maanantai 14. lokakuuta 2013

Nyt Kaikki Eurokankaan Pussit Tyhjiksi

Mjoo viime päivityksessä puhelin vähän sitä, kuinka tällä viikolla alkaisin tekemään Chibiconiin asua, kun kiire vähän helpottaisi.

Ikävä kyllä kiire ei ole pahemmin helpottanut, mutta onneksi tämä eräs illalla tapahtuva kurssi loppui! Aikaa ja jaksamista on siis enemmän. (´∀`●)

Aiheeseen liittymätön giffi
En ollut Fanfestissä käymässä, koska jonkun neron hemulin idea oli laittaa se 24 tuntia sarjakuvaa tapahtuman päälle??? Olen osallistunut kyseiseen tapahtumaan jo 8 vuotta putkeen, joten se voitti kyllä 100 - 0. Ehkä ensi vuonna sitten tsekkaamaan Fanfestin meininkiä. ヽ(´ー`)

Tällä hetkellä tuloillaan on siis Oulussa järjestettävä Chibicon! Tammikuussa järjestettävän Yukiconin kohtalo omalta osaltani on vielä epäselvä, mutta halu olisi kova. Ihan vain Yukiconin söpön maskotin, jotenkin mukavan asenteen ja hienojen nettisivujen ansiosta! Plus peliteema on aina itselleni +10000

Sitten on tietysti Frosti, mutta sitähän ehtii miettiä vähän myöhemmin.

Mitään uutta ja mullistavaa ei tässä päivityksessä kyllä tapahdu, koska en ole hirveästi edennyt minkään asun suhteen. Mutta voinpas kertoa, mitä nämä asut ovat. Ooh, mitä jännitystä!

Kesältä jäi niin monta asua puolitiehen, että ainakin näin alustavasti alan tekemään niitä pois alta!

Taistelu jatkukoon
Gumin peruukin tekeminen sai minut taas innostumaan peruukkien muokkauksesta ja näin Cielo on jälleen työn alla. Viimeksi kuitu loppui kesken, mutta nyt sitäkin on tulossa toisen peruukillisen verran lisää. Lopullinen luomus tulee varmaan painamaan kuin synti, mutta onhan noihin vaivalloisiin peruukkeihin jo totuttu.

Peruukin tämänhetkinen kuitumäärä (ollut toukokuusta asti)
Toista peruukkia odotellessa olen alkanut tekeilemään asun muita osia. Hyvin hitaasti tosin. Aloitin tuolla koko varustuksen alla olevalla mustalla aluuasulla. 2009 Cielon tehdessäni satuin löytämään kaupasta täydellistä kangasta siihen, jossa olisi ommeltuina noita raitoja. Nyt yli puoli vuotta sellaista metsästettyäni annoin periksi ja päätin tehdä sitä itse. Olisin voinut tyytyä johonkin liituraitaiseen kankaaseen, mutta pöh. ( ̄へ ̄)

Ihan liikaa saumoja hahaha sekoan
Jos Cielo ei tunnut valmistuvan niin aloittelen oletettavasti myös Sphintuksen tekemistä, koska lähes kaikki tarvittava on minulla jo valmiina. Hyvä tehdä näitä jo aloitettuja asuja valmiiksi, siinä säästää myös rahaa.

Nyt myös anime väreissä!! (yök en kestäny kattoo edes sitä ekaa kautta loppuun)
Näiden lisäksi minulla tosiaan jäi myös Pixie kesken, jossa myös on 80% värkit valmiina! Pixien ajattelin ehkä tehdä ironisesti joko Yukiin tai Frostiin tai johonkin muuhun talviconiin. Olen nähkääs masokisti. °˖(⁰⁰)◜✧˖°

Näiden lisäksi minulla on tietysti oven takansa kolkuttelemassa useampikin uusi asu, mutta yritän nyt tekeillä näitä keskeneräisiä pois alta.

Arvatkaa olisiko minulla tähän pönttöön peruukki jo valmiina??!!1
Ja ehkä kenties (tosi paljon) haluaisin cossata Welcome to Night Vale kuunnelmasta! Tässä olisi se juju, että se on kuunnelma ja oikeita virallisia kuvia hahmoista ei ole olemassa. Voisin siis tehdä oman headcanon versioni, jossa ei tarvitsisi olla niin nöpönuuka kaiken kanssa. Tosin en haluaisin ihan kaappicossinakaan vetää, kuten suurinosa, vaan tekeillä siihen kaikenlaisia kokovartalo tatuointeja (arvatkaa kuka niitä sitten pääsis piirtää wink wonk keneen aina piirrän kaiken ;DD ), lonkeroita, painettuja NVCR-asioita ja hohtavia silmiä?? Uumama voisin periaatteessa upottaa siihen vaikka ja mitä. (◕‿◕✿)


Ohi aiheen mainostan, että olen pitämässä Chibissä ohjelmaa! Ohi aiheen siksi, että ohjelma ei ole cosplay aiheista! Pidän luennon Persona-pelisarjasta ja sitä ovat tervetulleet kuuntelemaan muutkin, kuin peleihin jo ennestään perehtyneet. Toivottavasti luennolla tulee jotain uutta vanhoillekkin faneille.

Olipa taas tähdellistä kerrottavaa.  °;)

-Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti