sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hämmentävä Kummacon Osa 2 (2016)

Hei vaan!

Viime vuoden tapaan Oulussa järjestettävä Kummacon tapahtui jälleen Desuconia seuraavana viikonloppuna. Päätin, että olisihan se hyvä käydä taas tarkastamassa tilanne paikan päällä.

Tapahtuma alkoi siis jo perjantaina 17.6, mutta ahkerana työläisenä olin vielä töissä ja saavuin Ouluun vasta illaksi. Olin torstaina runnonut Desusta poisjääneen Rein kasaan ja sainkin sen päälle sitten itse tapahtumaan lauantaina! Oih, onnea! (◡✿)  Paikalla pyörin Fukkan ja Kiteen kanssa.

 (◕✿) Autokuva + Hyvä ohjeistus pitkien peruukkien kuljettamiseen conipaikalle (=letillä)

Sain jälleen kyydin vanhemmiltani ja saavuin paikalle. Tämän kyseisen conin uusina tiloina toimivat Pohjankartanon tilat joita RA-KAS-TAN. Varisnkin verrattuna Valveen ahtauteen ja epäkäytännöllisyyteen. Tilaa oli reippaasti kuvailla ja muutenkin hortoilla, mikä on aina tosi jees. Toisaalta myyntipöydät olisi voinut asettaa vuoden 2013 Chibiconin tapaan pääaulaan sen suuruuden ja tilavuuden takia. Näin juhlasaliin menevälle käytävälle olisi saatu enemmän tilaa. Ja missä olit, vartioitu narikka? \(--)/

Kaipasin myös, että auditoriot olisivat oleet käytössä (elämäni on selvästi yhtä suurta kaipausta). Luokkien käyttäminen luentojen ja paneelien pitämiseen oli ahdasta ja tilankäytöllisesti hyvin tehotonta (pulpetteja? hapenpuutetta?). Sopivat pienen yleisön ohjelmien ja esim työpajojen pitämiseen, mutta suuremmalle yleisölle? Noup

The Pääaula, josta tulee pienoiset Metsähalli-vibat miinut väenpaljous

Taidekuja oli hyvin positiivinen yllätys ja ostinkin asioita! Tilana lasikoppi oli ihan jees, kun itse satuin paikalle aina ilman ruuhkaa. En tiedä, oliko siellä missään vaiheessa tilasta ja hapesta puutetta.

Ohjelmalehtistä tarkastellessani huomasin, että tapahtumassahan on enemmän minua kiinnostavaa ohjelmaa kuin Desuconissa?? Mitä kummaa? Propsit siitä, vaikkakaan seuraamani ohjelmat eivät lopulta mitään timanttia olleetkaan. (゜▽゜;) 

Ensimmäiseksi menimme tarkastamaan "Kuka on heistä kauhein?"-paneelia, jossa käsiteltiin Disney-pahiksia. Ohjelma alkoi aikaisemmin kuin oli tarkoitus (?) ja sen paneelimaisuus ei ihan rullannut täydellisesti. Myös yleisössä oli joitakin henkilöitä, jotka näkivät tärkeäksi koko ajan kommenoida ja antaa oman Painavan Sanansa ja vielä ilman lupaa. Sisäinen opettajani kiljui. Systeemi eri pahiksille annettavista titteleistä oli kyllä mielekäs. Olisin kyllä toivonut enemmän tausatyötä elokuviin, kun osassa sattui jännittäviä asiavirheitä ja muita 'no en kyllä tiedä'-tilanteita.

Minä ja Fukkan KALA seuraamassa paneelia
Heti tämän jälkeen oli "Mikä pilaa animen?"-paneeli samassa tilassa ja samoilta henkilöiltä. Paneelimaisuus alkoi toimimaan vähän paremmin, mutta miksi miksi miksi tätä varten ei oltu tehty powerpoint-esitystä? Taustalla pyöri vain samat 'lol katsokaa näitä rumia ja epämuodostuneita välifreimejä todella pitkistä sarjoista jotka joku alipalkattu orja on piirtänyt' joka toimi kyllä todella outona taustana siinä vaiheessa kun puhuttiin jo esimerkiksi juoniaukoista tai hahmokehityksestä. En ikävä kyllä nauttinut esityksestä yhtään tai saanut minkäänlaiia uusia oivalluksia.

Tässä välissä kävimme kuvaamassa asuja (tai siis minun asuani haha), mikä oli onneksi helppoa koska koulussa oli mukavasti rauhallista tilaa ja tyhjää käytävää. Sopi Reille ihan täydellisesti! Rei oli muutenkin asuna tosi mukava päällä ja tunsin itseni äärettömän söpöksi. Suattaapi olla, että tästä asusta tulee yksi niistä 'käytän kun ei ole muutakaan'-asuista (◡✿) 

Dem kuituja minun irtoripsissäni. Fukka kuvasi

Maistoimme myös pihalle parkkeeranneen Hohotin pikasoppaa, tai miksi sitä haluaisin kutsua. Se liemi oli niiiiiin hyvää. Nom nom, hyvä välipala.

Olisin halunnut käydä sekä foorumiroolipeleistä, että kink meme-yhteisöistä kertovissa ohjelmissa, mutta aika juoksi ja toinen näistä oli jo saapuessani täyteen ahdettu. Damn you pientäkin pienemmät luokat :<

Pääsin kuitenkin seuraamaan "Välttämätön paha: pahuuden narratiivi Hercule Poirot-romaaneissa", mikä oli periaatteessa lyhyt esitelmä gradusta ja sen etenemisestä. Se lyhyt pätkä mitä asiaa käsiteltiin oli kuitenkin mielenkiintoinen ja myös yleisön kanssa käyty keskustelu oli oikeasti viihdyttävää ja avartavaa pelkän pätemisen sijaan. Maininta Idän Pikajunan Arvoituksen (yksi lemppareistani) loppuratkaisusta suhteessa Porotin ensimmäiseen ja viimeiseen tarinaan ja muihin tarinoihin oli mielenkiintoinen. En ole mikään hurja Poirot fani (en ole edes lukenut/kuunnellut kaikkia kirjoja), mutta silti! Uuh aah

Vähän niinkuin olisi gradusemmassa istunut... HYVÄLLÄ TAVALLA

Päädyttiin myös Kiteen kanssa cosplaykisaan. Lähinnä "koska voin" ja myös siksi, että halusin päästä lavalle :) Ja näkemään kisaa kulisseista :) Motiivini ovat aukottomat!

Meille ei infosta annettu oikeastaan mitään tietoa kisaan liittyen. Emme edes tienneet, monta tuomaria oli ja olisiko ennakkotuomarointia! Kävimme myös kyselemässä infosta, pitäisikö meidän olla etukäteen jossain, mutta tietoa ei saatu. Yksi kanssakisaaja kuitenkin huikkasi meille, että menkää juhlasalin ovien eteen, siellä tapahtuu ennakkotuomarointia ja muuta ohjeistusta. Huhhuh.

Emme ikinä nähneet toista tuomaria. Emme pitkään edes tienneet, että heitä oli kaksi. Oijoi.

Takahuoneessa oleellisin puute oli cosplay-mamman poissaolo. Varsinkin näin pienessä kisassa, missä on paljon ensikertalaisia, cosplay-mamma on oleellinen. Paikalla oli paljon nuoria ja äärettömän hermostuneita lapsia, joille pieni tsemppipuhe, happi ja veden kiikuttaminen olisi ollut tarpeen. Osa ei myöskään osannut pysyä jonossa omalla paikallaa tai pitää naamaansa kiinni muiden esityksen aikana, johon mamma olisi ollut hyvä. Joku siis pitämään huolen, että takahuoneessa ei kukaan pyörtyisi ja tilanne pysyisi muutenkin hanskassa. Mamma voi myös antaa ohjeita poseeraukseen. Nytkin 90% porukasta jäi poseeraamaan lavalla liian taakse, kauaksi sopivasta valosta : /

Voisin vaikka ilmoittautua itse seuraavan Oulu-conin cosplay-mammaksi koska tulevana opettajana ihmisten paimentaminen ja huoltaminen on minun alaani (´Д`。)

Minua myös hämmensi se, että vaikka säännöissä luki, että puku tulee olla suurimmilta osin itsetehty, niin paikalla oli ostetuista vaatteista kasattuja kokonaisuuksia ja suoraan muiden henkilöiden cossaajille tekemiä asuja. Kyllä, pidän säännöistä (jos ei esim NCC-merkinnästä tullut jo selväksi).

Itse pidin kisan taustalla soivaa muumimusiikkia ihan hauskana ideana, Kide vihasi sitä. Minulla on tarkka kuva siitä, miten menen lavalle ja miten siellä olen (reippaasti eteen ja olen iloinen ja energinen) MUTTA kun lavalle hyökkäsin niin A. siellä ei ollut edelleenkään rastia B. siellä oli TUOLI-CHAN. Tuolin takia pasmani menivät aika sekaisin ja poseerauksesta tuli noin 60% pliisumpi ja hajanaisempi.

Rullarinkelin twiitti aiheeseen
Lievä kaaos lavan takana jatkui, kun porukka ei pitänyt naamaansa kiinni väliaikashow:n kohdalla ja kukaan ei ollut varma, mihin mennä ja milloin voittajat ilmoitetaan ja miten. Ja, että yhteiskuva tapahtuu. Olisin kyllä halunnut päästä yleisöön istumaan lavakävelyn jälkeen, mööh :<

Asiat lopulta sumpliintuivat, voittajat saatiin ja hipsimme backstagelta pois, kävimme ostamassa jätskiä ja viihdytimme itseämme BLUFFin esitykseen asti, joka tietysti tuli käydä katsomassa. Omalta osaltani päivän viihdyttävin ohjelmanumero oli tämä <3 jee!

Tämän jälkeen seurasimme hetken päättäjäisiä, ja lähdimme vaatteiden vaihtoon ja syömään. Tykkäsin kyllä siitä, että coni oli reippaasti iltaan asti jatkuva eikä sulkenut oviaan jo kello neljältä. Propsit kyllä siitä, varsinkin kun vain yhdeksi päiväksi paikalle tuli.

Oltiin tosi kauniita Fukka & mie
Kummacon oli skarpannut hyvin monessa asiassa tänä vuonna! Tilat olivat paremmat, ohjelmaa oli enemmän, cosplaykisa rullasi paremmin (mm alkoi ajoissa) ja kirppiksellä taisi olla joku oikea myyjä. Nämä nyt nopeasti tuli mieleen!

Cosplaykisassa näin kulisseista seuranneena suurin puute oli se cosplay-mamman poissaolo, tuomaroinnin mystisyys ja sääntöjen kummallinen venyminen ja paukkuminen. Pääaulaa olisi voitu myös käyttää paremmin ja puheohjelmaa valmistella pidempään ja harkitummin. Tässä muutama parannusehdotus omasta puolestani.

Tapahtumasta jäi kuitenkin parempi ja harkitumpi fiilis, kuin vuosi sitten. Kehitystä on siis tapahtunut, aiemmasta otettu oppia ja jos suunta jatkuu tällaisena, niin tapahtuma on taas entistä parempi ensi vuonna.

- Woodi (◕✿)

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Sinulla oli paljon hyviä huomioita tapahtuman kulusta yleisesti ja toivomme todella että täytät myös Kummaconin palautelomakkeen täällä: https://docs.google.com/forms/d/1KQKGGDkY09msfFquAXLsH9BoSUtBihdSKkZW_1UKirQ/viewform?c=0&w=1

    Tilat olivat ensinmäisenä vuonna pienet, koska rahatilanne oli vähän heikohkoa (Ymmärrettävää kai ensikertalaiselta conilta) ja tänä vuonna sponsoreiden, että Klubin tuottamien varojen vuoksi pystyimme kustantamaan Pohjankartanon tiloiksemme. (Ja ilmaisen sisäänpääsyn!)

    Tiloista muutenkin, ettemme kuitenkaan saaneet niin paljoa varoja kasaan, että esimerkiksi auditorioita olisimme saaneet vuokrattua. (Eri tilat maksavat eri verran ja vuokramme hinta riippuu käyttämistämme tiloista), joten luokkahuoneet tulivat valitettavasti paneelikäyttöön tällä kertaa. :)

    Itse en ollut seuraamassa cosplaykilpailua työvuorosyistäni, joten oli mukava kuulla kuinka homma lopulta eteni. Valitettavaa, että 'tuoli-chan' oli hämäämässä meininkiä.
    Salissa oli vuoro-ongelmia. Ennen FFFightia oli tanssiharjoittelijat, hyvä että kerkesimme saada ohjelmamme kasaan siellä heidän vuokseen, jonka jälkeen jouduimme ryssimään siivouksen deittiä varten). Penkki siis jäi varmaankin deitin vuoksi lavalle. En kyllä ole täysin varma.
    Mutta ainakin FFFighting aikaan lavalla oli keskellä teipattu x merkki? Ottivatkohan jotkut sen poissa sitten.. :o Se oli tarkoitus jättää sinne, koska se siellä alun perinkin oli.

    Cosplay-mammaa ei luultavasti ollut senkään vuoksi, että meillä oli pienoista työvoimapulaa. Monet vänkäreistämme oli 'oikeissa töissä' coni päivinä ja osa kipeänä eli alimiehityksellä mentiin. (Tein itsekkin kolmen henkilön vuoroa omani rinnalla)

    Mutta toivottavasti silti viihdyit ja toivottavasti laitat palautetta! :) Porukkamme kasaantuu palautteen sulkemisen jälkeen kokoon puhumaan niistä ja seuraavan vuoden tapahtumasta hieman ja selvitellään mitä voimme tehdä toisin.

    Terveisin Tera, vänkäri ja FFFight juontaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan!

      Juu palautelomake on täytetty ;) En kaikkea saanut sinne kirjoitettua, mutta toivottavasti siinä on apua tapahtuman kehittämisessä.

      Joo se on ihan ymmärrettävää, että kun rahaa ei paljon ole niin se vaikuttaa suuresti tilojen saatavuuteen. Onneksi kuitenkin saitte varat tälle vuodelle kasaan ja nämä paremmat tilat käyttöön. Toivotaan, että se mahdollistuu myös jatkossa :>

      Ja niin, rahaahan ne auditorioidenkin käyttäminen viikonloppuna olisi maksanut. Voisi miettiä myös sellaista vaihtoehtoa, että kahden päivän sijaan tapahtuma olisi yksipäiväinen mutta auditorioiden kanssa? Vaikea itse tietenkään mennä sanomaan, miten ne rahat nyt oikeasti järjestämisessä jakautuu ja onhan kaksipäiväinen con aina Kaksipäiväinen Con. Ideaalitilanteessa saatte ensi vuodeksi vielä enemmän sponsseja ja auditoriot saadaan mukaan.

      Saattoi myös olla, että Tuoli-chan hämäsi niin paljon, että en huomannut kyseistä x-merkkiä. Eikä meitä kisaajia ainakaan ohjeistettu mitenkään 'menkää seisomaan x-merkin kohdalle' joten oletin myös, että sitä ei ollut.

      Työvoimapula tosiaan kyllä selittänee mamman puutteen ja myös joitakin muita ongelmia. Valitettavaa :/ Toivottavasti ensi kerraksi onnistu myös isomman tekijätiimin haaliminen tai muuten porukan sumpliminen, jos ei muuta

      Kaikesta huolimatta viihdyin tapahtumassa ja toivon teille onnea ensi vuoden tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen :>

      Poista