Hellurei.
Useampi päivä sitten täytti blogini yhden vuoden. Wohoo! Sen kunniaksi annan erään padon aueta.
Teksti sisältää hävytöntä puhetta rinnoista, cosplaysta ja vähän muustakin. Yritän pitää tämän jotenkin kasassa ja karsin useita asioita pois (olen muokannut tätä jo varmaan viisi päivää ympäriinsä), mutta saa nähdä miltä lopullinen versio oikein näyttää. Toivottavasti se on edes jotenkin ymmärrettävissä.
Aikamoinen rimpula. Kuvaaja: Kangaskasa |
Ala-koulussa sain kuulla liian usein siitä, kuinka pienet rinnat minulla oli (tai siis kuinka ne eivät olleet vielä kehittyneet yhtään miksikään) Olin lauta ja monien mielestä laudempi kuin luokan pojat. Stressasin asiaa ihan järkyttävästi ja mietin usein, että isona kyllä hankin silikonit, koska enhän minä muuten voisi olla kunnon nainen ja saada poikaystävää. Ei ihme, että kukaan ei koskaan ollut ihastunut minuun, kun olin niin lauta. Muuta selitystä ei ollut.
Auts |
Ylä-koulun lopulla ja lukiossa asia alkoi painaa minua ihan hirveästi kaiken muun teiniangstin lisäksi, vaikka en enää saanutkaan kuulla asiasta muilta. En voinut pitää rintaliivejä, koska ne raastoivat rintalastan päällä olevan ihon rikki. Kaaret ja olkaimet painoivat. Ernu-vaiheen takia myös vaatetukseni alkoi muuttua no... ernummaksi.
Oli pakko. Woodi vuosimallia 2007-2008(?) |
Cosplayssa sai ihan vapaasti näyttää mahdollisimman pojalta, kun vain valitsi cossattavaksi hahmoksi pojan. Pienet rinnat eivät olleetkaan enää ikävä asia muiden ihmisten mielestä, vaan nehän olivat vallan mainiot koska bindaus on helpompaa.
Sain muutenkin cosplayssa kehuja ja pystyin elämään ihan huolettomasti elämääni ilman niitä maan ärsyttäviä rintoja ta muuten feminiinisiä piirteitäni. Suhteeni kaikkea naisellista kohtaan oli muutenkin ihan järkyttävän huono ja läheni jo tietyn tasoista naisvihaa (mm. im not like other girls). Koska en koskaan tuntunut kelpaavan tyttönä, oli siis parenpi olla poika ainakin niin pitkälle, kuin tuon ikäisenä pystyi. Cosplayssa tämä tarkoitti ihan mieshenkilön esittämistä ja vieläpä sellaisessa ympäristössä, että se oli hyväksyttävää ja jopa kannustettua. Crossplay oli kuumaakin kuumempi sana, ja mitä enemmän ryhmässä poika-cosseja, sitä parenpi.
Hanekoma vuodelta 2009. Kuvaaja: Mia Holappa |
Raidou vuodelta 2009. Kuvaaja: Rianka |
Nykyään rakastan rintojani. Lukiossa vain stressasin niin paljon muiden mielipidettä ja olin harmissani, kun kukaan muu ei tuntunut näkevän niissä mitään hyvää. En vaihtaisi niitä mihinkään, mutta tietysti siitä tulee paha mieli kun huomaa että joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää sitä. Varsinkin anime-teollisuudessa suuret rinnat ovat aina ihannoidut, upeat ja seksikkäät. Lauta tsundere taas unelmoi suuremmista rinnoista ja vetää kaikki pataan, jotka mainitsevatkin hänen kuppikokonsa (poikkeuksia kuitenkin olemassa, luojan kiitos)
Etna, Desucon 2010. Kuvaaja: Eve Niemi |
Omalla kohdallani poikamaisesti pukeutumisen 'vaihe' oli näin myöhemmin katsottuna lähinnä oireilua riittämättömyyden tunteesta. (En sano, että kaikilla poikamaisesti tai jotenkin muuten normista eroavalla pukeutujalla olisi meneillään mikään "kausi" enkä suosittele että sitä mennään kyseiselle henkilölle huutelemaan. Sillä hetkellä se on se oma juttu.) Nykyään pukeudun enemmän ns. naisellisesti (vaikka mielestäni maailmassa ei tarvitsisi olla miesten ja naisten vaatteita, vain vaatteita) ja se usein häämentää niitä ihmisiä, jotka tutustuivat minuun poika-aikoinani. En ole arkenakaan täysin poika-lookkia heittänyt roskiin, mutta en haluaisi edes ajatella pukeutumista tyttömäisenä tai poikamaisena. Sukupuoleen ja pukeutumiseen liittyvät asiat ovat muutenkin niin paljon monisyisempiä kuin päälle päin näyttää, että en ala niitä tässä ruotimaan. Nuorena asioita tuli katsottua niin musta-valkoisesti.
Mikoto on mekkomies vuodelta 2008. Kuvaaja: Ave |
Voisin kirjoittaa rinnoista ja sukupuolesta ja kaikesta ihan järkyttävän pitkän tekstin, mutta se alkaisi jo mennä ohi cosplay-blogin aiheen. Tässä nyt on näin päällisin puolin asiat ilmaistuna.
Olen tullut siihen tulokseen, että pidän kehostani ihan hirvittävästi ja se on myös hyvin monipuolinen cossaamiseen. Hahmoja minulta löytyykin listalta aika laidasta laitaan ja vaikka joku hahmo ei menisi ihan yksi-yhteen kehoni kanssa niin kyse on kuitenkin harrastuksesta, jonka kuuluisi auttaa helpottamaan ja värittämään "normaalia elämää"
Myös kehujen vastaanottaminen on minulla sellainen asia, mitä olen työstänyt vuosien kanssa. Aiemmin saatoin vain katsella jalkoja ja mutista, että ei tää asu kyllä ole yhtään hieno ja höh olen kyllä ruma. Kehuja pitää osata ottaa vastaan oikein sekä itsensä, että kehujen antajan kannalta. Jos mitatöit toisen kehut sanomalla, että eikun olet väärässä olen ruma, niin annat sellaisen kuvan että kehujan mielipiteellä ei ole mitään väliä ja se on vääränlainen. Pelkkä lyhyt kiitos on jo hyvä reaktio. Opetelkaa ottamaan kehuja vastaan!
Vitsi oon kaunis uuh aah kehusk kehusk. Kuvasi: Yaci-chan |
Tämän innoittamana lähden tekemään koulutehtäviä ja päivitän blogia taas pian, koska asia ei lopu koskaan!
- Woodi
En keksi muuta sanottavaa kuin että hyvää asiaa ja tätä oli kiinostava lukea. :) Thumbs up.
VastaaPoistaJee kiitos! :3
Poista