sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Desucon 2015: Vaarallisen Kovaa Tuulta™

Hei!

Desuraportti! Se tulee tässä! Wautsi!

Desun matkustuspuoli meni ihan ympäri sen jälkeen, kun keskiviikkona sainkin tietää, että en saa perjantaita vapaaksi. Lupauduin tekemään ties minkälaista ylimääräistä orjatyövoimaa, mutta vapaata ei herunut. Suunnitelmat muuttuivat, muu porukka otti käyttöön täysin toisen auton ja minä lähdin ostelemaan junalippuja sekä Lahteen, että sieltä pois. Liput olivat tietenkin ihan hirvittävän hintaiset, kun ne osti lähtöä edeltävänä iltana. (kiitos tästä pulju-jossa-olen-töissä enhän inhonnut sinua tarpeeksi jo muutenkin)

Sain perjantaina kuitenkin lähteä kaksi tuntia etuajassa, ettei sentään yöjunassa tarvinnut kärsiä. Ajelin 11 tuntia junassa ja tähän kuului kaksi vaihtoa Oulussa ja Riihimäellä. Tuli ihan Wanhat Hywät Ajat mieleen, kun yksin ajeli coneihin pitkiä matkoja junassa. Matka oli kuitenkin mukavempi, kuin olin ennustanut, ja pääsin yhdeksitoista Lahteen. Asu käyttövalmiiksi ja petiin!

"Onks mun housut hyvin?" "Eeppinen tuuli vie viittani" Kuvasi: Kissaten
Lauantaina laitoimme päälle Crimson Spell-pariskunnan, koska asut nyt vain sopivat lauantain säätämiselle paremmin kuin sunnuntain säätämiselle. Toimimme paricossina Fukan kanssa koko viikonlopun, eri asuissa tosin. Oltiin ällöjä.

 Vald oli mukava päällä ja tunsin itseni hyvin komeaksi. Se nyt on muutenkin kokonaisuutena hyvin kiva, maalauksineen ja muine yksityiskohtineen. Pidin hyvin paljon.

Oho, mitä tapahtuu
Aamupäivästä ei ollut mitään tiettyä ohjelmaa, joten itse pääasiassa kiertelin myyntipöytiä ja taidekujaa. Ja näin ihmisiä, oli oikein rattoisaa. Jo 12:30 kuitenkin siirryin Honkaan, jossa alkoi keskustelupiiri "Angel Sanctuary - enksyneiden enkelieepos". Paikalla ei ollut kuin kolme aktiivista osallistujaa (muut olivat ohikulkevia 'ehkä kiinnostaa' tai muuten vain nopeasti paikalta poistuvia henkilöitä), mutta sai ainakin suunvuoron. Itse pidin keskustelupiiristä hyvin paljon, kun sai päästä purkamaan sydäntään tämän itselleni hyvin rakkaan ja merkityksellisen sarjan tiimoilta. Olisi pitänyt vielä ehtiä lukea sarja uudelleen läpi ennen conia, mutta näin käy joskus. Hatarilla musitikuvilla mentiin eteenpäin, mutta sitäkin tuskaisemmilla. Lisää tällaisia, kiitos! Oli ihan sairaan kivaa.

Keskustelupiiristä huitelin sitten menemään suoraan "Onko hyvää yaoita olemassa? Yaoin stereotypiat"- luennolle, koska kun jaajoista cossataan niin pitäähän aiheeseen liittyvää ohjelmaakin mennä katsomaan. Luennosta paistoi vähän puhujan kokemattomuus ja koko homma jäi vähän latteaksi. Otsikon kysymykseen ei vastattu, vaan naurettiin hassuille anatomiavirheille ja hahmomalleille. Ei siinä, kyllähän ne kovasti naurattavat, mutta ei se ehkä kanna kokonaisen luennon ajan. Käteen jäi pääasiassa lista huonoja sarjoja, mitä ei kannata lukea. Hmm.

Luennon välillä ehdimme käydä näyttätytymässä eräälle kaverilleni ovien ulkopuolella. Hän niin kovasti oli innoissaan meidän asuistamme :D Sitten siirryimmekin jo katsomaan cosplay-kisoja. Paikat saimme tavallista kauempaa, joten kisan seuraaminen oli vähän erilaista aikaisempiin vuosiin verrattuna. ECC:n taso oli hyvä, ehkä hiukan pliisu. Kokonaisuudessaan jäi kuitenkin hyvä fiilis! Tikli todellakin ansaitsi voittonsa ja Retan vetämän väliaikashow oli ihan parhautta! Wohoo!

Kisan jälkeen siirryimme ulos kuvaamaan kaikkien asuja. Tuuli oli aika kova, mutta itsellä oli sen verran vaatetta päällä, että ei ollut hätää. Eikä mitään lirpattavia tai karkaavia osia. Shoottaaminen oli hyvin hauskaa ja öö... eroottista? Tuli kyllä ihan pirun hienoja kuvia, saatte niitä sitten jossain välissä! Hölmöjäkin kuvia tuli ihan hirveä läjä, yritän pidätellä itseäni, etten postaisi kaikkea tähän.

Uguu mitä ihania. Kuvasi: Kissaten
Aloin pitämään Valin peruukista ihan liikaa. Se ei meinannut aluksi totella minua yhtään ja jakaustakin piti alkaa kuuman veden ja lakan avulla siirtelemään, mutta ai että siitä tuli kiva. Nyyh. Sain myös kauluspaidan tehtyä itse, jee! 

Kävimme illalla vielä kuvauspalvelussa, jossa oli kuudesta kahdeksaan jännittävä erikoiskuvaus. Oli tarkoitus tulla vain perinteisellä yhteiskuvalle, mutta sitten saimmekin pari kivaa spesiaali-kuvaa. Jännittävää!

Ooh! Kuvasi: Kyuu Eturautti
Kuvaaminen vähän venähti ja saavuimme myöhässä katsomaan DesuDancea. Itse en edes malttanut mennä tanssimaan, kun viiletin Metsähallissa moikkaamassa kavereita. Ja sitten olikin jo aika lähteä metsästämään ruokaa ja nukkumaan. Jos joku tietää hyvän, mutta asiallisen hintaisen ruokapaikan Lahdessa (mikä ei ole jokin suuri ketju) niin saa vinkata. Viimeisien käyntikertojen kohdalla ei ole ruoka ihan napsahtanut oikein.

Nukuin, kuten yleensä aina coneissa, loistavasti. Yleensä uusi paikka pitää ihmisiä hereillä, itse olen ihan tajuttomana. Tai no... nukun melkein missä vain todella hyvin. Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että sain yhtäkkiä 4-6 tunnin yöunien sijaan 7-8 tuntia unta. Herrajumala! Aamulla Ylen meteorologi varoitti, että etelässä on luvassa Vaarallisen Kovaa Tuulta

Harmikseni huomasin jo perjantaina, että ruskeiden piilarien sijaan olin ottanut mukaani keltaiset piilarit! Arg! Ne niin koasti vessani valossa ruskeilta näyttivät. Piti sitten mennä omilla sinisillä silmilläni Sophieta cossaamaan. Meinasin lauantaina lähteä raidaamaan Lahden optikko-liikkeitä, mutta en päätin, että olkoot.

Sinisilmäinen Sophie, seuraavalle kerralle piilarit. Kuvasi: Kissaten
Pitkäksi jäänyt hatun lippa kosti lopulta: naamani meinasi jäädä kaikissa kuvissa varjoon. Piti muistaa nostaa katse tavallista ylemmäs ja sekään ei aina riittänyt. Hattu pääsee saksien alle ennen seuraavaa käyttöä.

Hyörimme ja pyörimme Sibellä aamupäivän. Kävin yhdessä ohjelmassa nimeltä "Cosplayn ongelmanratkaisu ja sen hullut soveltamiset" jonka aikana rupesin mm. syömään sekä lähdin lopulta kesken pois. Luento oli hyvin tasapaksu, vaikka se oli jaettu erinäisiin osa-alueisiin. Käsiteltiinpä mitä osa-aluetta vain, niin ohjelman eteni periaatteella "tässä on tekemäni asu, tein sen näin ja näin ja näin ja näin" ja sitten yritettiin vähän nivoa tätä tekemistä mahdollisen pääotsikon alle. Ja voivoteltiin, kuinka hurjaa omistautumista ja kärsimystä cosplay on. En tiedä miten lopulta aikataulutukselle kävi, mutta aika pieni osa käsiteltävistä asioista oli käyty läpi lähtiessäni (n. puolivälissä). Yleisöstä tulevien kertomusten ('oi valvoin ja tein asua oli rankkaa') ottaminen mukaan ohjelmaan tuskin ainakaan auttoi mahdollisten aikaongelmien kanssa. Mutta en tosiaan tiedä, miten siinä lopulta kävi, joten menkööt.

Hyvä osa päivästä käytettiin kuvaamiseen. Ulkona riehunut Vaarallisen Kova Tuuli ei asiaa auttanut kyllä yhtään. Hauruni hiha läiski minua useammassa kuvaustilanteessa ja veihän se hattunikin kertaalleen. Seurueestani päässyt yhtenäinen huuto oli kyllä kaunis. En tiedä, johtuiko se tuulesta vai mistä, mutta juoksin myös vinhaa vauhtia karkuun kierivät tölkin perässä huutaen "TÖLY!"

Tuulta ja sarjakuvalettejä. Kuvasi: Kissaten
Yritimme 'hypellä taivaalla'. Kuvasi ja editoi: Kissaten
Sunnuntai meni nopeasti! Koko Desu meni nopeasti! Olisin voinut olla vielä kolmannenkin päivän, ellei jopa neljännen. Muutun coneissa aina oikein duracel-pupuksi. Yritin loput sunnuntaista vielä nähdä ihmisiä, päättäjäisissä olisin halunnut käydä, mutta sen päättymisajankohdan epävarmuuden vuoksi päätimme olevan turvallisempaa skipata. Ainakin osan porukasta siis.

Sain kyydin juna-asemalle, jossa sitten odottelin seuraavat kaksi tuntia junaa Helsinkiin. Tästä alkoikin minun Desu-reissuni loppuhuipennus eli "VR miksi teet tämän minulle??"-osio. Kun junani Lahdesta sitten lopulta lähti kohti Tikkurilaa ja siellä odottavaa yöjunaa, niin tuli mutkia matkaan. Ajoimme ehkä viisi minuuttia ja juna vetää jankkiin jonkun sähkövian takia. Yleensä vaihtojunat odottavat matkustajia, mutta yöjuna päätti vain jatkaa matkaa odottamatta minua. Kuulutuksessa kuitenkin ohjeistetaan, että Tikkurilasta sitten otettaisiin nopeampi juna, jolla pohjoiseen menevä yöjuna saataisiin kiinni. Lopulta päästiin Tikkurillaan, jossa tätä upeaa nopeaa junaa odoteltiin semmoinen tunti, kun sekin oli myöhässä 50 minuuttia. Hirveässä tuulessa tietenkin. Helsinki-Tampere junassa sitten alkoi sattumaan jännittäviä.

Meitä hyppäsi junan yhteen tyhjään vaunuun viisi henkilöä. Yritän rauhoitella itseäni, että kyllä se yöjuna odottaa meitä siellä Tampereella tai ainakin VR maksaa jonkun hotellin jos jään Tampereelle kuin nalli kalliolle. Hämeenlinnassa kaksi vaunun henkilöä yrittävät jäädä pois, mutta ovet eivät avaudu. Alamme porukalla tutkimaan tilannetta ja toteamme, että emme pääse edes muihin vaunuihin ja tajusin: tämä vaunu oli poissa käytöstä. Niihin pääsee asemilta sisään, mutta niistä ei pääse ulos. En tiedä miksi VR tekee tätä, mutta ei ole ensimmäinen kerta (aiemmin niistä on kyllä päässyt toisiin vaunuihin). Juna lähtee liikkeelle ja vedämme hätäjarrusta, että joku tulisi päästämään meidät ulos tuosta pirullisesta vaunusta. Juna pysähtyy ja odotellessa hajotan myös oven hätäavauksen pleksin (siinä napin päällä on semmoinen), mutta ei sekään syysteemi toimi. Onneksi tässä vaiheessa paikalle tulee konduktööri, joka päästää Hämeenlinnalaiset kotiin ja meidät asiallisiin vaunuihin. Mukava adrenaliinipiikki näin viikonlopun lopuksi. Yöjunani kuitenkin odotteli Tamperella ja pääsin lopulta nukkumaan ihanaan makuuhyttiin. Hyttikaverikin oli hiljainen ja peti niin mukavan pehmeä. Makuupaikka piti ostaa, kun kaikki istumapaikat olivat jo varattuja. Huhhuh. Sainpahan nukkua!

LOPULTAKIN!! Sänkyh~
Olin kahdeksalta aamulla Rovaniemellä, menin yhdeksältä töihin ja siivosin kämppää neljästä kymmeneen. Olen ehkä ollut hieman väsynyt tämän viikon, niin päivitys vähän kesti!

Desu oli siis... hämmentävä. Matkustaminen ei ollut herkuinta ja ohjelmakin oli enemmän pettymyksiä kuin positiivisia yllätyksiä, mutta kivat asut ja ihanat kaverit tekivät siitä kaikesta sen arvoista! Iih. Ja sain nukkua ihanissa pehmeissä sängyissä. Elämän pienet ilot.

Sain myös kuulla viikonlopun aikana paljon ihania kommentteja tuntemattomilta siitä, kuinka ihana tai/ja kaunis olen ;__; Yhyy kiitos kaikille!!

Huomenna on Kummacon Oulussa (tai no tänään). Menen Valina koska asu on niin fab. Saa nähdä tuleeko sielä jotain kirjoitettavaa!

- Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti