perjantai 2. syyskuuta 2016

Mysteerinen Mushucon

Terve taas! Ette pääse minusta eroon!

Palattuani Rovaniemelle noin pari viikkoa sitten tuli kaupassa vastaan ilmoitustaulu ja ilmoitustaululla mystinen A4-kokoa oleva paperi. Hetkinen... luinko nyt oikein? Onko Rovaniemellä.... CONI??!! ( ・◇・) 

Juliste 

Olin hämmentynyt, mutta onneksi otin julisteesta kuvan jonka avulla löysin muunmuassa tapahtuman instagramiin ja facebookkiin. Tosiaan tapahtuma tulisi olemaan Rovaniemen ensimmäinen con ja näin myös Suomen pohjoisin con, joten olin siinä mielessä melko hypeissäni. Plus ensimmäinen tapahtuma, joka tapahtuu kaupungissa jossa juuri sillä hetkellä asun! Wau!

Innostuin ja pienen pohtimisen jälkeen päätin, että kun kyseessä on eka Rovaniemen con ja pohjoisin con, niin totta kai haluaisin olla osana tapahtuman tekemisessä vaikka sitten ohjelman tekemisessä. Tapahtumalle haettiinkin paneelin pitäjää ja laitoin viestiä, että täältä tuuttaa cosplayn perusteet-luentoa jos vaan pääsen pitämään. Ja että kaveri haluaisi tulla myymään taiteellisia tuotoksiaan paikalle jos pöytiä on vielä jäljellä.

Vastaukseen meni aikaa, mutta lopulta sen saimme. Tekaisin luennon/paneelin/höpölöpön perjantain aikana ja saavuimme paikalle lauantaina juurikin kahdeksitoista. Kyyti onneksi saatiin kaverilta, koska Rovaniemen sää oli mitä vetisin ja tuulisin juuri sinä päivän. Tapahtumapaikkana toimi eräs paikallinen nuorisokeskus Monde, jonka salissa olivat sekä myyntipöydät että kaikki varteenotettava ohjelma.

Ohjelman määrän kanssa ei oltu ainakaan yritetty haukata liian isoa palaa
Vali ilman takkia ku tuli kuuma uuh aah

Kaveri myi tosiaan muunmuassa kortteja ja tilaustöitä, itse toin pöydän kulmaan pari vanhaa peruukkia ja sainkin kome viidestä myytyä.

Tapahtuma oli hyvin pieni ja soma ja pidin siitä, kuinka innoissaan nuoret järjestäjät olivat sitä tekemässä. Onneksi oli tekemistä sekä peruukkeja myydessä, että luentoa pitäessä, koska muuten olisin vain haahuillut ympäriinsä ja tuntenut itseni liian vanhaksi. Nyt kun sai olla mukana tekemässä itse tapahtumaa edes jollain tasolla, niin oli paljon miellyttävämpää. ( ´ ▽ ` )ノ

Pöytä. Pöytä oli kiva

Pöydän takana kaupittelin peruukkeja ahkerasti ja juteltiin kaverilta juttuja ostavien nuorten kanssa esimerkiksi juurikin piirtämisestä. Samalla pääsimme seuraamaan Cosplay-kilpailua, joka oli soma ja pieni. Väliaikashow'ksi ei oltu selvästikkään suunniteltu mitän tiettyä vaan yleisöstä kysyttiin ehdotuksia ja esiintyjiä. Onneksi eräs hyvän lauluäänen omaava henkilö meni ja lauloi tässä välissä seuraajille vähän karaokea eli ei sekään mikään katastrofi ollut. Vähän jäi epäselväksi esimerkiksi tuomareiden roolit, mutta siitä syytän sitä että kuuntelimme esittelyt salin perällä mihin kaikki tuli vähän puurona.

Ohjelman seuraamista salin perältä

Kisan jälkeen (tai siitä noin 30 minuuttia myöhemmin) alkoi oma ohjelmani. Alunperin Cosplayn ABC oli muuttunut asioiden jälkeen nimensä muotoon Cosplay kultaisissa kehyksissän. Aikaa oli noin puoli tuntia ja yritin survoa mahdollisimman paljon yleensä cosplay-asujen tekemisestä tähän lyhyeen aikaan. Kiirehän siinä tuli, mutta toivottavasti siitä jotain sai irti. Itselläni ainakin oli kivaa, kun jännittikin vain just silleen sopivasti mutta ei todellakaan liikaa. Vähän niinkuin olisi lukiolaisille pitänyt taidehistorian kurssia, mutta cosplayn perusteista, eli Perus Settiä.  ( ´∀`)

Sain ainakin mainostettua blogia höhöh wink wonk tervetuloa

Oman ohjelman jälkeen vielä jäätiin joksikin aikaa, kun kaveri piirteli viimeisiä tilaustöitä ja muutenkin vain seurattiin conin etenemistä kuten Cosplaydeittiä. Toisaalta olimme sen verran kiireisiä, että tuota not-my-cup-of-tea ohjelmaa tarvinnut seurata ihan silmä kovana.

Lähdimme noin niihin aikoihin, kun tuoleja alettiin siirtämään salissa syrjään biletyksen tieltä, koska desu-ernu-musaan tanssiminen cosplay-asu päällä ei ole oikein se oma juttu ja muutenkin olimme aika done. Kamppeet läjään ja nokka kohti kotia!

Mushuconista jäi käteen montakin aika kivaa asiaa: Sain rahaa myymistäni peruukeista. Sain yhden kokemuksen lisää luennon pitämisestä ja ihmisten edessä esiitymisestä. Näin Suomen pohjoisimman conin ihan livenä ja olin jopa osallisena tekemässä sitä. Innostin kaverin myymään tuotoksiaan ja hän saikin tästä hyvät rahat ja innon lähteä seuraaviinkin coneihin myymään. Tapasin paikallisia nuoria ja innokkaita conittajia. Vaikka mitä! Ei ollenkaan turha reissu ollut tämä ja osallistun kyllä mielelläni seuraavankin Mushuconin tekemiseen jollain tavalla.

Mä ja Jasu kauniina odottamassa kyytiä takas rantsulle. "Ei unta ennen Rantsuuuuu"
Seuraavaksi (eli huomenna!!) on Tracon!! Vau. Istun juuri junassa matkalla Tampereelle. Mitään uutta asuahan en jaksanut tehdä, mutta muokasin yhtä vanhaa vähemmän hirveäksi. Lauantaina kierrätän Junpei Ioria Persona3-pelistä, koska Kasa on Suomessa ja halutaan pareilla!!!! Asuun tein uusiksi muunmuassa vyön, hatun ja kaulakorun. Ja pitipä tuo kauluspaitakin ostaa uusiksi, kun vanha on Jossain™ ╮(─▽─)╭

Junpei Iori - Persona 3 tai nämä kuvat on oikeastaan PersonaQ:sta!! 

Sunnuntaina taas kierrätän TAAS Valia, koska en selvästikkään saa tarpeekseni kuumana prinssinä esiintymisestä ja eipä minulla ole muutakaan asuja olemassa  Ja miekka on kiva. Jos en jaksa niin sitten laitan siviilit, eipä sekään niin kamalaa olisi. Tällä hetkellä Traconissa kuitenkin odotan kaikkein eniten IHMISIÄ. Koska sinne on tulossa kaikkia ihania ihmisiä vaikka mistä ja vaikka ketä. Yhyy! En kestä tätä pärinää!!  ヽ(;▽;)ノ

Miekankuljetusjärjestely
Traconissa nähdään! Tulkaa moikkaan

- Woodi

4 kommenttia:

  1. Herranjumala, onks pohjoisessa uusi coni mistä en oo kuullut? D: Harmi ku en tiennyt siitä, ois ollut kiva käydä mutkan katsomassa että minkälaista on conitella Rovaniemessä... Oh well, jos coni palaa ensvuonna niin sitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika vähäistä oli heillä markkinointi kun mäkin sain tietää tuosta kaupan ilmoitustaulun pienestä julisteesta :D Mutta joo toivotaan, että tulee ensi vuonna uudestaan oli sen verran kivvaa!

      Poista
  2. Moi! Voisinkin jo vähän paljastaa, että seuraava Mushucon pidetään keväällä siinä huhti-toukokuun maissa ^^ sivutkin pitäisi julkaista tässä tammikuun sisällä, joten pian voikin taas ottaa meihin yhteyttä. Terv. Mushucon-tiimiläinen ��

    VastaaPoista
  3. Moips! Mushuconsivut on juuri julkaistu, ja jos ei googlaamalla löydy niin sitten Instagramista ja Facebookista :3
    Terv. Sikke Mushucon-tiimistä

    VastaaPoista