torstai 23. toukokuuta 2013

Veistely on rankkaa, käsikin kramppaa (Mona)

Kesä-Desu lähestyy, mutta minä palaan kuukausia taaksepäin... Frostiin!

Lupailin Frostin päivityksessä Monan tekemisestä kertovaa päivitystä ja nyt sen teen! Ei sillä, että olisin asua tehdessäni saanut mitään tutoriaalin kaltaista materiaalia aikaan, vaan koska otin prosessista kuvia ja haluan laittaa ne johonkin. Huzzah! (ノ・o・)ノ


Tässä on Mona mangasta @Full Moon:


Kuva skannattu pokkarin takakannesta. Värit hiukan erinlaiset verrattuna netistä löytyvään kuvaan, mikä blogissani on aiemmin näkynyt.
Ja tässä on lopullinen asuni:

Kuvannut @ Made


Tekemisen aloitin tuosta ruskeasta viitasta. Hyvä vain, koska sen tekeminen olikin vaikeampaa, kuin olisin ikinä osannut kuvitella. (vinonauha on kiinnitetty tähän tapaan) Myöhemmin pohdittuna olisin voinut tehdä viitasta paksumman toisella kerroksella kangasta, mutta meni jo.

Viitta takaa
Ei siinä muuten mitään, mutta tuommoinen sahalaitainen reuna oli minulle vähän uutta. Kärsivällisyydellä ja tarkkuudella sain kuitenkin aikaan aika hyvän jäljen. Ottakee kuvia.

Lattia takaa ergonomisen työasennon
Paperi on siinä, koska liimasin nauhan päät kangasliimalla ettei ne purkautuisi vaik piilossa olisivatkin
Edistyy...


Ja HOP!
Saakohan tuosta mitään selvää? Ensin siis kiinnitin nauhan oikealta puolelta koko matkalta ja sitten vasta nurjalta puolelta + käänsin nuo repsottavat nauhojen reunat ja ompelin kiinni.

Oikea puoli
Ja nurja puoli, joka ei tosin kauneudellaan säväytä, itQ
Siinä lepää
Sitten vielä viitan nappi! Olen nirso, enkä löytänyt kaupasta haluamaani nappia. Tekaisin sen siis itse paperclaysta.

Le button


Värikuvaa tutkiessani päädyin tummentamaan asioita


Sitten teinkin hatun, mutta siitä on aika vähän WIP kuvia.


Aluksi laitoin hatun lipareen sisälle kapalevyä, mutta se oli ihan hirveän jäykkää! Kaksi päivää ennen Frostia vaihdoin kapalevyn paksuun maalauspaperiin.

Katsokaa nyt miten jäykkä se on! Eih!
Hattuun pääsin tekemään koko asun lempiasiaani, eli noita killuttimia. Olin niidenkin kohdalla nirso ja tein helmet ym. itse. Ja koska tuollaisia juttuja on kiva tehdä.

Vasemmalla olevat neljä vasta muotoiltu. Oikealla olevat kaksi hiottu ja gessottu
Sitten öö... kiinnitin kaiken!
Tästä en ikävä kyllä ottanut kunnon väliaikakuvia. Kiinnitin narujen päät renkaisiin ronskisti kuumaliimalla, koska reffien mukaan niissä ei ole minkäänsortin solmua. Sitten tein renkaaseen seuraavasta narunpätkästä solmun, tungin narun päät tuon oranssin pallon läpi ja kiinnitin kuumaliimalla tupuun. Yritin tupsuun kiinnittämisessä ensin jotain hienompaa tapaa, mutta kun mikään ei ottanut onnistuakseen niin päädyin tuhon kuumaliimaan.


Saksin siis suurimmat kuumaliimamöykyt pois ja maalasin ne tummanruskeiksi. Ja hienothan niistä tuli (・∀・)

Look at these babes
Edelleen lempiasiani koko asussa
Sitten vetelin loputkin narut hatun ympärille, solmin renkaat kiinni siihen (ymmärryksen ja erehdyksen kautta) ja laitoin koko hoidon rusetille. Narujen päähän kiinnitin toiset tekemäni oranssit pallot.




Ps. 'hiipan' sisässä on pakkauspaperia, että se pysyy muodossaan.



Sitten mekkoon! Mekon ompelu oli helppo nakki ja ei siinä kuvioiden painamisessakaan mitään hirveän vaikeaa ollut (Parvatiin verrattuna) Kangas oli vähän löröä, joten siitä syystä silitin koko hoitoon tukikankaat. Vähän se valkoinen tukikangas sieltä vilkkuu, mutta eipä se minua itseäni haittaa.

Käytin painaessa vanhaa kunnon kontaktimuovia, Palett Textile Paint kangasmaalia ja ruskeisiin kohtiin tummanruskeaa calligrafia tussia. Yliluottelin ja taitoin mekon hihansuut ja alareunan ennen kuviointia.

Tähän väliin lisää reffikuvastoa




Kaula-aukko koska se näkyy ihan pikkuisen viitan alta!
Valmiin mekon reunaa. Kuvattu vähän paremmassa valaistuksessa



Kun kaikki kivat vaiheet oli tehty siirryin sauveliinii ja kenkiin. Ugh. (ー△ー;)

Sauvellini ensin. Aloitin ostamassa harjanvarren ja kapalevyä (taas). Mittailin vähän asioita ja tein kapalevystä rungon sauvan muodoille.





Kapalevy on kivaa. Se kiinnittyy helposti kuumaliiman avulla, hurr!

Runko näytti hyvältä, mutta sitten aloin vähän pohtimaan, että mitäs nyt? Millä nuo kolot täyttäisin ym.

Päädyin lopulta Majon tapaan eli eristevaahtoon. Sauva nyt ei ole hirveän massiivinen, joten joku toinenkin tapa olisi varmaan toiminut, mutta hyvähän tuo taktiikka on testata tässä samalla.








Oma vikani, kun niin paljon tuota vaahtoa tursotin. Hahaha!

No tuli siitä lopulta ihan nätti

Sit vaan paperimassaa pari kerrosta ja lopulta massat päälle. Käytin paperclayta + loppuun fimo lightia. Niiden rakenne on mielestäni lähes identtinen eikä lopullisesta sauvasta voi yhtään sanoa, missä paperclay loppuu ja fimo light alkaa.
Tästä eteenpäin kuvia ei ole koska tuli kauhea kiire. Se näkyi myös sitten lopullisessa sauvassa. Lopun aikaa hioin, hioin ja hioin vähän lisää. Tuolloin alkoi olemaan niitä miinus 15-20 asteen pakkasia, mikä hidasti touhua aivan hirveästi, kun parvekkeella tarkeni istua maksimissaan puoli tuntia (koska sormet) Lopulta tyydyin vähän epätasaisempaan lopputulokseen, koska meni hermot hahaha. Sitten gessoa ja tuhtia maalia päälle (koska se ei ole mielestäni ihan vitivalkoinen vaan murrettu hopeanharmaaseen silleen 2%), mikä teki siitä vielä epätasaisemman, mutta fuck that- tuossa vaiheessa en jaksanut enää välittää.

Tein sauveliinin päässä olevan pallon styrox-pallosta. Päällystin sitä gessolla niin kauan kuin aikaa riitti ja pyrin sitten hiomaan sen mahdollisimman sileäksi. Tämä ei kuitenkaan ihan onnistunut ja aioin uusia koko pallon, hyh! Pallo on kiinni sauvan sarvissa... kuumaliimalla! Tadaa! Jospa tästä kisaa varten otetusta kuvasta saisi jotain selvää...

Kuvannut Emilia Lahtinen


Ja lopuksi sitten kengät. Jiihaa.


Kengät olivat sen verta jäykät, että päädyin tekemään oranssit kohdat maalaamalla shoecovereiden sijaan. Maali kesti tosi hyvin ja halkesi vain yhdestä kohtaa tuolla kantapään puolella. Jeah!
Ruskeat kohdat tein viittakankaasta, koska ne ovat samanväriset (ainakin 99%). Näin peittäisin kenkien vanhat kiinnitykset ja saisin laitettua kenkien napit kiinni. Kuumaliimaa oli taas jokapaikassa ja sormet olivat kovilla, mutta lopulta coverit olivat valmiina ja kiinni kengissä. Napit tein fimo lightista.


Kengissä hankalinta oli se, että lärpäkkeet olivat koko ajan rumasti, kun maali oli jäykistänyt ne. Plus napit eivät pitäneet kenkiä kovin hyvin kiinni, mikä ei A) näyttänyt hyvältä ja B) tuntunut yhtään hyvältä kävellessä. Seuraavaa kertaa varten korjaan lärpäkkeet ja isken kenkiin tarranauhaa napin viereen, jotta kengät pysyisivät paremmin asennossa.

Lopulliset kengät vähän eri suunnasta (huomatkaa jykät lärpäkkeet hyi)




Lopulta oli sitten peruukki, mutta siitä minulla ei ole yhtään kuvaa, koska se oli niin helppo ja yllätyksetön. Peruukki on vuonna 2008 Mikotoa varten hankittu ja sai näin uuden elämän. Pienen säätämisen jälkeen päädyin laittamaan peruukin neljälle eri ponnarille, jotka kiinnitin pinneillä ylös niin, että olkapäille laskeutuisi juuri sopivasti kuituja. Lakkaa tai mitään muutakaan en käyttänyt yhtään, koska Monan pehmo on semmoinen sökkerö.

Kai tuo peruukki tässä nyt vähän näkyy hahah


Se Monasta! Olen luvannut itselleni, että uudelleenkäyttöä varten parantelen asua (sauvaa ja kenkiä), mutta sen aika on sitten joskus! Nyt itsepäisesti keskityn vain uusiin asuihin ja annan sauveliinin hengailla olohuoneeni nurkassa. 

Loppukevennys:


- Woodi












1 kommentti:

  1. Suosittelen kokeilemaan vinonauhakulmien ompeluun täältä löytyviä tekniikoita. Parin kokeilukappaleen jälkeen nuo säästivät ainakin itseltäni paljon päänsärkyä. :3 Näppärästi näytät tosin saaneen kulmat tehtyä ilmankin!

    VastaaPoista