maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kun niin kovasti tekisi mieli...

...tehdä kaikkia ihan hullun työläitä asuja.

Eli minun "voi kun tekisi mieli cossata näitä no ehkä jossain vaiheessa kun on enemmän rahaa ja aikaa ja kykyjä" postaukseni. Tässä ulisen ensin parista asusta, jotka ovat isotöisiä, mutta tällä hetkellä jopa toteutuskelpoisia. Toisekseen ulisen asuista, jotka ovat ainakin vielä "ikuisuusprojekti" tittelin alla. Ikuisuusprojekti tarkoittaa minulla lähinnä sitä, että hankin ja teen jotain säälittäviä osia asuun silloin tällöin ja mietin kyseistä asua kovasti, mutta en syystä tai toisesta vielä saa tehtyä niitä loppuun asti/aloitettua kunnolla. Yleensä syynä on joidenkin osien tekemisen vaikeus. (´・` )

NONIIN antaa mennä!


LABRYS - PERSONA4 ARENA



Siis minulla ei ole ollu kyseinen peli kuin vasta jotain kolme viikkoa, enkä malta pysyä housuissani Labryksen takia. Olin nähnyt hahmosta tietysti etukäteenkin kuvia netissä, mutta olin aina että "no se saattaa olla ihan surkea sekundahahmo äläs nyt innostu emma" joten sivuutin asian sillä. Mutta nyt pelin lähes 100% läpi pelanneena en voi kuin kiemurrella onnesta. Kyllä, hän on hahmo, jonka design JA luonne JA paikka tarinassa tyydyttävät minua paremmin kuin hyvin. Kiitos ATLUS. ヽ(;▽;)ノ

Minulla on edelleen kamala rulla wonderflexiä, jota en ole käyttänyt mihinkään kuin säälittäviä siivuja ja paloja. Labrys, varsinkin tuo hänen proppinsa, oikein huutavat wonderflexiä ja ajattelin, että voisin upottaa tuon rullallisen tähän hahmoon. Minun pitää myös opetella tekemään 'vaatteita' softiksesta ja ostaa jäätävät korkokengät, että saan jaloistani mahdollisimman tikkusuorat (ja kipeät) Asia mikä minulla on asuun valmiina vuosien takaa: hame. Ja se on niin hyvä hame, että voin hyvin käyttää sitä tässäkin.

Eniten oikeastaan odotan peruukin muokkausta ja tuota headsetin(??) tekoa. Niin ja tuo kirves näyttää myös hauskalta tehtävältä, vaikka yleensä pelkään isoja proppeja. Eniten kauhistelen noita käsien ja jalkojen armoreita. Ainiin ja niitä kenkiä, yhy (;へ:)

Tämän hahmon toivon pystyväni tekemään jopa ehkä hyvällä tuurilla vuoden sisään?? Jessus mihin suohon olen itseni lykännyt.


HATHOR - MEGAMI TENSEI PELIT

Hathoria ei löydy Persona tuoteperheestä, joten hänen olemassaolonsa on useille aika tuntematon (toisin kuin esim. Pixie tai Parvati.) Itsekkin törmäsin Hathoriin ensimmäistä kertaa pelatessani Strange Journeyta muistaakseni jokusen vuosi sitten ja vuosi sitten törmäsin hahmoon uudestaan Devil Survivor kakkosessa. (ainoat pelit, missä koko hahmo on edes tämän näköisenä orz) (◕‿◕✿)

Oih aih katsokaa nyt tuota designia. En voi käsittää... Tämänkin naikkosen tekemistä sormeni oikein syyhyävät, vaikka tunnen jo luissani kuinka tuo pääkoriste tulee tuottamaan minulle unettomia öitä. Niin ja en tietenkään tule olemaan noin pitkä ja hoikka, mutta pffff perusjuttu cosplayssa. Onneksi ei mitään massiivisia proppeja tässä sitten ole, kun nuo takapuolellakin lepäävät korit(?) voisi tehdä vain softis-siivuista.

Eniten odotan ehkä peruukin muokkausta (lisää kuitujen kanssa sekoilua koska tuota tukkaa on paljon!), meikkejä ja noita mekon vaaleita osia. Katsotaan vaan niin tulen itkemään kaikkien niiden kohdalla täällä blogissani, hah! En tiedä milloin ja mihin tätä olisin muka tekemässä. Hathor ja Labrys kilpailevat päässäni No.1 paikasta.


BELIAL - MEGAMI TENSEI PELIT


Minä vahingossa liskomies, onko tämä paha? Mutta joo... Labryksestä ja Hathorista poiketen tätä en ole suunnitellut tekeväni öö... ainakaan pariin vuoteen?? Ellei jotain käsittämätöntä tapahdu??   ( ・◇・)?

Mutta olisi hirvittävän hauskaa luikerrella selkäranka ihan mutkalla koko päivän... tai sitten ei. Niin enkä voisi tehdä käsilläni oikein mitään, koska en ole harjoitellut kolmellä sormella toimimista. Ja jalkoihin läpinäkyvät korkkarit, koska en suostu kävelemään päkiöilläni koko aikaa.

Ja kerrankin ei tarvisi näyttää kovin kauniilta vaan ihan hemmetin rumalta! Hahaha! Katotaan. En kyllä osaa tehdä paljon mitään noista osista vielä, mitä tuosta löytyy... joten saa nähdä milloin tämäkin muka valmistuu (jos koskaan)



KOUHA (DJINN EQUIP) - MAGI



Kouha! <3 (πーπ)Pidän Kouhasta ja Kouhan Djinnistä ihan hirveästi, joten mikä olisikaan parempi kuin... NE MOLEMMAT YHDESSÄ. Ag... sydämeni ei ehkä kestä. (⊙ヮ⊙)

Armoria, armoria, koruja, siivet, viikate, pitkä peruukki ja öö pari hassua liparetta kangasta. Paljon asioita, mitä en ole ikinä kamalasti tehnyt ahahha.
Asusta ei ole vielä värikuvaa ja nykyisillä taidoillani en ole vielä kyllä suunnitellut tekeväni asua ainakaan vähään aikaan. Hyvä puoli on kuitenkin se, että armorit voi tehdä valmiiksi ja maalata vasta sitten värikuvien ilmestyttyä. (ゝ。∂)

Eniten minua huolestuttaa lähinnä nuo siivet ja viikate. Näen jo kuinka sekä niiden tekeminen, että kuljettaminen tulevat olemaan yhtä itkun kanssa. Monan sauva oli iso, mutta vielä kuitenkin kapea. Tämä viikate onkin ainakin yhtä pitkä ja sitten se vielä vie sivuittain ihan tuhottomasti tilaa. Niin ja nuo siivet jotka ovat kiveä/jäätä/mitälie kovaa materiaalia. Tuskin tekisin omistani kovia (ihan vain turvallisuussyistä), mutta haluaisin niitä myös kestävät. Softis kuullostaa tällä hetkellä järkevimmältä vaihtoehdolta.Design myös vähän vaihtelee ruudusta toiseen koska Ohtakan lennokas piirtojälki.
Jonain päivänä asd asd



NYX AVATAR - PERSONA3
Derpeille tiedoksi: se on tuo jonka kohdalla lukee "Nyx Avatar"


Pari ihmistä taitaakin tietää, että tämä asu on vähän niinkuin ollut tekeillä jostain 2008 vuodesta lähtien, mutta ihankuin minä saisin sitä eteenpäin ikinä. Tämä on minun forever ikuisuusprojekti. En edes sano enempää. (koska viisi kappaletta ainakin kaksimetrisiä siipiä ovat vähän "joo ei tänään" matskua)


Niin olikohan mulla enempää...

  
 

ÖH
JOO

Ehkä keskityn nyt miettimään korkeintaan Labrysta ja Hathoria. Ellei joku onnistu puhumaan minua ympäri esimerkiksi pariksi johonkin. Sosiaalinen tuki (LUE:PAINE) auttaa aina ihmeellisesti.

Seuraavaksi vuorossa ehkä asiaa Animeconin puvuista, tai jotain? Saas nähdä saas nähdä  (──)

- Woodi

2 kommenttia:

  1. Uah näenkö minä okein, Nue! Saan aina ihan hirveän henkisen hepulin jos näen jollaki suunnitelmissa AirGear cosseja ah :D Ja labrys ;v; itekki olen ihaillut sitä jo pitkään ja harkinnut tekevänikin, mutta se on kaatunut aika pitkälle siihen ongelmaan etten pystyis mitenkään roudaamaan tota massiivikirvestä (puhumattakaan jalkojen tappamisesta), joten oikein innolla seuraan josko sitä sitten näkisi edes jonkun muun tekemänä övö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AirGearista cossataan kyl yllättävän vähän siihen nähden, kuinka kivoja designeja siinä on! Itseäni nyt eniten innostaa tuo Nuen armorihirvitys :,D Ja joo ton Labryksen kirveen kuskaaminen tulee olemaan varmaan aika jännää (=tuskaa) kun se on niin hirveän leveä. Tietysti voisi tehdä sen version missä se on selässä kiinni ja näin vähän myös pienemmässä supussa mutta pffft ei se ois niin näyttävä. Ja on aina kivaa, jos on proppi mitä heilutella. Saa nähdä jos uskaltaisin alkaa tekemään sitä jossain välissä huii :,D

      Poista