maanantai 11. maaliskuuta 2013

Woodin laiska matka Kemiin - Kitacon 2013


Kitacon oli sopivasti noin kaksi viikkoa sitten, joten voin hyvällä omallatunnolla kertoa vielä siitäkin.

Minulla ei ollut alunperin tarkoitus mennä koko coniin koska... no... harvemmin Kitaconissa on tullut tehtyä mitään kovin maailmaa mullistavaa ja Kemi on suoraansanottuna mielestäni tosi mälsä paikka. Varsinkin, kun se oli viikko jälkeen Frostin enkä jaksanut alkaa säätämään junien ja asemalta kulttuurikeskukselle kävelemisien kanssa. Viime vuonna en mennyt, niin miksi jaksaisin tänäkään vuonna?

Mutta toisin kävi, kun Kide lähetti minulle linkin siitä, että Rovaniemeltä järjestetään 10€ bussikuljetus Kitaan! No kyllä minä sitten voin mennä, kun Rovaniemeltä ihan tapahtuman ovelle asti viedään. 

Frostiin minun oli tarkoitus siis saada Monan lisäksi valmiiksi Jun Kurosu pelistä Persona 2.


Toisin kuitenkin kävi, enkä saanut herraa valmiiksi. Uusintayritys tapahtui siis Kitaconia varten. 
Olin kuitenkin niin pahassa conikrapulassa (+ opetusharjoittelu ala-asteella), että jaksoin alkaa jatkamaan Junia vasta torstai-iltana. Asu on jotekin kirottu, kun en saanut sitä edelleenkään valmiiksi. Voi nyyhkis pyyhkis! Kyllä minä sinut vielä teen valmiiksi johonkin kesän coniin, kun pariksi Tatsuyan vielä saisin! Grrrr!!

Lopeta se virnuilu saatana!


No niin... lauantai aamuna syöksyin häkkivarastooni kaivelemaan läpi vanhoja asuja. Asun ja muut tarvittavat välineet pakattuan hyppäsin bussiin ja koska olen vanha (ja yksinäinen) nukuin koko matkan Kemiin. Hyvin käytettyä aikaa sanon minä.



Kemissä törmäsin heti kavereihini, jotka tulivat juuri vetämästään ohjelmanumerosta. En päässyt näkemään sitä, yhy : <
Vanhoista asuista valitsin mukaani Taron (disgaea 2) koska:
 
UGUU!

Uguu on hyvä argumentti. Ja Tarosta halusin lisää kuvia punaisilla piilolinsseillä, mitä minulla ei noissa 2012 vuoden Frostbitessa otetuissa kuvissa ollut (koska silmätulehdus) 

Ja näin sitten hengasimme Kitassa. Niin, hengaamiseksi se meni.

Kävimme cosplay-kisassa, trollaamassa kuvauspistettä ja katselemassa Maid Cafen meidoja. Puhutaanpa jokaisesta nyt tarkemmin:

Cosplay kisa. Paljon osallistujia ja laatukin alkaa olla ihan ei niin "naamapalmuan koko ajan"-tyyppistä. Kyllä sitä välillä kysyin itseltäni, että miksi olin siellä, mutta jaa.  Oikea henkilö kuitenkin voitti!  Mutta hei ihmiset... asuista en ala valittamaan, mutta kun kisaan mennään ja lavalla pitää vain poseerata, niin tehkää se poseeraus edes kunnolla. Tai siis tarkoitan, että jääkää ylipäätään poseeraamaan älkääkä vain marssiko lavan läpi. Tai käyttäkö 1-2 sekuntia per poseeraus. Tiedän, että lavalla jännittää, mutta c'moon jopa minä pystyn pitämään itseni sen verran kasassa että poseeraan hyvän aikaa. Kiitos!

Kuvauspisteellä oli ruutu mistä otettuja kuvia pystyi selaamaan + + +

Maid Cafessa oli tosi ihania meidoja. Ikinä varmaan niin ihania meidoja ollut missään (enpä hirveästi ole käynyt, mutta silti). Istumapaikkoja tosin oli hyvin vähän ja ihanainen kaakao olikin VESIKAAKAOTA. Nöyh, pahin viholliseni iski kermavaahtoon ja vaahtokarkkiin sonnustautuneena ;__; 



Lopun ajasta vietimme kuvia ottamalla. Kemin Kulttuuritalo on vain siitä hankala, että siellä otollisia kuvauspaikkoja on todella vähän. Koko rakennus oli myös taas kerran täyteen ahdettu, kun tapahtuma oli osana Kemin Taideiden yötä. Ei siinä muuten mitään, mutta ahtaus ahdistaa ja paikalla pyöri alkoholille haiskahtavia pappoja, jes. 



Näin tapahtui kun hyppäsi kuvaa ottaessa. Kertonee jotain valaistuksesta. Kuva otti Fukka.

Kuvauspaikoista yksi oli hyvä, koska siinä oli iso ikkuna. Muut nurkat olivatkin pieniä, tai todella huonosti valaistuja. Niin ja kaikkialla oli niitä ihmisiä. Ottakaa siis kuvia, paljon muuta ei tapahtumasta irti saanutkaan. Kuvaajana edelleen Fukka n_n







Neljältä olikin jo meillä bussin lähdön aika, mutta tulikin yksi ongelma vastaan: Pari bussin mukana tullutta ei ilmaantunut paikalla sovittuun aikaan, eikä matkan järjestäjällä ollut sydäntä jättää heitä oman onnensa nojaan, kun heillä oli pieni tyttökin mukana. Voi kyynel.

40 minuuttia ja useita soittoja ja kuulutuksia myöhemmin asianomaiset päättävät vihdoin saapua bussiin. En tiedä yksityikohtia, mutta kuulin vain "Nokun yksi ohjelma alkoi neljältä ja tämä bussikin oli tosiaan lähtemässä neljältä ja sitten siinä vaan kävi tälleen" 

Anteeksi nyt, mutta mitä tämä tämmöinen on?

Jos yhteinen, täyteen ahdettu bussi on lähtemässä tapahtumasta neljältä ja joku ohjelma on alkamassa neljältä, niin sitten mennään bussiin. Ei kompromisseja, ellei halua tulla omin avuin perässä. Ei millään tavalla moraalisesti oikein, saati sitten hyvien tapojen mukaista. Ja sitten yksi niistä istui vielä minun viereeni. Oli siinä vaiheessa niin hermot kireällä, että päätin suutuksissani nukkua paluumatkankin, muuten olisin varmasti vähintäänkin kettuillut ja 'vahingossa' sörkkinyt henkilöä kyynärpäälläni koko matkan.

*Table flip*  (╯°□°)╯︵ ┻━┻

Lohdutukseksi hain illalla kiinalaista ruokaa Rovaniemelle päästyäni. 


- Woodi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti