keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

1000% Hetero Desucon

Maanantain vietin nukkuen ja taidehistoriaa lukien. Eilen kävin Rovaniemellä kierroksen tenttimässä kyseisen kurssin ja nyt kun sekin on poissa päiväjärjestyksestä niin voin alkaa käymään läpi viikonlopun meininkiä. Nyt on myös vihdoinkin nukuttu ehkä tarpeeksi. (ᴗ˳ᴗ)

Ikävä kyllä en ole piirtänyt Desusta sarjispäivistä, eikä minulla tällä hetkellä olisi edes skanneria sen skannaamiseen. Jos tässä joku päivä joitakin hauskoja juttuja siitä piirrän niin skannailen ne jossain vaiheessa tänne.

Kuvia asuista nyt on jonkin verran. Myöhemmin saan niitä muokattua vähän enemmän niin laitan niitä sitten tänne erikseen vielä lisää.

PERJANTAI:

Perjantaina vedin niskaani siis Jun Kurosun Persona2sesta. Heti Sibeliustalolle päästyämme emme kuitenkaan päässeet kuvailemaan vaan käville "Animemaailman visuaaliset outopallot" luennolla, mikä oli vähän turruttavaa seurattavaa. Asia ja esitelmä oli ihan mielenkiintoista, mutta luennon vetäjien sanavaraston niukkuus ja puheen hitaus meinasivat tehdä minut hulluksi.

Luennon jälkeen etsin käsiini Novadillen, joka cossasi Tatsuya Suouta samaisesta pelistä. Tämän jälkeen lopun iltaa me sitten kuvattiin kyseisiä asuja plus jengimme muiden tyyppien asuja.

Kaikista persona kuvista saamme kiittää Fukkaa:

Kello on tärkeä. 

"Äskeinen välikohtaus oli hyvin kiihottava" luki kirjassa lolsnort 

SIIS minä olen maailman huonointa shoottiseuraa, koska vedän koko ajan jotain huonoa läppää tai repeilen vaan itsekseni. Antakaa anteeksi. saatiin me jotain oikeasti vakavia ja hienojakin kuvia:


Tatsua ei kinosta horoskoopit
Olin ainakin sisäisesti ihan intopiukeana, koska oon halunnu cossata Junia niin kauan. Eikä tuo kaulus edes lopulta kuvissa niin hirveältä näyttänyt. Hihihi ihanaa! (◕‿◕✿)


LAUANTAI:

Aamumme alkoi iloisesti, koska kahden joukkueemme jäsenen oli ihomaalattava itseään. Minä ja Rorune sitten istuimme aamun eteisen peilin edessä tuskailemassa.

Niin lauantaina laitoin päälleni Mustan Kreivittären. Näin jälkiviisaana olisin voinut laittaa naamaani pelkästään valkoista puuteria, koska vitivalkoiseksi pyrkiminen toi vaan aika epätasaisen lopputuloksen. Varsinkin kun valkoinen maalini ei ollut öljypohjaista. Hirveä kerros sitä ihomaalia oli myös yllättävän epämukava asia...varmaan epämukavinta juttu koko viikonloppuna.

Kävimme kuitenkin aamusta katsomassa luennon "hahmodesign pintaa syvemmältä", koska kyseisen luennoitsijan aiemmat luennot ja blogi ovat minut niin hyvin vakuuttaneet laadusta. Luento oli mielestäni todella hyvä, mutta spoilereista olisi voinut mainita jossain. Itse spoilaannuin onneksi sarjoista, mistä en niin välitä, mutta muita se varmasti saattoi häiritä.

Lauantaina oli aurinkoista, mutta hirveän tuulista. Varsinkin tuon Kreivittären hatun kanssa meinasi lähteä järki, kun se oli koko ajan kaatumassa tuulen takia. Aurinkoisen sään takia asustani oli myös vaikeampi löytää hyvää shoottipaikkaa, koska "hän pelkää valoa." Eipä suora auringonvalo muutenkaan ole paras kuvaussää.

Jengimme säätöä ennen kuvauksia
Löysimme kuitenkin Sibeliustalon läheltä hiukan puskaa, mikä sopi Kreivittärelle paremmin. Ottakaa pari hassua kuvaa:

Kuvaajana: Rorune
Tää on mielestäni hieno, kun tarkennus on noissa oksissa ja itse vain haamuilen taustalla epätarkkana. Kuvasi: Kide
Kreivittärestä haluan pitää paremman shootin joskus myöhemmin iltahämärässä. Ja tuli näitäkin kuvia enemmän en vain ehtinyt muokata kuin nämä, haha. Ja olen tosi iloinen, että lhatun kiinnityssysteemi ei näkynyt ja ihmiset ihmetteli miulle, miten se pysyy päässä. Minulla oli siis läpinäkyvää kuminauhaa (teurastetut läpinäkyvät tissiliivien olkaimet) vain vedetty leuan alta. Sattui, mutta toimi.

Tämä jälkeen oli tietysti päivän ja conin itselleni tärkein ohjelma: Eurocosplay-karsinta ja Hall Cosplay-kilpailu. IHAN PARASTA! Aah ooh oli niin hienoja esityksiä uuh. Voittajan esitys oli niin huippua katsottavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Onnea hänelle! (;▽;)

Lopun iltaa vielä taidettiin shootata ja sitten koomattiin. Lopulta kyllästyttiin koomaukseen ja päätettiin lähteä conipaikalta jo yhdeksän aikaan pois. Pitkään aikaan ei ole ollut niin ihanaa tunnetta kuin silloin, kun sai pestä tuon naaman meikit pois.

SUNNUNTAI:

Aamulla laitoin Valdriguen päälle ja huomasin: "Ei helkutti mä näytän ihan j-rockkarilta" jota seurasi "No niinpä näytätkin" ( ・◇・)

Taikapuput ja J-rock starat. Niistä  on hyvät homosarjat tehty. Rorune kuvasi.
EI SE NÄYTTÄNYT NOIN J-ROKKARILTA KUN KOKEILIN KOTONA ILMAN MEIKKIÄ asda asd asd ok ei se ehkä ole niin huono juttu. J-rokkarit on kuitenkin hyvännäkösiä niin siltä mun olikin ihan hyvä näyttää. Mut kukaan tuskin tunnisti mua ellei Ruruka ois hyppiny mukana. Hahah (──) 

Eli siis sunnuntai oli omistettu Crimson Spell asuille. Val oli ihan järjettömän mukava päällä (miinus kengät) ja tunsin itseni vieläpä tosi hyvännäköiseksi ja pitkäksi. Teen sen morphaavan miekankin vielä joskus niin on jotain, millä poseerata.

Heti aamupäivästä oli Cosplay-esityskisa, mikä myös piti käydä katsastamassa. Lempparini oli tietysti voittajan esitys, koska Star Driver lukeutuu lempianimeihini ikinä. Olin ihan hajota sen esityksen aikana!! Monet muutkin esitykset olivat hienoja, kuten paljon naurua nostattanut Mario esitys. Pisteitä hyvin käytetystä videosta! Kauhuesitykset ovat nyt näemmä in, kun niitä oli jopa kaksi.

Esityskisan takia minulla on nyt hirveästi pyörinyt päässä hinku tehdä joku esitys. Ryhmässä tosin, koska olen liian pelokas esiintymään yksin lavalla. Mutta ehkäpä tähän kutinaan saadaan pian helpotusta.

"You wanna play with my balls?" pääsi Fukkan suusta useammin kuin kerran. Val ei ymmärrä. Kuvasi: Rorune
Sitten olikin useampi tunti väliä. Shoottausta aallonmurtajalla ja ihmisten näkemistä sisälsi se. Ainiin ja ostoksia.

Val ei kyllä yhtään nyt ymmärrä flirttiä.  Rorune kuvasi.
Ison osan sunnuntaista vietin myös Fukkan kynsi poskessani. Toivottavati myöhempään muokkaukseen onnistui edes jokin niistä kuvista. Ottakaa yksi muokkaamaton:

*TÖKS* Rorune kuvasi jälleen
Kerrankin minulla oli myös vähän enemmän rahaa käytettävissäni. Onnistuin kuitenkin hillitsemän kuluttamishaluni aika hyvin. Ostin myyntipöydiltäkin vain yhden taidekirjan. Loput ostokset ovat taidekujalta.  (ノ>▽<。)

Siis hyvin käytettyä rahaa.
Kävimme myös Päättäjäisissä, mistä alkaa selvästi kehkeytyä perinne, vaikka en yleensä päättäjäisissä hirveästi jaksa käydä. Tähänkin oli syynä cosplay-asioiden lopputulokset.

Heti päättäjäisten jälkeen iski hirvittävä kaatosade: Desusään kosto!! Ajo takaisin Pohjoiseen oli väsynyttä, vaarallista ja ennen kaikkea märkää. Yksi rekka meinasi mm. kiilata meihin pahki ihan mukavissa nopeuksissa.

Taiteellinen näkemykseni paluumatkasta
MUTTA! Desu oli taas huippu. Auto helpotti elämää taas ihan hirvittävästi ja yöpaikka oli parasta vähään aikaan. Olen kaikkiin asuihin aikalailla tyytyväinen! Ohjelmaa tuli katsottua ihan hirveän paljon vähemmän kuin aikaisempina vuosina, koska se sisälsi esim. aikapaljon sarjoja, mitä en ole katsonut/lukenut. Pari ohjelmaa myös menivät päällekäin ja BL kekustelupaneeli oli täynnä. Niin ja animemelonit ohjelmaan en viitsinyt mennä, kun siellä olisi kuitenkin haukuttu pieniä tissejä ja olisi vain tullut paha mieli hahaha ( ´△`)

Elikkäs joo! A-conista ja Desussa otetuista kuvista asiaa varmaan sitten seuraavaksi. Odotellaas. (ノ◕ヮ◕)ノ*:・゚✧*:・゚✧

(ps. otsikko johtuu siitä, että cossasin Junia, joka on pelissä homovaihtoehto Tatsulle. Sitten cossasin vielä ihan BL sarjasta sunnuntaina. Ja sitten vielä pyysin ensimmäistä kertaa commissionia taidekujalla ja senkin mun otp:stä. Heiti homoläppää muutenkin koko viikonlopun, anteeksi)

- Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti