lauantai 1. elokuuta 2015

Penkkiurheilun Salat eli NCC

Hei!

Hyvää elokuuta!

Tässä tuleekin vähän harvinaislaatuisempi päivitys. NCC eli Nordic Cosplay Championship tuli viime viikon perjantaina suorana myös Suomen YLE Teemalta ja tämän kunniaksi järjestimme porukalla myös kisakatsomon. Katsoin lähetyksen yksin uudestaan sunnuntaina ja kirjoittelin asioita ylös vähän kaikesta. Ja sitten tuli fiilis, että no miksen tekisi tästä blogimerkintään niin sitten tein.

En ole tehnyt vastaavanlaista päivitystä ikinä vastaavanlaisesta tapauksesta, joten rakenne saattaa olla vähän epätasainen. Toivottavasti tekstissä ei mysökään ole kauheasti asiavirheitä...

NCC!! eiku......
En avaa NCC:tä sen enempää (googlatkaa jos on hämmentävä konsepti) kuin, että kyseessä oli siis cosplayn pohjoismaiden mestaruuskilpailut, jotka järjestettiin Ruotsissa. Itse olin ensinnäkin hämmentynyt kun kuulin, että YLE aikoi näyttää kyseisen kisan suorana ja vielä juontajilla. Ihan kuin Euroviisuissa! Melkein ainakin. Toinen virallisista juontajista onkin tuttu mm. tämän vuoden Euroviisujen juonnosta ja koska itse olen oikea radio-nörtti niin Cristal on itselleni vielä tutumpi YleX:n sunnuntai-ohjelmasta. Saara Sarvas on itselleni myös hyvin tuttu YleX:n juontajista ja olin henkilökohtaisesti tyytyväinen juontajavalintoihin. Eivät ehkä mitään cosplayn asiantuntijoita, mutta viihdyttäviä juontajia ja persoonia omaan makuuni. Cosplayhyn enemmän perehtynytkin henkilönä paikalle oli kutsuttu myös Sofia Flinck. Cristal ja Saara myös olivat onneksi tehneet taustatyötä ja pääsivät hommaan hyvin mukaan.


Cosplayta minun televisiossani? No ehkä yksi
Kisakatsomo oli siis pystyssä. En ole katsonut uudestaan kisan etkoja, mutta se oli ihan soma pieni johdatus cosplayhyn. Paitsi, että peruukeista ei taidettu puhua asuista muuten puhuttassa ollenkaan? Yleensäkkin peruukit jäivät vähän varjoon, kun niihin ei otettu oikein kantaa yms. Yhy ihanat karvalapset ;_;

Itse kisa alkoi ihan kivalla laululla, sitten lavalle tuli Alieni (jonka pätkässä ajoitus tausta-animaation kanssa ei ihna mätsännyt), pari tanssijaa ja muuta laahustajaa ja lopuksi armori-chiku joka intensiivisesti toivotti kaikki tervetulleiksi kisaan. Näin kotikatsomosta pätkä oli ihan hauska ja intensiivinen, ainakin kun se oli kuvattu vaihtelevista ja liikkuvista kuvakulmista. Seuraavaksi esiintyneet tanssitytyt nyt oli tanssitytyjä... ihan söpöö. Lava oli vähän pieni näin suurelle joukolle. Toivomukseni kisan väliajan esitykselle oli, että ei taas tanssitytyjä.

Ainakin näin kotikatsomosta huomasi, että Suomi oli hyvin edustettuna yleisössä!

Tanska ja Suomi varjoihin jää...
Mikä itseäni ja kisakatsomoamme hämmensi suuresti, oli hyvin vapaamuotoinen ja ihan jo hanskasta lähtevä avustajan käyttö. Osassa esityksistä avustajaa käytettiin mielestäni jo niin paljon, että ei sitä enää yksilökisaksi voinut kutsua. Toki säntöjen rajaaminen voi olla hankalaa: Onko paricossi jos toisella on vartavasten lavalle tehty puku? Onko paricossi jos toinen hahmo on 50% esityksen ajasta lavalla pääesiintyjän kanssa (tai ilman, niinkuin parissa esityksessä nähtiin)? Onko toinen hahmo jokin nimettävä hahmo sarjasta vai kukavaan henkilö/ölli X? Siinäpähän rupeatte sääntöjä säätämään, koska itse ainakin kaipaisin jotain kunnon rajoitetta.

Esityksiä ennen oli myös hauska nähdä kisaaja puhumassa puvustaan. Osassa asia meinasi alkaa karkaamaan käsistä ja itse en ainakaan hirveästi välittäyt osiosta: "No selitäppä mitä tässä esityksessä tapahtuu?" koska???? Sehän nähdään ihan just lavalla?? Onhan se kiva päästä selittämään oma esityksensä, mutta asian tulisi käydä selväksi myös ilman tätä. Kyllähän se auttoi monien esityksien ymmärtämistä, mutta... niin. Osa kisaajista tosin osasi olla kertomatta kaikkea ja antoi vain vähän vinkkejä. Asuja oli kyllä kiva päästä tsekkaamaan näin television välityksellä lähempää.

En myöskään oikein ymmärtänyt, oliko alkuperäisten kuvien ja äänien käyttö salittua esityksen aikana vai ei? Koska osalla niitä oli ja osalla ei. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että osalle oli sanottu että ei ole sallittu ja osalle, että joo? Ei näin.

Peruukin esittelyä
Itse olin (niinkuin Sofiakin oli) iloinen siitä, että Suomi uskalsi lähteä mukaan vähän humoristisemmilla esityksillä. Draamaa, taistelua ja vieläpä tönkköä draamaa ja taistelua nähtiin lavalla ihan tarpeeksi. Oli ihana nähdä vähän leppoisempia esityksiä, jotka oli kuitenkin jaksettu tehdä kunnolla!  Voisin kirjoittaa jokaisesta esityksestä kaikenlaista (tai vain copypastata tekstitiedostooni kirjoittamani lyhyet kommentit), mutta... läpisen hiukan enemmän mielestäni mielenkiintoisimmista esityksistä. Nämä on myös poimittu tuon minun tekstitiedoston listasta suoraan eli näkee mitkä esitykset olen tiputtanut pois haha...

Suomen Azelea käytti teemanaan yhtä omaa lemppariani: varastamista! B) 'Varas hiipii paikalle varastamaan jotain'-juoni on ollut Suomessa aika nosteessa vähän aikaa, mutta itse en ainakaan ole vielä kyllästynyt siihen. Eihän se mitään uutta ja mullistavaa ole, mutta toimii paremmin kuin jäykkä miekan heiluttelu. Kiva, mukaansatempaava ja iloinen esitys. Musiikkia ja valoja oli käytetty mielestäni hyvin ja avustajaakaan ei oltu spämmätty niinkuin niin moni muu teki.

Tanskan muskettisoturi oli dramaattisuudessaan ihan toimiva paketti. Avustajaa spämmättiin ja musiikki meni osittain puheen päälle : < Öllit ja niiden ampuminen oli toteutettu hyvin ja yllättävän näyttävästi! Olisipa cossaaja vain seissyt edempänä lavaa... Mutta oli se hienoa! Myöhempänä esityksessä tapahtuva pari lyöntiä olisi voitu äänittää jonakin tömäyksenä kun ainoa taistelun ääni oli pyssy. Esiintyjä osasi myös omaan silmääni olla lavalla hyvin ja oikeasti esiintyä. You go muskettisoturi!

Elzyn Kuroshitsuji esityksen kohdalla minulla lukee mm. HATTU, PÄÄ, MURHURI ja SEPPO. Kaikki nämä siis kirjoitettu capsilla. Ei mikään lempiesitykseni, mutta ihan hauskoja juttuja. Asu näytti siistiltä ja SEPPO oli ujutettu esitykseen loistavasti. Ja avustajaakin oli käytetty hyvin. Esityksessä oli kyllä vähän semmoista haahuilua ja murhurin veitsenisku oli hieman epävarma :,) Mutta loistavasti-ujutettu-SEPPO oli kyllä ihan huippu. Propsit siitä!

Mitkä nörtit laittaa KISAKATSOMO kuvan instaan ja tägää sen ncc tägeillä?

Ruotsin upea Spooky Boogie oli asuna no... upea. Muistiinpanoissa lukee PERUUKKI HAME NAAMA-ASIAT YHY ei fiilistelin kyllä asua ihan täysillä. Esitys on näin sen kaksi kertaa katsottuna ihan hyvä. En vain olisi varmasti ymmärtänyt sitä yhtä hyvin ilman alkuläpinää ja Fukkan antamaa infoa. Alussa oli läpinää, mutta kisaaja onneksi eläytyi lipsynkkaukseensa sen verran hyvin, ettei se tuntunut ihan puuduttavalta. Tapahtui legendaarinen vaatteiden vaihtaminen/riisuminen sermin takana, mutta lavalla onneki silti tapahtui asioita. Tästä taas itse en välittänyt, kun siinä juttu meni taas jo paricosplayksi. Itse Spooky Boogien cossaaja osasi varjotanssin paremmin kuin apurinsa, joka seisoi liian kaukana itse sermistä jolloin varjosta tuli epätarkka eikä se mahtunut kokonaan näkyvälle sermille. Ei esityksenä mitään parhautta, mutta asuna kyllä hieno.

Norjan Destinyn esityksessä avustajaa oli käytetty taas omaan silmääni hyvin, koska hän vain liikutteli toista hahmoa kepillä. Plus se oli söpö. Sitten oli puhetta ja RÄTÄTÄTÄTÄTÄ ja sitten vähän viittauksia ja loppu. Esitys oli hauska paketti ja se osattiin lopettaa juuri sopivaan kohtaan. Hommaan pääsi yllättävän hyvin mukaan, vaikka ihan kaikesta puheesta ei saanutkaan selvää.

Tanskan Radagast the Brown esitys oli hyvä ja lyhyt. Vaikka esitys pohjasi hyvin paljon kertojaääneen, niin meininki pysyi oikeanlaisena. Ääni oli selkeää ja esityksen fiilis oli hyvä ja seurattava. Ja olihan se reki hieno ja pehmoeläimet söpöjä ;_; Avustajaa oli onneksi tässä käytetty niin lyhyen aikaa, että tyyppi pysyi oikeasti 'avustajana', vaikka hänellä olikin tietty hahmo ja esitystä varten tehty asu. Ajoitukset liikkumisen ja äänien kannalta menivät nappiin ja esitys loppui sulavasti.

Regzon arkkipiispa esitys oli varsinkin toisella katselukerralla yksi lemppareitani. Video oli hieno, vaikka esityksessä tapahtui ihan hirveästi kaikkea lyhyessä ajassa. Vähän hitaampi tahti olisi ehkä auttanut, varsinkin kun esitystä kasoi ensimmäistä kertaa. Visuaalisuus oli kuitenkin kunnossa ja pidin ihan hirveän monesta asiasta tässä. Myös avustajan käytöstä, koska se jäi pelkäksi avustajaksi/ölliksi.

Ruotsin Kingdom Hearts esityksestä sanon, että asu oli hieno mutta esitys ei niinkään. Jaa.


Juontajilla oli meneillään kisan jälkeen vähän liiankin 'jee kaikki oli ihanaa ja kaunista' meininki, kun mitään ei oikein uskallettu kritisoida. Toisaalta ymmärrettävää, tuskin itsekkään alkaisin ketään ihan hirveän kovalla kädellä arvostelemaan suorassa lähetyksessä. Vaikka kyseessä onkin pohjoismaiden mestaruus.

Väliaikashowssa aluksi häiritsi se, kuinka kova musiikki meinasi hävittää kaiken itse esityksenä toimineen laulun alleen. Tämä korjaantui kun päästiin eteenpäin Cantina Band-kappaleeseen ja siitä eteenpäin. Ehkä laulajat saivat äänensä paremmin avattua esityksen kuluessa tai biisit vain muuttuivat heille sopivimmiksi. Tiedä sitten. Cantina Band oli muutenkin biiseistä oma lempparisovitukseni tässä joukossa, vaikka ei todellakaan ole siitä eeppisimmästä päästä.

Biisin kunniaksi tämä kuva
Laulusta hyppy tanssiin tapahtui tosi sujakasti ja olihan sitä tanssia aika kiva katsoa. Odotin ehkä jotain vähemmän hienoa niin olin iloisesti yllättynyt : D

Voittaja (Spooky Boogie) ei ollut mikään yllätys. Toiseksi tullut Destiny oli ihan ymmärrettävä, mutta itseäni kolmannen sijan Riku jäi vähän hämmentämään. Toisaalta pääpaino on edelleen puvuissa, joten sillä päästiin jo aika pitkälle...

NCC ja koko NärCon on saanut aikamoista negaa päällensä koko viikon ja ihmisten kokemuksia (varsinkin Regzon) lukiessa en kyllä ihmettele. Toivottavasti NärCon ottaa tästä oppia ja yrittää parantaa asiat ensi vuoteen mennessä... vaikka ihmiset netissä ovatkin vähän epäileväisiä. En haluaisi lähettää yhtäkään Suomen edustajaa tuonne palelemaan ja tuskailemaan epämääräisen informaation kanssa.

Itse kisasta sai jälkeenpäin kuulla siitä, että tuomareiden piti antaa kisaajille ja esityksille antamansa pisteet pois muille laskettavaksi ja varsinaista ryhmässä tehtävää tuomarointia ei suoritettu ollenkaan. Hyvin??? Hämmentävää? Keskustelu tuomareiden välillä on omasta mielestäni hyvin tärkeää, olivat tuomarit sitten kuinka kokeneita tahansa. Näin myös oltaisiin saatu perusteet jokaiselle voittajalle eikä vain isketty pöytään, ketkä sijoittuivat.


NCC:tä oli kuitenkin hauska katsoa, varsinkin poukalla. Huomenna (tai no tänään) on taas kisakatsomoa tulossa, kun World Cosplay Summit polkaistaan käyntiin Japanissa. Hurjaa!

Tämä oli tämmöinen vähän erilaisempi päivitys tällä kertaa. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea vähän.

- Woodi

3 kommenttia:

  1. Olen aika samaa mieltä näistä kaikista kirjoittamistasi seikoista. Itseäni jäi tosi paljon vaivaamaan, miksi KH-esitys sijoittui, kun siinä nousi avustaja niin isoon rooliin eikä se omasta mielestäni esityksenä ollut mitenkään loistava, vaikka puvut olikin hyviä.

    Destiny-esitykseen haluaisin vielä heittää kommentin, että kisaa kanssani katsonut hajoili pahasti aseen heiluttelulle yhdellä kädellä, kun siihen tarvisi oikeasti kaksi kättä (en itse ole varma onko Destinyssä sitten saatavilla yhden käden pyssyjä). Mutta pisti aika hyvin miettimään sitä miten tuollaisenkin yksityiskohdan unohtaminen rikkoo aika nopeasti fiiliksen taistelukohtauksesta.

    Ei tässä muuta, tosi kiva blogi ja jatkan lukemista aina kun uusia postauksia tulee. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen ois ymmärtänyt, jos se KH-esitys ois ollu jotenkin tosi hieno ja mukaansatempaava ja muuta, mutta kun ei se ollut. Sit ois voinu vähän katsoa läpi sormien sitä avusajan suurta käyttöä, mutta... niin. Puvut oli kivat, mutta itse esitys oli vaan: dramaattista läpinää, sora, oho nyt se loppu. Ei oikein mitään <_<

      Oi ei! Voin kyllä kuvitella, että tuollainen yksityiskohta häiritsee pelin pelanneita :0 Itse en tiedä pelistä öö mitään niin just tuollaiset asiat ei pistä silmään eikä niitä välttämättä osaa edes kyseenalaistaa. Yksi hyvä syy taas siihen, että tuomareiden olisi hyvä etukäteen tutustua aina kisaajien lähdeteokseen jos vain mahdollista. Esityksessä on muutenkin aika tärkeää myös se, että kivan asun lisäksi pitäisi pystyä liikkumaan kuten hahmo/pitämään asetta kuten hahmo yms. (paitsi jos hahmo osaa esim lentää haha)

      Kiitos! Kiva kuulla että minulla on myös anonyymejä lukijoita ;w;

      Poista
  2. Joo, Sorassa varsinkin juuri se pelin päähahmous veti aika vahvasti huomion juuri häneen (kuten Cristalkin taisi todeta) ja puheen määrä. Vähän kyllä jäi sellainen olo, että tv-kanava saattoi vähän vetää nenästä ja laittaa kotikatsojille enemmän voittoa kuin olisi oikeasti ansainnut. Tai sitten olen eri mieltä tuomareiden kanssa, jotka kyllä olivat kaikki ihan asiallisia ja osaavia tyyppejä joten?? Hmm. Mutta kyllä varsinkin myöhemmin näistä asioista netistä luettuani on tullut huijattu olo. Kaikki on muka niin hienoa ja upeaa ja siistiä, mut oikeasti kisaajilla ei ole kivaa ja asiat tehdään vähän hämäräperäisesti...

    VastaaPoista