lauantai 2. heinäkuuta 2016

Liivejä ja Kiviä ja Paljon Kuvia

Tui tui!

Tässä merkinnässä vähän yhteenvetoa siitä, mitä viime aikoina olen cosplayn saralla puuhannut ja mitä meinaan Animeconiin(ΦωΦ)

Animeconiin en jaksanut alkaa tekemään mitään ihmeellistä, koska kaksi vuotta sitten kaksosten asujen kanssa säätäminen jätti niin suuret arvet sysimustaan sieluuni. Sen sijaan teen talvella kesken jääneen asun, jota en hirveästi ehtinyt edes aloittaa!

Jacuzzi Splot - Baccano! animureffi

Jacuzzin yksi naama Baccanon ligh novellista

Eli Jacuzzi Baccano!-animusarjasta. Meillä piti olla isompikin ryhmä Frostissa, mutta nyt se ryhmä on ainakin minun verran isompi Animeconissa. Jee :>

Toisaalta Jacuzziin ei ole hirveästi pitänyt asioita tehdä. Design ei ole mikään hulppea joten päätin ostaa kauluspaidan ja housut valmiina. Kunhan löytäisin, mihin sen kauluspaidan joskus tammikuussa olen survonut "talteen". Hubs. Ostin jo uuden vakoisen kauluspaidan, mutta ihmisten hehkuttama teellä värjääminen ei siihen jostain syystä tepsinyt. Seuraava kokeiluni tulee sisältämään copic-väriä B)

Liivi tietysti on ihan erilainen itse animussa kuin joissakin muissa virallisissa arteissa. Tietysti. Tein liivin ja koko asun kuitenkin animen mukaan ja näin liiviä tehdessäni pääsin taas painamaan raitoja! Mikä ilo ja riemu! Tai no, ihan kivaa. Ompelin raidalliset osat liiviä valmiiksi yhteen, että raidat menisivät saumojen kohdalta justiinsa eikä melkein. Ensin piti painaa etupuoli ja sitten takapuoli. Taktiikkana maalarinteippi, viivottimia ja tarkka saksiryöskentely suorien reunojen aikaansaamiseksi. Tässäpä pari kuvaa!

Hyvä maalarinteippi on ystävä

Painelin teippien reunoja vielä juuri ennen värin tuputtamista. Ihan pershiistä ja vie aikaa, mutta tulee siistimmät raidat

Maalit. Oli jännää yrittää sekoittaa just ton vaaleemman kankaan väristä kangasmaalia. Lopulta hirveän sotkemisen ja yrittämisen jälkeen se onnistui ihan semi jees
Ihan ku avaisi joululahjoja!!
Ja selkäpuolelle sama juttu. En uskalla arvata, kuinka kauan teipittämisessä meni (=tarpeeksi kauan)

Raidallinen osa liivistä odottamasta vuorta, kaulusta ja reunaa!

Olen lopputulokseen melko tyytyväinen. Raidoista tuli aika siistit, vaikka olisin halunnut niistä VIELÄ siistimmät. Noh! へ(゜∇、°)へ

Loput liivistä ompeli kuin itse itsensä ja olen kyllä harvinaisen tyytyväinen lopputulokseen.

liivi liiviläinen!
Liivi takaa + bloggerin jostain syystä kuvaan lisäämä punaisuus :<

Jacuzzissa toinen oikeasti tekemistä vaativa osa on peruukki. Kyseinen ihanuus söi enemmän rahaa kuin kaikki muut osat yhteensä koska lace front. Mutta peruukki on ihana, vaikka liian kihara olikin. Peruukki on kokonaisuudessaan esiintynyt blogissani jo aiemmin. Propsit sille, joka muistaa tai löytääkyseisne merkinnän (se oli se opettajatäti-look)

Ensiksi leikkasin peruukista ison osan pois eli about kaiken kiharan, koska Jacuzzin pehko on hyvin lyhyt. Onneksi peruukki on myös tuuheaakin tuuheampi ja näin ollen verkko ei näy. Ra-kas-tan <3

Jacuzzin kuontaloa takasivusta ja ihana Nice
Kuitua riittää!
Leikkuun ja suoristamisen jälkeen

Leikkuun jälkeen vielä suoristin peruukin viimeisiä kiharoita (=kaadoin kuumaa vettä) ja kaadoin veden myös niin, että kuidut sitten menisivät siihen suuntaan kuin pitikin. Eli suoraan taaksepäin paria etukiehkuraa lukuunottamatta.

Peruukista ei ole enempää kuvia, koska se on vielä kesken. Onneksi on melkein viikko aikaa vielä säätää sen kanssa rauhassa :) Ja tehdä ehkä meikkitestikin. Naamassa olevaan tatuointiin ostin harmaata ihomaalia.

Lanteilla olevaan rättiin (lannerättiin) ostin jännittävää alennuskangasta ja se tarvitsee vielä pari saumaa ja jonkinlaisen kiinnityssysteemin niin kaikki jees. Housut on tosiaan ostettu ja kengät ovat sen verran mystiset, että taidan päätyä mustiin maihareihin.

Saan näyttää huolestuneelta koko lauantain, jee!
Jacuzzin lisäksi olen puuhannut muutakin, esim täydentänyt vanhoja pukuja.

Tätä varten astuin hartsin kuumottavaan maailmaan! L(o)

Oikeastaan tämä reissu alkoi jo aiemmin keväällä, mutta kun siitä ei meinannut tulla yhtään mitään, niin en jaksanut mainita asiasta erikseen (eli myöntää tappiota)

Ensimmäinen kokeilu ei mennyt yhtään putkeen. Muottia tehdessä maissitärkkelys+silikoni yhdistelmä oli hirveää sotkua ja säätöä, muotista ei tullut siistiä ja sen kuivumiseen meni yli vuorokausi. Syytän kakkaa silikonia, mutta syynä voi olla mikä vaan.

Vihasin näitä muotteja syvästi

Toisekseen hartsia sekoitellessani laitoin liian vähän kovetetta. Kyllä. Ja siitähän se helvetti sitten lähti liikkeelle, kun minulla oli rahalla ja vaivalla tehdyt muotit täynnä kovettumatonta tappaja-ainesta. Hirveä homma oli puhdistaa muotit, saada kaikki se kakka talteen ja kuskata johonkin jumalan selän taakse vaarallisen jätteen asemalle pyörällä. Ei Enää Ikinä.


Huomio itselle: jos muka läpinäkyvä hartsi pysyy sinisenä, siinä ei ole tarpeeksi kovetetta
Toisella kerralla käytin näitä jo lämää ottaneita muotteja ja nyt läträsin kovetetta sitten oikein kunnolla. Kivistä tuli röpelöiset kuin mitkä. Muotit lensivät roskiin.

Ok tämä näyttää jo vähän paremmalta
Nojaa kaipa nää on ihan jees

Tässä välissä oli useamman kuukauden tauko. Nuo toisen kerran kivet on tallessa, koska 'voinhan minä vesihioa niitä', mutta sitten alan miettiä mihin sen saastuneen veden sitten laittaisi ja oma pääni vain räjähtää.

Nyt kuitenkin! Päätin antaa hommalle kolmannen mahdollisuuden. Pääsin Isoon Cityyn eli Helsinkiin kesäkuun alussa ja Hobbypointin ihmemaahan. Ostin kivilleni sopivaa hartsiväriä ja MUOTTIAINETTA. NIMELTÄ SILLI. aaaaaaa


Paras nimi muottiaineelle 5/5
Fimo kivien painelua silliin :)
Valmiit muotit
Ei enää mitään jauhotjasilikonit pashaa vaan ihanaa mössöä, missä kaksi massaa yhdistetään ja siihen voi sitten painaa asiat muotiksi. Ja voin sanoa, että kyseinen aine oli aivan ihanaa ja kätevää. Uuh aah <3

Kun muotit olivat lopulta oikeasti kuivuneet niin pääsin läträämään hartsin kanssa. Taas! Koska olen epäluuloinen, tein itse hartsin käsittelyn ja valamisen aina yliopiston tilojen vetokaapissa (niinkuin kahtena aikaisempana kertana). Vihaa ajatusta, että kämppäni haisisi hartsille ja olisin varma, että nyt silmäni ja keuhkoni ovat pilalla koska kyllä, se on syövyttävää ainetta esimerkiksi hengitysteissä ja limakalvoilla. Yök

Yliopiston vetokaappi, my only love
Koska osan kivistä oli tarkoitus olla toisia tummempia (oikeastaan valoin kolmeen eri asuun punaisia kiviä samalla kertaa, kätevää!) niin sekoitin ensin hartsin ja lisäsin jonkin verran punaista väriä. Kaadoin tämän haaleamman punaisen sille tarkoitettuihin muotteihin ja lisäsin tämän jälkeen väriä tummemman punaisen saamiseksi. Ja se onnistui! Melkein täydellisesti ainakin

Kuivuminen in progress
Ja kivet onnistuivat! Olisivat voineet olla vielä kauniimmatkin, kuten aina, mutta oi voi! Tuli oikein kauniita ja voisin oikeasti tehdä tätä uudestaan. Hurja hyppy verrattuna kahteen ensimmäiseen kokemukseen :,)

Lopullisen kivettttt :>

Saa nähdä milloin saan sitten laitettua kivet niille kuuluviin asuihin (kuvassa tosiaan kolmen eri asun kiviä, kaksi jotka olen tehnyt jo aiemmin), mutta ne ovat olemassa ja olen tyytyväinen. Ja voin jo paremmalla varmuudella tehdä tätä uudestaan koska I love dem pretty gems (/^▽^)/

Animeconin toisena päivänä en ehdi olla paikalla kovin pitkään, joten jonkin asun laittaminen on vielä vähän mysteeri. Jos jonkin asun laitan niin se on oletettavasti Rei, koska asu on helppo ja sitä ei ole näkynyt vielä kuin Oulussa!

Jätski-Rei-Selfie suoraan omasta Instagramistani haha
Tämä päivitys nyt oli vähän tämmöinen Liivi + Hartsisekoilut, mutta joskus päivityksen on sellaisia! En kuitenkaan kokenut, että hartsi-sekoiluistani olisi ollut ihan omaksi päivityksekseen. Saitte sen siis näin.

Animeconia odotellessa! Nauttikaa kesästä (◕✿)

- Woodi

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hämmentävä Kummacon Osa 2 (2016)

Hei vaan!

Viime vuoden tapaan Oulussa järjestettävä Kummacon tapahtui jälleen Desuconia seuraavana viikonloppuna. Päätin, että olisihan se hyvä käydä taas tarkastamassa tilanne paikan päällä.

Tapahtuma alkoi siis jo perjantaina 17.6, mutta ahkerana työläisenä olin vielä töissä ja saavuin Ouluun vasta illaksi. Olin torstaina runnonut Desusta poisjääneen Rein kasaan ja sainkin sen päälle sitten itse tapahtumaan lauantaina! Oih, onnea! (◡✿)  Paikalla pyörin Fukkan ja Kiteen kanssa.

 (◕✿) Autokuva + Hyvä ohjeistus pitkien peruukkien kuljettamiseen conipaikalle (=letillä)

Sain jälleen kyydin vanhemmiltani ja saavuin paikalle. Tämän kyseisen conin uusina tiloina toimivat Pohjankartanon tilat joita RA-KAS-TAN. Varisnkin verrattuna Valveen ahtauteen ja epäkäytännöllisyyteen. Tilaa oli reippaasti kuvailla ja muutenkin hortoilla, mikä on aina tosi jees. Toisaalta myyntipöydät olisi voinut asettaa vuoden 2013 Chibiconin tapaan pääaulaan sen suuruuden ja tilavuuden takia. Näin juhlasaliin menevälle käytävälle olisi saatu enemmän tilaa. Ja missä olit, vartioitu narikka? \(--)/

Kaipasin myös, että auditoriot olisivat oleet käytössä (elämäni on selvästi yhtä suurta kaipausta). Luokkien käyttäminen luentojen ja paneelien pitämiseen oli ahdasta ja tilankäytöllisesti hyvin tehotonta (pulpetteja? hapenpuutetta?). Sopivat pienen yleisön ohjelmien ja esim työpajojen pitämiseen, mutta suuremmalle yleisölle? Noup

The Pääaula, josta tulee pienoiset Metsähalli-vibat miinut väenpaljous

Taidekuja oli hyvin positiivinen yllätys ja ostinkin asioita! Tilana lasikoppi oli ihan jees, kun itse satuin paikalle aina ilman ruuhkaa. En tiedä, oliko siellä missään vaiheessa tilasta ja hapesta puutetta.

Ohjelmalehtistä tarkastellessani huomasin, että tapahtumassahan on enemmän minua kiinnostavaa ohjelmaa kuin Desuconissa?? Mitä kummaa? Propsit siitä, vaikkakaan seuraamani ohjelmat eivät lopulta mitään timanttia olleetkaan. (゜▽゜;) 

Ensimmäiseksi menimme tarkastamaan "Kuka on heistä kauhein?"-paneelia, jossa käsiteltiin Disney-pahiksia. Ohjelma alkoi aikaisemmin kuin oli tarkoitus (?) ja sen paneelimaisuus ei ihan rullannut täydellisesti. Myös yleisössä oli joitakin henkilöitä, jotka näkivät tärkeäksi koko ajan kommenoida ja antaa oman Painavan Sanansa ja vielä ilman lupaa. Sisäinen opettajani kiljui. Systeemi eri pahiksille annettavista titteleistä oli kyllä mielekäs. Olisin kyllä toivonut enemmän tausatyötä elokuviin, kun osassa sattui jännittäviä asiavirheitä ja muita 'no en kyllä tiedä'-tilanteita.

Minä ja Fukkan KALA seuraamassa paneelia
Heti tämän jälkeen oli "Mikä pilaa animen?"-paneeli samassa tilassa ja samoilta henkilöiltä. Paneelimaisuus alkoi toimimaan vähän paremmin, mutta miksi miksi miksi tätä varten ei oltu tehty powerpoint-esitystä? Taustalla pyöri vain samat 'lol katsokaa näitä rumia ja epämuodostuneita välifreimejä todella pitkistä sarjoista jotka joku alipalkattu orja on piirtänyt' joka toimi kyllä todella outona taustana siinä vaiheessa kun puhuttiin jo esimerkiksi juoniaukoista tai hahmokehityksestä. En ikävä kyllä nauttinut esityksestä yhtään tai saanut minkäänlaiia uusia oivalluksia.

Tässä välissä kävimme kuvaamassa asuja (tai siis minun asuani haha), mikä oli onneksi helppoa koska koulussa oli mukavasti rauhallista tilaa ja tyhjää käytävää. Sopi Reille ihan täydellisesti! Rei oli muutenkin asuna tosi mukava päällä ja tunsin itseni äärettömän söpöksi. Suattaapi olla, että tästä asusta tulee yksi niistä 'käytän kun ei ole muutakaan'-asuista (◡✿) 

Dem kuituja minun irtoripsissäni. Fukka kuvasi

Maistoimme myös pihalle parkkeeranneen Hohotin pikasoppaa, tai miksi sitä haluaisin kutsua. Se liemi oli niiiiiin hyvää. Nom nom, hyvä välipala.

Olisin halunnut käydä sekä foorumiroolipeleistä, että kink meme-yhteisöistä kertovissa ohjelmissa, mutta aika juoksi ja toinen näistä oli jo saapuessani täyteen ahdettu. Damn you pientäkin pienemmät luokat :<

Pääsin kuitenkin seuraamaan "Välttämätön paha: pahuuden narratiivi Hercule Poirot-romaaneissa", mikä oli periaatteessa lyhyt esitelmä gradusta ja sen etenemisestä. Se lyhyt pätkä mitä asiaa käsiteltiin oli kuitenkin mielenkiintoinen ja myös yleisön kanssa käyty keskustelu oli oikeasti viihdyttävää ja avartavaa pelkän pätemisen sijaan. Maininta Idän Pikajunan Arvoituksen (yksi lemppareistani) loppuratkaisusta suhteessa Porotin ensimmäiseen ja viimeiseen tarinaan ja muihin tarinoihin oli mielenkiintoinen. En ole mikään hurja Poirot fani (en ole edes lukenut/kuunnellut kaikkia kirjoja), mutta silti! Uuh aah

Vähän niinkuin olisi gradusemmassa istunut... HYVÄLLÄ TAVALLA

Päädyttiin myös Kiteen kanssa cosplaykisaan. Lähinnä "koska voin" ja myös siksi, että halusin päästä lavalle :) Ja näkemään kisaa kulisseista :) Motiivini ovat aukottomat!

Meille ei infosta annettu oikeastaan mitään tietoa kisaan liittyen. Emme edes tienneet, monta tuomaria oli ja olisiko ennakkotuomarointia! Kävimme myös kyselemässä infosta, pitäisikö meidän olla etukäteen jossain, mutta tietoa ei saatu. Yksi kanssakisaaja kuitenkin huikkasi meille, että menkää juhlasalin ovien eteen, siellä tapahtuu ennakkotuomarointia ja muuta ohjeistusta. Huhhuh.

Emme ikinä nähneet toista tuomaria. Emme pitkään edes tienneet, että heitä oli kaksi. Oijoi.

Takahuoneessa oleellisin puute oli cosplay-mamman poissaolo. Varsinkin näin pienessä kisassa, missä on paljon ensikertalaisia, cosplay-mamma on oleellinen. Paikalla oli paljon nuoria ja äärettömän hermostuneita lapsia, joille pieni tsemppipuhe, happi ja veden kiikuttaminen olisi ollut tarpeen. Osa ei myöskään osannut pysyä jonossa omalla paikallaa tai pitää naamaansa kiinni muiden esityksen aikana, johon mamma olisi ollut hyvä. Joku siis pitämään huolen, että takahuoneessa ei kukaan pyörtyisi ja tilanne pysyisi muutenkin hanskassa. Mamma voi myös antaa ohjeita poseeraukseen. Nytkin 90% porukasta jäi poseeraamaan lavalla liian taakse, kauaksi sopivasta valosta : /

Voisin vaikka ilmoittautua itse seuraavan Oulu-conin cosplay-mammaksi koska tulevana opettajana ihmisten paimentaminen ja huoltaminen on minun alaani (´Д`。)

Minua myös hämmensi se, että vaikka säännöissä luki, että puku tulee olla suurimmilta osin itsetehty, niin paikalla oli ostetuista vaatteista kasattuja kokonaisuuksia ja suoraan muiden henkilöiden cossaajille tekemiä asuja. Kyllä, pidän säännöistä (jos ei esim NCC-merkinnästä tullut jo selväksi).

Itse pidin kisan taustalla soivaa muumimusiikkia ihan hauskana ideana, Kide vihasi sitä. Minulla on tarkka kuva siitä, miten menen lavalle ja miten siellä olen (reippaasti eteen ja olen iloinen ja energinen) MUTTA kun lavalle hyökkäsin niin A. siellä ei ollut edelleenkään rastia B. siellä oli TUOLI-CHAN. Tuolin takia pasmani menivät aika sekaisin ja poseerauksesta tuli noin 60% pliisumpi ja hajanaisempi.

Rullarinkelin twiitti aiheeseen
Lievä kaaos lavan takana jatkui, kun porukka ei pitänyt naamaansa kiinni väliaikashow:n kohdalla ja kukaan ei ollut varma, mihin mennä ja milloin voittajat ilmoitetaan ja miten. Ja, että yhteiskuva tapahtuu. Olisin kyllä halunnut päästä yleisöön istumaan lavakävelyn jälkeen, mööh :<

Asiat lopulta sumpliintuivat, voittajat saatiin ja hipsimme backstagelta pois, kävimme ostamassa jätskiä ja viihdytimme itseämme BLUFFin esitykseen asti, joka tietysti tuli käydä katsomassa. Omalta osaltani päivän viihdyttävin ohjelmanumero oli tämä <3 jee!

Tämän jälkeen seurasimme hetken päättäjäisiä, ja lähdimme vaatteiden vaihtoon ja syömään. Tykkäsin kyllä siitä, että coni oli reippaasti iltaan asti jatkuva eikä sulkenut oviaan jo kello neljältä. Propsit kyllä siitä, varsinkin kun vain yhdeksi päiväksi paikalle tuli.

Oltiin tosi kauniita Fukka & mie
Kummacon oli skarpannut hyvin monessa asiassa tänä vuonna! Tilat olivat paremmat, ohjelmaa oli enemmän, cosplaykisa rullasi paremmin (mm alkoi ajoissa) ja kirppiksellä taisi olla joku oikea myyjä. Nämä nyt nopeasti tuli mieleen!

Cosplaykisassa näin kulisseista seuranneena suurin puute oli se cosplay-mamman poissaolo, tuomaroinnin mystisyys ja sääntöjen kummallinen venyminen ja paukkuminen. Pääaulaa olisi voitu myös käyttää paremmin ja puheohjelmaa valmistella pidempään ja harkitummin. Tässä muutama parannusehdotus omasta puolestani.

Tapahtumasta jäi kuitenkin parempi ja harkitumpi fiilis, kuin vuosi sitten. Kehitystä on siis tapahtunut, aiemmasta otettu oppia ja jos suunta jatkuu tällaisena, niin tapahtuma on taas entistä parempi ensi vuonna.

- Woodi (◕✿)

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Desucon 2016 - Matkustamisen Aatelia

Hei vaan!

Vaikka välillä tilanne oli epätoivoinen, pääsin lopulta Lahdessa järjestettävään Desuconiin viime viikonloppuna. Olin monta kertaa valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta valmiiksi maksettu hotellihuone, yhden suuntainen menolippu ja suunniteltu paricossi saivat minut lopulta taistelemaan tieni etelään. Ilman näitä, olisin varmasti jäänyt kotiin. (´Д`。)  (spoilers: onneksi en jäänyt)

Desucon ei ole ohjelmansa puolesta tarjoillut viimeisten vuosien aikana itselleni oikein mitään erityistä. Ehkä tämän puolesta olisi pitänyt käydä perjantaina katsomassa ohjelma "Miksi ohjelma ei enää kiinnosta?", mutta joillakin meistä on vielä töitä perjantaina :) Ja jotkut meistä asuvat vähän kauempana :)

Oma matkani alkoi siis perjantaina töiden jälkeen. Olin noin kahteen asti puurtamassa, jonka jälkeen rakas ihana kaverini heitti minut hirveällä kiireellä minne muuallekkaan kuin Rovaniemen Lentokentälle! Le gasp! Olin jo aikaisemmin vuodesta päättänyt, että haluan kokeilla Desuun lentämistä, koska pe-la yöjunailu on ihan hanurista. Niinpä ostin lentolipun ja kurautin Helsinki-Vantaa lentokentälle, josta kahden junan avulla Tikkurilan kautta Lahteen. Ehkä kätevintä ikinä ja minulla oli jopa itsekseni ihan hirmuisen kivaa!! Tällaista sen conimatkustamisen pitäisi olla aina! Saatan tulevaisuudessa tehdä tämän uudestaan, varsinkin jos perjantaina on koulua/töitä/yms

HUII! Mikä conireissu

Reippaana ja atleettisena ihmisenä kävelin asemalta hotellille roinieni kanssa ja perjantaina ei sitten syömisen lisäksi muuta tapahtunut. Oma unirytmini on tällä hetkellä ylös klo 6 ja petiin kello kymmenen, joten energiatasot eivät ole iltaisin kovin korkealla.

Lauantaina annoin viimeisen mahdollisuuden ostamilleni sinisille piilolinsseille (Fionaan ostettu) ja kuin ihmeen kaupalla, ne tuntuivat hyvältä!! Tämän ansiosta oikeasti näinkin jotain lauantaina, koska vahvuudet A+ ヽ(;▽;)ノ

Asuna lauantaina oli siis Ojou sarjasta Oshiete! Galko-chan. Hyvin geneerinen koulutyty look, joten suurinosa ei minua tunnistanut. Mutta kadulla vastaan tullut mummo kommentoi, että "oletpa sinä soma!" :,>

Koulutytyjä! Galko(vas): Paha Sotaherra. Ojou(oik): Mie. Kuvasi Matias Tukiainen

Lauantai oli hyvin hassu, koska ei ollut kisaa ja näin ollen koko päivän rytmitys oli vähän hakusessa. Tapahtui muunmuassa shoottailua, taidekujan raidausta ja yhdellä luennolla istumista. Kyseessä oli siis Iriksen cosplayn menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta kertova luento. Olisin itse kaivannut enemmön havainnollistavia kuvia yms, mutta muuten oikein pätevää asiaa! Jee historiaa!

Myöhemmin illasta Paha sotaherra vaihtoi asukseen Oshiete! Galko-chanin nimikkohenkilön kuteet (eli Galko-chanin) ja pääsimme vähän kuvailemaan! Galkon järkyttäminen tamponeilla oli ehkä kivointa ikinä. Lisää kuvia tulenee, kun niitä joskus jaksan muokata :>

Hardcore! Galko: Paha sotaherra. Kuvasi: Matias Tukiainen

Ojou oli siitä melko helppo hahmo, että poseeraus oli hyvin perinteistä ja somaa koulutyty meininkiä. Ainoa mikä asussa oikeastaan raastoi hermojani, oli peruukin sivut joissa oli EDELLEEN liikaa kuitua ja näin letit eivät asettuneet kunnolla korvien taakse. Uli uli nyyh nyyh.

damn you kuitumäärä

Iltabileisiin ei enää mainitsemani unirytmin takia jaksanut mennä ja sen sijaan söin paljon naan-leipää ja maalasin itselleni tatuointeja sunnuntaille mukaan lähtenyttä Cecil-cossia varten. Rei ei ikävä kyllä valmistunut, koska väsy. ┐( ̄ー ̄)┌

Minulla ei ollut mitään kamalan suurta hinkua laittaa Ceciliä päälle, joten taktiikka oli isotöisimpien tatuointien maalaaminen illalla ja jos ja vain JOS ne olisivat vielä aamulla kunnossa, niin sitten asu tulisi päälle. Jos ei, niin mentäisiin siviilissä.

Tatuoinnit selvisivät yöstä, vaikka aamullekkin jäi ihan tarpeeksi maalattavaa. Cecilin asu on toisaalta muuten ihan mukava, joten mikäs siinä. Sain lisää kuvia ja olipahan jotain päällä. Asussa on kuitenkin monia osia, mihin olen tyytyväinen ja josta tykkään. (´∀`)

Ei-muokattu kuva näyttämässä, että minulla tosiaan oli jotain päällä!! Kuvasi: Rorune

Lisää conissa hyörimistä tapahtui, cossikisojen lisäksi tietysti. Päästessämme saliin huomasin, että rillit oli jääny matkalaukkuun. Tietysti. Ja piilarit eivät olleet aamulla alkaneet minua. Tietysti. Katsoin sitten parvelta epämääräisiä, blurrattuja ihmisiä. Mitä nyt onnistuin näkemään, niin voitot menivät ihan oikeisiin paikkoihin. Hyvä te! Siellä kai jotkin nesteet muutti värejä ja muuta jännittävää :,,,>
Juonto oli ihan miellyttävää seurattavaa. Kisaa ei aluksi kyllä pohjustettu yhtään, sanottiin vaan että kisaajaa lavalle ja vähän sukkelaan. Eihän se meitä asiasta jo tietäviä sinänsä haitannut, mutta lyhyt introduction olisi voinut olla paikallaan.

Paljoa en kisan jälkeen enää Cecilin kuteissa viihtynyt ja kävin vaihtamassa vaatteet aika nopeasti. Sääli, koska tautointien piirtämiseen meni varmasti tuplasti se aika, kun itse asussa ehdin olla. Se on se lyhyen sunnuntain kirous... ja se, että lähdön takaisin pohjoiseen pitää olla ripeä eikä cossissa tavaroiden raahaaminen ole suositeltavaa. Kisakin puraisi sunnuntaista hyvän palan pois, huh!

Sain kunnian pidellä Rorunen Haroa, joka mätsäsikin asuuni!
Ja niin lähdin takaisin pohjoiseen! Huh!
Sain parista kaverista onneksi seuraa Tikkurilaan asti, josta hyppäsin yöjunaan kahdeksan aikaan. Olin myös tässä panostanut matkustamiseen ja ostanut ihan makuupaikan. Ihana pieni soppi ja hiljainen yläpetiläinen. Nukuin kuin tukki aina seitsemään asti aamulla, kun olin jo Rovaniemellä ja raahauduin sieltä töihin. Ihanaa! Oli niin mukava matkustaa ja nukkua kunnon yöunet tapahtuman jälkeen. Voi veljet!

Minun pesäni 12 tunnin ajan

Desucon ei ollut omalta osaltani mitenkään äärettömän tapahtumarikas tapahtuma, mutta oli oikein kivaa ja kulkemisen helppous moniin aiempien tapahtumien kulkemiseen verrattuna lievensi stressiä ja ärtymistä ihan äärettömän paljon. Oli kivaa ja kannatti lähteä!

Reissu oli hyvä, mutta tapahtuma ei itsessään antanut kamalasti. Pitänee harkita vakavasti seuraavien vuosien Desureissuja ja sitä, kannattaako niihin lähteä. Vain aika näyttää ╮(─▽─)╭

Sellainen reissu! Seuraava tapahtuma on Kummaconin toinen päivä ja sitten Animecon! Huii!

- Woodi

Sidenote: Huomenna la 18.6 on Oulussa pienen Kummacon-tapahtuman toinen päivä ja menen käväisemään sielläkin, koska kaukaisia tapahtumia tulee kannattaa! Rykäisin edellisessä merkinnässä mainitun Rein kasaan eilen illalla ja näin ollen tätä kukkatytyä nähdään sitten huomenna. Toivottavasti saan myös hyviä kuvia (◕✿) 

tiistai 31. toukokuuta 2016

Parhaat Propit ja Koulupukuilua

Hei vaan ja hyvää viimeistä toukokuun päivää!

Täällä Rovaniemellä on ollut äärettömän lämmin viimeiset viisi päivää ja vaikka olen siitä nauttinut ulkona, olen myös malttanut välillä pysyä sisällä ja tehdä asioita. Yksi niistä asioista on cosplay!

Desucon siis lähestyy ja minulla toinen asu on peruukin viimeisiä fiksailuja ja lakkausta vaille valmis. Wahuu! Toinen asu ehkä tulee, ehkä ei.

Ojou animusta Oshiete! Galko-chan
Kevät on ollut yhtä puurtamista, joten mitään kovin monimutkaista en halunnut edes yrittää saada Desuconiin valmiiksi. Ojou on kuitenkin kohtuullisen helppo ja kun pahasotaherra meinasi tehdä itse sarjan päähenkilön eli Galkon, niin tuli hinku tehdä tämä daiju ilmapää.

Ojoun hahmosta pitämisen lisäksi oli kiva päästä Fionan jälkeen tekemään jotain sellaisia asunosia, jotka olivat melko tuttuja. Pääsin myös tekemään monia aiemmin suurissa määrissä tehtyjä asioita (kirjailu, painaminen) pienissä määrin. Juuri sen verran, ettei pää räjähtänyt. Jeah! ( ・◇・)

Aluksi tein takin, jonka tein kerrankin melkein kokonaan kohdasta kohtaan ohjeiden mukaan. Kaavat eivät olleet parhaimmat, mutta en jaksanut alkaa improvisoimaan ja tein sillä, mitä oli. Rovaniemellä ei myöskään valehtelematta ollut kultaisia nappeja, joten nekin piti pohjustaa ja maalata itse.
Kirjailin koulun logon ja iskin rintapieleen.


Blogger rakastaa värejä (ei) ja peili on pölyinen

Merkki (ja miksi blogger teet tämän kuvilleni?)
Takin alla oleva valkoinen kauluspaita ja tummemman sininen liivi löytyivät molemmat, luojan kiitos, samalta kirpputorilta ensiyrittämällä! Kerrankin näin. Kengistä ei ole kuvaa, mutta löysin yhden ihan semi-hyvät.
Vihdoin minulla on pitkähihainen, sopiva valkoinen kauluspaita

Ainiin tein rusetin :3

Hame aiheutti murhetta, kun raidat piti kohdistaa ja painaa ja toivoa, että on tehnyt kaiken oikein kun ompeluvaiheessa homma laitetaan kasaan. Ensimmäisestä hameesta tuli ihan liian iso ja näin ollen se oli käyttökelvoton ;_;  Sen lisäksi keskiraidan yläreuna oli liian ylhäällä ja katosi takin helman alle. Nyyh. Yritin myös etsiä mystistä Freezer Paper matskua painamisoperaatioon, mutta eihän sitä mistään löytynyt. Tyydyin sitten maalarinteippiin, mikä kyllä toimi ensimmäisen raidan kanssa todella hyvin. Vaaleammat, päälle tulevat raidat sitten olivat reunoiltaan epätasaiset. Höh

Niin siisti

Taping in progress 

Lits läts
Raitojaaaa!
Valmiista hameesta ei ole kuvaa, mutta senhän näkee sitten ;)

Maalarinteipillä hoideltiin myös sukkiin raidat. Olisi voinut tulla siistimpi, mutta e h h

Peruukki ei ole sinänsä vaikea, mutta ostamassani yksilössä on ihan hervottoman paksu otsatukka (jota Ojoulla ei ole) ja olen joutunut taas kerran peruukkia enemmänkin harventamaan kuin paksuntamaan. Jännittävää.
Sivuletit!

Klipsuuuu

Ja koska asu ei itsessään ole ultimaattisen näyttävä niin halusin propin! Tai proppeja! Koulusalkkua en ole halvalla löytänyt, mutta arvatkaa mitä mukaani tulee!!

Oleellinen!
Sanoinko jo, että sarja käsittelee erilaisia myyttejä ja ennakkoluuloja liittyen esimerkiksi rintoihin, vaginoihin, alusvaatteisiin ja seksiin? Eli kuukautiset ovat myös sarjassa melko keskiössä ja erilaisia kuukautis-tuotteitakin siinä käsitellään.

Eli tampooneja minulle kouraan! Mutta HEI! Sen sijaan, että ostaisin Suomalaisia tylsiä ja kliinisiä pakkauksia ihana upea Japanissa tällä hetkellä majaileva Kangaskasa lähetti minulle auteettisia, söpössä pakkauksessa olevia tampooneja suoraan japanilasta! Ja karkkia myös! (postivirkailija oli kuulema hyvin hämmentynyt) Minulta voi siis tulla pyytämään tampooneja conissa, jos hätä iskee. (◡✿) 
 
Parhaat propit 4ever hands down

Jos saan aikaiseksi niin teen Desuun vielä toiseksi asun, joka ei ole kovin isotöinen sekään. Tai sitten se on ja sitten en saa sitä valmiiksi, mutta senhän näkee kun/jos alan hommiin :> 

Rei - Persona Q

Olin aluksi peliä aloittaessani hyvin epäileväni Rein suhteen, mutta tykästyin häneen oikein kovasti! Ja design on kiva ( ´∀`)  Aiemmista Persona-cosseista minulla on valmiina asuun kengät ja hame. Sukkikset löytyy yhdestä toisesta asusta. Peruukki ei vaadi kuin otsatukan trimmaamisen ja kukka-pinnien laittamisen, kunhan ne tekisin.

Isotöisimmät puuttuvat osat ovat siis Rein paita ja sitten Yasogami High:n koulupuvun kaulus, joka paidan alta pilkottaa. Haluaisin tehdä koko paidan sinne alle, mutta saatatn tyytyä kaulukseen ja iskeä sen tuohon keltaiseen paitaan.

Reille peruukki ja suddenly valtavat yaoi kädet
Kasan lähettämät karkit sopivat myös tähä asuun, koska hahmo syö lähes koko ajan jotain. Ja sille annetaan pelissä niin hyvä syy myöhemmin kun asiat selkiää, että a a a h h.

Ensi viikolla alkavat työt ovat taas tiellä coniin menemisen ja sieltä tulemisen kanssa ja pää on meinannut räjähtää sen takia. Yritän kuitenkin jotenkin järjestellä asiat, vaikka se meneekin tiukille. Rovaniemeltä coneihin kulkeminen on niin vaivalloista.... sigh...... 

Desussa siis luvassa koulupukuilua. Toivotaan että matkustamiset joka suuntaan onnistuvat ja Reikin valmistuisi. Päivitän oletettavasti vielä ennen conia suuren fiilistely-päivityksen, mutta se sitten lähempänä conia ja kesäkuun puolella!

Älkää polttako itseänne!

- Woodi