups! Tästä saatte vähän tilannekomiikkaa eli paikalla otettuja kuvia.  (◕ヮ◕)ノ*:・゚

Kemi on kyllä niin kaunis kaupunki. Kuvasi: minääää
MEGANE POWAH feat Pipa. Kuvasi: Santtu Pajukanta
Vasemmalta myötäpäivään kiertäen: Kide, minä, Fukka, Pipa, Kangaskasa ja Rorune. Kuvasi: Santtu Pajukanta

Nardo ei arvosta. Kuvasi: Santtu Pajukanta
Paikalla oli Kitan aiempiin vuosiin nähden mielestäni enemmän cossaajia. Myös asujen taso perinteisesti tuntuu nousevan koko ajan ja nuorempien conittajien menoa oli ihan hauska seurata. Paikalla pyörivät myös kisaan osallistuneet Arabia Nagisa ja Rin, joiden kanssa emme ikävä kyllä ehtineet vaihtaa kuin pikaiset tervehdykset. Sama kävi parkkipaikalla vastaan tulleiden Goun ja koulupuku Harun kanssa. Muista cossajista totean vielä sen, etten myöskään saanut aikaseksi käydä hihkumassa Nigh Valen Carlos ja Cecil pariskunnalle, voi surkeus. (˘︹˘)

Where's mah food??? Kuvasi: Kangaskasa
Paikalla väki oli kohtuullisen asiallista, vaikka tönimistä ja kummallista käskyttämistä tapahtui pari kertaa. En huomannut, että kukaan olisi ottanut asuistamme kuvaa ilman lupaa ja lupaa kysyvät olivat yleisesti ystävällisiä. Illasta kävimme vielä syömässä paikallisessa Kiinalaisessa ja ajelimme takaisin Ouluun.

Kita jaksaa joka vuosi olla aina yhtä hämmentävä. Mutta onneksi on kavereita.


Asiallisempia kuvia sekä Frostista, että Kitasta joskus hamassa tulevaisuudessa!

- Woodi

1 kommentti:

  1. Olen pahoillani omalta osaltakin huonosti menneen tuomaroinnin takia.
    Itselläni kun ei ole tuomarointikokemusta lainkaan ja pyytäminen koko kisan tuomariksi tapahtui kun olin lopettelemassa työvuoroani animekaraokesta (muutama minuutti ennen kisan alkua), joka sitten tarkoitti sitä, että valmistautuminen jäi minulta täysin.
    Hyvähän se on tosiaan jälkeenpäin tulla sanomaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan tulla myöntämään virheensä.

    VastaaPoista